Lindsey Vonnilla karmea alku MM-kisoissa – kommentoi Ylelle keskeytystään: ”Tuollaista ei ole ennen käynyt”

Naisten supersuurpujottelun MM-kultaan laski kotiyleisön suosikki Stephanie Venier. Maailmanmestaruus oli hänelle uran ensimmäinen.

Lindsey Vonn laski ulos super-G:ssä.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Alppihiihdon MM-kisat näkyvät Ylen kanavilla 4.–16. helmikuuta. Lähetystiedot löydät tästä linkistä.

Alppihiihdon supertähti, 40-vuotias Lindsey Vonn palasi kuuden vuoden tauon jälkeen MM-kisarinteeseen torstaina naisten supersuurpujottelussa Itävallan Saalbachissa, mutta osui radan alkupuolella porttiin ja ajoi ulos.

Vonn kertoi Yle Urheilulle kilpailun jälkeen, että hänestä oli hienoa päästä taas aistimaan MM-tunnelmaa, vaikka kisa jäikin hänen osaltaan lyhyeksi.

– Oli todella hauskaa päästä kilpailemaan. Päivä oli täydellinen ja tunnelma hieno. Olen sairas, joten vireystilan kanssa piti kamppailla. Yritin tehdä parhaani, Vonn kertoi Yle Urheilulle.

– Harmittavasti menin hieman liian läheltä porttia ja se osui käteeni. Tuollaista ei ole ennen käynyt minulle urani aikana. Ajoitus oli huono. Nyt pitää levätä ja valmistautua lauantaihin.

Vonnin lähtökohdat kisaan eivät olleet parhaat mahdolliset, sillä hän kertoi kisan aattona sairastuneensa.

– Minulla on flunssa tai jokin vastaava. Eilen iltapäivällä aloin tuntea oloni huonoksi. Yritän tehdä kaikkeni toipuakseni, syöksyn olympiavoittaja kertoi keskiviikkona.

Vonn jakoi myös itsestään keskiviikkona Instagram-tarinoissa kuvan, jossa hänellä oli kasvoillaan happimaski.

– Nykykunto... Voisi olla parempi, Vonn kirjoitti.

– Päivän treenit sujuivat hyvin. Minulta puuttui virtaa radan loppupuolella, mutta toivottavasti voin levätä loppupäivän ja kerätä energiaa huomiseen kisaan, Vonn jatkoi.

Vonn jahtaa Itävallassa uransa yhdeksättä MM-mitalia. Toinen tilaisuus hänellä on syöksylaskussa, joka kilpaillaan lauantaina.

Venier voittoon

Naisten supersuurpujottelun MM-kultaan laski kotiyleisön suosikki Stephanie Venier. Maailmanmestaruus oli hänelle uran ensimmäinen. Toinen oli voittajalle 0,1 sekuntia taipunut Italian Federica Brignone. Kolmossijan jakoivat Yhdysvaltojen Lauren Macuga ja Norjan Kajsa Vickhoff Lie.

Vuodesta 2017 lähtien Yhdysvallat on kahminut MM-kisoissa 14 henkilökohtaista mitalia, joista Vonn on tuonut kaksi ja Mikaela Shiffrin 12. Macuga on ensimmäinen yhdysvaltalaismitalisti superkaksikon jälkeen.

– En tiennyt tuota. Saan tästä kylmät väreet. Todella siistiä. En edes tiedä... Vau. Tein parhaani ja se näkyi. En olisi voinut suoriutua paremmin, Macuga sanoi.

– On ollut todella hienoa seurata Vonnin paluuta. Hänellä on taito tallella ja se näkyy. Hän ei koskaan menettänyt sitä. Hän oli aikoinaan paras ja voi olla sitä vielä uudestaan.

Alppihiihtolegenda Vonn palasi kisoihin lähes kuuden vuoden tauon jälkeen 9. joulukuuta 2024. Vonn päätti uransa vuonna 2019, koska hänen useaan kertaan vammautunut oikea polvensa ei enää kestänyt kisaamista.

Sittemmin hänelle on operoitu polveen osittainen tekonivel, ja titaanipolvi on mahdollistanut paluun takaisin kisarinteisiin.

Perjantaina MM-kisoissa lasketaan miesten supersuurpujottelu, jossa Suomea edustavat Elian Lehto ja Jaakko Tapanainen.

Lähetys miesten supersuurpujottelusta perjantaina kello 12.25 alkaen TV2:ssa, Yle Areenassa ja Yle-sovelluksessa.

Päivitetty kello 15.13: Lisätty Vonnin Ylelle antamat kommentit.

Päivitetty kello 15.20: Lisätty Macugan kommentit.