Jumppahetki on kahdeksan minuutin tuokio, jonka tahdissa voit liikkua kotonasi. Sarjan uusi osa julkaistaan Yle-sovelluksessa ja Ylen verkkosivuilla aina lauantaiaamuisin.
Venyttelyn merkityksestä on asiantuntijoidenkin kesken eriäviä kantoja. Helsingin kaupungin vastaava liikunnanohjaaja Emilia ”Emmi” Soppela painottaa kuitenkin, että näkemyksistä riippumatta kehon liikeratojen ylläpitäminen pienillä, venyttävillä liikkeillä on äärimmäisen tärkeää.
– Luin hiljattain tutkimuksesta, jonka mukaan joustava ja venyvä vartalo on yhteydessä pidempään elinikään. Kun lihakset ovat vetreän elastiset, koko keho voi paremmin.
Emmin mukaan myös nuoret ja liikkuvat saavat lihashuollosta suurta hyötyä, sillä venytyksen jälkeen lihas jaksaa supistua treenatessakin paremmin.
Tämän artikkelin Jumppahetkessä aktivoidaan yläselän lihaksia, lämmitetään koko selkärankaa ja venytetään myös takareisi.
– Useimmat selkäkivut aiheutetaan itse. Asento muuttuu, jos kireä lihas kuten esimerkiksi juuri takareisi ei toimi ja silloin tuloksena on särkyjä. Selkä kaipaa liikettä joka suuntaan. Meidän jumpassamme se myös rullataan alas asti.
Venyttelyjumppa sopii kaikkiin vuorokaudenaikoihin. Aamulla vaikutus on herättelevä, työpäivän kesken vetreyttävä ja töiden jälkeen rentouttava.