– Vain hullu korjaa tavaroita.
Näin sanoo apulaisprofessori Angelina Korsunova-Tsaruk Helsingin yliopiston Kestävyystieteen instituutista.
– Jos uuden kodinkoneen voi saada 300 eurolla ja vanhan korjaus maksaa 100–150 euroa, moni valitsee uuden ostamisen.
Lisäksi nykyiset tuotteet on suunniteltu vaikeasti korjattaviksi, Korsunova-Tsaruk sanoo. Puhelinten näytöt esimerkiksi liimataan, mikä tekee niiden huoltamisesta itse lähes mahdotonta.
Korsunova-Tsarukin mukaan korjauksesta pitäisi kuitenkin saada jälleen järkevää ja trendikästä. Siihenkin on keinoja.
Suutarimestari: Nuoret ovat löytäneet suutarille
Suutarimestari Ville Hasala on työskennellyt alalla yli 20 vuotta ja pyörittää kolmea suutarinliikettä Helsingin seudulla. Hän päätyi alalle sattumalta.
– Olin vartijana yhdessä kauppakeskuksessa ja siellä suutari tarvitsi työvoimaa. Lähdin kokeilemaan ja jäin sille tielle oppisopimuksella.
Hasala sanoo, että hänen liikkeissään korjaustöiden määrä on kasvanut viime vuosina.
– Aiemmin asiakkaamme olivat pääosin vanhempaa väkeä, mutta nyt myös nuoret haluavat teettää korjauksia. Kiertotalous ja ympäristötietoisuus vaikuttavat selvästi, Hasala kertoo.
Muuttunut asenne näkyy myös töiden sisällössä.
– Ihmiset ovat valmiita panostamaan enemmän, esimerkiksi vaihdattamaan kenkien pohjat, mikä on kallis ja aikaa vievä työ. Näitä tehdään paljon vaelluskenkiin, mutta myös naisten korkokenkiin.
Hasala pitää työtään tärkeänä osana kertakäyttökulttuurin vastaista kehitystä.
– Maailmassa tuotetaan 24 miljardia paria kenkiä vuodessa, mutta vain viisi prosenttia päätyy kiertotalouteen. Suurin osa menee kaatopaikalle. Ei siinä ole järkeä.
Hän toivoisi, että korjaaminen yleistyisi entisestään ja että yhteiskunta tukisi sitä enemmän.
Miksi korjaamista ei tueta?
Yksi keskeinen haaste korjausalalla on työvoimapula ja liikkeiden kannattavuus.
– Korjausalalle tarvittaisiin enemmän koulutusta ja yrittäjien tukemista. Esimerkiksi arvonlisäveron alentaminen voisi parantaa alan elinvoimaisuutta, suutarimestari Ville Hasala sanoo.
Täillä hetkellä suutareiksi voi kouluttautua lähinnä aikuiskoulutuksen kautta, eikä toisen asteen koulutusta enää ole juuri tarjolla.
Viimeisen 15 vuoden aikana korjausalan yritysten määrä on laskenut merkittävästi.
Erityisesti suutareiden ja kodinkonekorjaamoiden määrä on vähentynyt. Samanaikaisesti kulutuskäyttäytyminen on muuttunut: ihmiset ostavat enemmän tavaroita kuin ennen, mutta korjauskustannukset ovat pysyneet lähes samoina viimeisen 30 vuoden ajan.
Valtioneuvoston REPAIDER- hanke selvitti korjauspalveluiden tilaa viime vuonna. Sen mukaan vuonna 2022 korjauspalveluiden liikevaihto oli 386 miljoonaa euroa, ja alalla työskenteli noin 2 500 henkilöä.
Tilastojen mukaan erityisesti teknisten laitteiden korjaus on kasvanut, kun taas jalkineiden, nahkatavaroiden ja huonekalujen korjaaminen on vähentynyt.
Vaikka kuluttajat haluavat käyttää korjauspalveluita, hinnat, saavutettavuus ja tiedon puute ovat esteitä. Yrittäjillä on puolestaan vaikeuksia laajentaa liiketoimintaansa osaajapulan ja heikon kannattavuuden vuoksi.
Ratkaisuksi ehdotetaan koulutuksen kehittämistä, korjausyritysten verkoston perustamista ja korjaussetelin käyttöönottoa.
Korjaamisen ketju sukupolvelta toiselle katkennut
Apulaisprofessori Korsunova-Tsarukin mukaan tutkimuksissa on havaittu, että ne, joilla on ollut lapsuudessaan myönteisiä korjauskokemuksia, todennäköisemmin jatkavat korjaamista aikuisena.
– Jos lapsena korjasi pyörän yhdessä kavereiden kanssa, se jäi mieleen positiivisena kokemuksena, Kosrunova-Tsaruk toteaa. Nykyään kuitenkin yhä harvemmat pääsevät kokemaan vastaavia tilanteita.
Kouluillakin on väliä.
– Käsityötunneilla opetetaan usein tekemään uutta, mutta ei korjaamaan vanhaa, Korsunova-Tsarukin sanoo.
Hän ehdottaakin, että kouluissa pitäisi opettaa enemmän korjaustaitoja, jotta lapset oppisivat ajattelemaan esineiden elinkaaren jatkamista.
Ikäluokista yli 70-vuotiaat ovat Korsunova-Tsarukin mukaan taitavimpia ymmärtämään sen, mitä esineitä ja tavaroita voi viedä korjattavaksi.
Polkupyöräkorjaajat näyttävät suuntaa
Muutama korjausala kuitenkin porskuttaa. Älypuhelinkorjaajien ohella polkupyörien korjauspalveluiden määrä on kasvanut.
Yksi syy tähän on uusien palvelumallien kehittyminen: liikkuvat korjaamot tulevat suoraan asiakkaille, ja työpaikat voivat tarjota polkupyöränhuoltoa työntekijöilleen osana työsuhde-etuja.
– Korjauspalveluiden tulevaisuus voisi olla enemmän tämän kaltaista – joustavampia, lähemmäs ihmisiä tuotavia palveluita, hän pohtii.
Ekologiset syyt ovat nousseet yhä tärkeämmiksi tekijöiksi kuluttajien päätöksissä. Myös REPAIR-hankkeen selvityksen mukana moni haluaisi korjata tavaroitaan juuri ympäristösyistä. Kuitenkin käytännössä korkeat kustannukset ja vähäiset korjaustaidot muodostavat esteitä.
Myös Korsunova-Tsaruk pitää veronkevennystä viisaana.
– Arvonlisäveron alentaminen korjauspalveluille olisi helppo ja tehokas tapa tukea alaa, Korsunova-Tsaruk ehdottaa.
Korsunova-Tsaruk nostaa esiin myös vakuutusyhtiöiden roolin.
– Monesti, kun jotain menee rikki, vakuutusyhtiö kehottaa ostamaan uuden sen sijaan, että korjaaminen olisi ensisijainen vaihtoehto.
Korjauksesta taas trendikästä
Korsunova-Tsarukin uskoo, että korjaamisesta voisi tulla sosiaalinen ja jopa trendikäs ilmiö, samanlainen trendi kuin kirpputoreista.
– Nykyään secondhand-kaupoissa on kahviloita, joissa ihmiset voivat viettää aikaa ja tehdä löytöjä. Miksei korjaaminen voisi olla samanlaista? hän kysyy. Naapurustossa voisi olla korjauspisteitä, joissa ihmiset voivat kokoontua, saada neuvoja ja tehdä yhdessä.
Tavaramäärä ei voi loputtomasti lisääntyä. Tai voi, mutta siinä ei ole järkeä, Korsunova-Tsarukin sanoo.