Diabeteslääke Ozempic näyttäisi hillitsevän alkoholin juontia

Juomispäivien määrä ei tutkimuksessa vähentynyt, mutta yhtenä päivänä juotujen annosten määrä pieneni merkittävästi.

Naisen kädet pitävät Ozempic-injektiokynää, josta on korkki aukaistu ja piikki esillä.
Laihdutuslääkkeiden vaikutus juomiseen on huomattu aiemminkin. Kuva: Kristiina Lehto / Yle

Diabeteslääke Ozempic saattaa hillitä yhden illan aikana juotujen alkoholiannosten määrää.

Tähän tulokseen tultiin pienessä tutkimuksessa, jossa Ozempicia otettiin kerran viikossa. Tutkimus julkaistiin Jama Network -lehdessä.

Ozempicia käytetään myös laihdutuslääkkeenä.

Tutkimukseen osallistui 48 ihmistä, joilla oli lievä alkoholiongelma.

Tutkimus kesti yhdeksän viikkoa. Juuri tutkimuksen alla osallistujat saivat juoda lempijuomiaan mukavassa ympäristössä parin tunnin ajan.

Sen jälkeen puolet tutkittavista sai Ozempicia ja puolet lumelääkettä.

Yhdeksän viikon jälkeen tutkittavat kutsuttiin taas juomaan lempijuomiaan. Silloin Ozempicia saaneiden ryhmä joi huomattavasti vähemmän alkoholia kuin edellisellä kerralla. Lumelääkettä ottaneiden ryhmässä ei havaittu muutosta.

Vaikka Ozempic vähensi merkittävästi alkoholinhimoa, ryhmien välillä ei ollut suurta eroa juomispäivien vähenemisessä.

Samankaltainen tulos aiemmasta tutkimuksesta

Jo aiemmin on saatu viitteitä siitä, että suolistohormoni GLP-1:tä jäljittelevät lihavuus- ja diabeteslääkkeet vähentäisivät alkoholinkäyttöä. Helsingin Sanomat kirjoitti marraskuussa tutkimuksesta, jossa alkoholia käyttävistä koehenkilöistä lähes puolet vähensi juomista sen jälkeen kun he olivat aloittaneet lihavuuslääkkeen.

GLP-1-lääkkeet saattavat heikentää alkoholin palkitsevia vaikutuksia samankaltaisesti kuin ruoka, tutkijat arvioivat lehden mukaan.

Kuuntele myös

Lihavuuden loppu? Tanska takoo rahaa laihdutuslääke Ozempicilla
Lihavuuden loppu? Tanska takoo rahaa laihdutuslääke Ozempicilla

Lähde: Reuters

Korjattu 14.2.2025 klo 11.23: Korjattu otsikkoon ja ensimmäiseen kappaleeseen, että Ozempic on daibeteslääke. Lisätty kolmenteen kappaleeseen, että sitä käytetään myös laihdutuslääkkeenä.