Remi Lindholmin taklaajalla takapuoli kipeänä – Norjassa syytettiin suomalaista ja nähtiin Iivo Niskasta matkinut ele

Remi Lindholm oli iskussa Falunissa miesten 20 kilometrillä, vaikka kolaroi Jan Thomas Jenssenin kanssa. Tuon kolaroinnin lisäksi puhutti Pål Golbergin toiminta maalialueella.

Jan Thomas Jenssen makoilee maalialueella.
Jan Thomas Jenssenillä oli Falunissa draamaa Remi Lindholmin kanssa. Kuva: EPA-EFE

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Remi Lindholm säväytti viimeisessä maastohiihdon maailmancupin kilpailussa ennen parin viikon päästä alkavia MM-kisoja.

Alkukaudesta kovissa vaikeuksissa ollut Lindholm oli kymmenes vapaan hiihtotavan 20 kilometrin yhteislähtökilpailussa.

Lindholm sivusi uransa parasta maailmancupin sijoitusta Östersundin vapaan hiihtotavan kympiltä joulukuulta 2023.

– Tilanteeseen nähden tämä oli voitto. Pari viikkoa sitten olin joku 60:s ja tuli Argentiinalle tappio. Jos jotain negatiivista, niin Iivolle tuli tappio, Lindholm kuvaili Viaplayn haastattelussa ja viittasi yhdeksänneksi sijoittuneeseen Iivo Niskaseen.

Lindholmin ja Jenssenin kolarointi kuohutti

Lindholm harmitteli draamaa toisella kierroksella.

– Norski taklasi takaapäin. Hän lensi ulos radalta. Minä lensin selälleen. Parikymmentä sijaa putosin. Seuraava kierros oli vaikea, kun piti hiihtää kärkeä kiinni, Lindholm sanoi.

Hiihtäjä Remi Lindholm hymyilee lähikuvassa.
Remi Lindholmilla oli pitkästä aikaa syytä leveään hymyyn. Kuva: Petteri Bülow / Yle

Norjalaismedian mukaan kyseinen taklaaja oli Jan Thomas Jenssen. TV2:n mukaan Jenssen oli kolaroinut suomalaishiihtäjän kanssa ja kaatunut kovassa vauhdissa.

– Olen aika mustelmilla. Ei ollut paljoa lunta ladun ulkopuolella, Jenssen sanoi VG:lle kilpailun jälkeen.

Hän tuli maaliin 42. sijalla. Rytäkässä Jensseniltä irtosi suksi ja siteetkin hajosivat. Jenssen kertoi olevansa aika mustelmilla, sillä ladun ulkopuolella ei ollut paljoa lunta.

– Takapuoleni on aika mustelmilla. Se tummenee tänä iltana. Näyttää siltä, että olen tehnyt jotain muuta, Jenssen kuvaili VG:lle.

VG kysyi, mitä Jenssen tarkoitti.

– Tuota emme nauhoita, Jenssen naureskeli.

Jan Thomas Jenssen Val di Fiemmesäs Tour de Skillä alkuvuodesta 2025.
Jan Thomas Jenssen oli kovilla Falunissa. Kuva: Agence String / SplashNews.com

NRK:lle Jenssen selvitti tilannetta niin, että Lindholm oli huomattavasti hitaampi kuin norjalainen. Jenssenin mukaan kolari tapahtui, kun Jenssen oli lähtenyt ohittamaan Lindholmia.

– Hän työnsi suksensa ulospäin. Siinä oli minun sukseni. Hän työnsi minut täysin eri suuntaan, Jenssen totesi.

Iivo Niskasta harmitti ahtaus, NRK:n mukaan häntä matkittiin

Falunissa hiihdettiin viisi kertaa neljän kilometrin lenkki. Viaplayn lähetyksessä spekuloitiin paljon suomalaisten suksiongelmilla.

Niskanen totesi suksensa olleen ihan oookoo, eikä sanonut oman suorituksensa jääneen siitä kiinni. Lindholm kehui myös sukseaan hyväksi.

– Onnistuttiin viimeisessä mahdollisuudessa ennen MM-kisojen 50 kilometriä, Lindholm kuvaili.

Lindholm totesi, että tämän kisan myötä häneltä putosi iso taakka harteilta.

– Palkintorahaa tuli varmaan tonni, mutta tämä merkitsee enemmän, Lindholm sanoi.

Iivo Niskanen lähti kisaan eturivistä, mutta putosi kisan alussa 40. sijan tuntumaan.

Hän harmitteli, että yhteislähtökisassa ei ollut tilaa yrittää nousta kärkiporukkaan.

– Oli hyvää kulkua, mutta lähdin ehkä vähän liian passiivisesti. Tympesi hiihtää, kun oli niin ahdasta. Hiihdin rennosti ja oli ainakin nousujohteinen vapaan kisa. On ollut toisenlaisia vauhdinjakoja. Halusin tulla hyvissä voimissa maaliin, Niskanen sanoi Viaplaylle.

Iivo Niskanen Falunin maailmancupin 10 km:n kisassa.
Iivo Niskanen voitti lauantaina Falunissa, mutta ei ehtinyt sunnuntaina voittotaistoon. Kuva: Fredrik Sandberg / EPA

Niskanen oli tyytyväinen kisaansa.

– Olen ihan tyytyväinen, miltä hiihto tuntui ja lähden positiivisin mielin kohti MM-kisoja, Niskanen kuvaili.

Kilpailun voitti Norjan Pål Golberg ennen Yhdysvaltojen Gus Schumacheria ja Norjan Harald Östberg Amundsenia.

Schumacherin ja neljänneksi sijoittuneen Andreas Fjorden Reen välillä nähtiin kontakti viimeisessä mutkassa ennen maalisuoraa. Schumacher kutsuttiin tuomariston pakeille, mutta hän ei saanut rangaistusta.

Norjan yleisradioyhtiö NRK kertoi puolestaan, että voittaja Golberg matki Iivo Niskasen Rukan voiton jälkeistä ”mikrofonin pudotus” -elettä.

– Olen voittanut sprintin ja henkilökohtaiset normaalimatkat vapaalla sekä perinteisellä yhteislähtönä ja väliaikalähtönä. Vaikka Johannes Hösflot Kläbolla on 80 maailmancupin voittoa, hänelläkään ei ole tätä, Golberg kuvaili voittonsa jälkeen itsevarmasti NRK:lle.

Katso Falunin miesten 20 km:n yhteislähtökisan ratkaisuhetket!

Hiihdon tulospalvelu