Euroopan etupiirijako, vuoden 1938 hetki, Molotov–Ribbentrop-sopimus, Jaltan konferenssi.
Viime päivinä ilma on ollut sakeana rinnastuksista toisen maailmansodan ajan kohtalokkaisiin tapahtumiin, kun presidentti Trump on näyttänyt pyrkivän presidentti Putinin kanssa nopeaan rauhaan ohittaen Ukrainan ja Euroopan.
Trumpin ja Putinin diilintekoa on rinnastettu Hitlerin ja Stalinin etupiirijakoon ennen toista maailmansotaa. Jos vertailuja pitää osuvina, edessä voi nähdä myös kolmannen maailmansodan.
Mutta osuvatko rinnastukset maaliinsa?
Kysyimme sitä Jyväskylän yliopiston historian professorilta Antero Holmilalta. Hän on perehtynyt erityisesti toisen maailmansodan jälkeiseen ja kylmän sodan historiaan.
Holmilan mukaan toisen maailmansodan ajan ja nykytilanteen välillä on yhdenmukaisuuksia, mutta myös merkittäviä eroja.
Samankaltaisuus 1: Suurvallat pyrkivät sopimaan Euroopan yli
Merkittävimpänä yhdenmukaisuutena Holmila pitää sitä, että suurvallat, Trumpin Yhdysvallat ja Putinin Venäjä, pyrkivät sopimaan rauhasta Ukrainaan eurooppalaisten valtioiden yli.
Holmilan mukaan kyse on samasta voimapolitiikasta, jota kaksi diktatuuria, Hitlerin Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto, harjoittivat ennen toista maailmansotaa.
– Samoin kuin Hitler ja Stalin, niin Trump ja Putin hakevat tätä asetelmaa puhtaasti omia kansallisia intressejä ajatellen tai Trump ajattelee ehkä enemmänkin omaa henkilökohtaista etuaan, Holmila arvioi.
Tilannetta on rinnastettu Molotov–Ribbentrop-sopimukseen, joka solmittiin ennen toista maailmansotaa vuonna 1939 sekä Jaltan konferenssiin, joka pidettiin sodan päätyttyä vuonna 1945.
Molemmissa vaiheissa muu Eurooppa oli sivustakatsojan tai ”paistin” roolissa. Ensin Saksa ja Neuvostoliitto ja sitten Neuvostoliitto sekä Yhdysvallat ja Britannia tekivät keskenään etupiirijaon.
– Kärsijöinä olivat erityisesti keskisen Itä-Euroopan maat, professori Holmila sanoo.
Ne jäivät Neuvostoliiton valtapiiriin lähes koko 1900-luvun ajaksi. Holmila huomauttaa, että tämä jako vahvistettiin vuonna 1975 Ety-kokouksessa Helsingissä.
– Etyk näyttäytyi Itä-Euroopassa vähän sellaisena Jalta kakkosena. Se sai kritiikkiä, että Yhdysvallat lopullisesti myi Itä-Euroopan Neuvostoliitolle.
Samankaltaisuus 2: Eurooppa on heikko
Yhdenmukaisuutta Holmila näkee myös siinä, että eurooppalaiset valtiot eivät heikkouttaan kykene asettamaan rajoja suurvalloille. Niillä ei ole riittävästi muskeleita siihen.
Yhdysvaltain ja Venäjän ulkoministerien neuvottelut Saudi-Arabiassa kuvaavat Holmilan mukaan sitä, että Eurooppaa ei haluttu ikään kuin sotkemaan asioita.
– Se oli Trumpin hallinnolta selvä osoitus, että se ei pidä Eurooppaa tasavertaisena neuvottelukumppanina tai kumppanina, joka pystyisi tuomaan pöytään jotain hyödyllistä. Yhdysvallat ikään kuin katsoo, että sillä on varaa ohittaa Eurooppa.
Euroopan nykyisen heikkouden voi rinnastaa ”vuoden 1938 hetkeen”. Silloin Euroopan suuret valtiot päättivät, miten ne suhtautuvat laajentumishaluiseen Hitlerin Saksaan.
Nyt on kyse suhtautumisesta Putinin Venäjän laajentumishaluihin ja Trumpin Yhdysvaltojen Ukrainan-rauhansuunnitelman ehtoihin.
Ennen toista maailmansotaa eurooppalaisilla valtioilla oli ainakin jälkiviisauden valossa mahdollisuus panna kova kovaa vastaan Hitlerin Saksalle.
Tunnetusti Eurooppa valitsi myöntyväisyyspolitiikan. Münchenin sopimuksessa syyskuussa 1938 sovittiin Tšekkoslovakian sudeettialueen luovuttamisesta Saksalle. Britannian pääministeri Neville Chamberlain juhli sopimusta ”rauhana meidän ajallemme”.
Maailmanpalo kuitenkin syttyi, kun Saksa hyökkäsi Puolaan 1. syyskuuta 1939.
Ero 1: Eurooppa ei ole yhtä heikko kuin 1938 ja 1945
Rinnastuksien heikkous on siinä, että nykyistä Eurooppaa ei voi pitää niin heikkona kuin 1938 ja 1945, jolloin se oli ensin kahden diktatuurin Saksan ja Neuvostoliiton loukussa ja sodan jälkeen raunioina.
– Suurin ero toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan on se, että nyt Euroopalla on kykyä ja toimijuutta. Silloin kaikki oli aivan romuna, Holmila kuvaa.
Euroopan valtiot ovat jo osoittaneet kykenevänsä tukemaan Ukrainaa merkittävästi. Nyt ne voivat osoittaa, että Eurooppa ei ole taas suurvaltojen palasteltavissa, Holmila sanoo.
– Tässä on paljon kysymysmerkkejä, mutta ehkä nyt on ilmassa kuitenkin ihan aitoa yritystä. Varmasti ollaan vuodesta 1938 opittu myös.
Uusi, nopeasti syntynyt haaste on se, että Eurooppa joutuu käymään tavallaan kahden rintaman taistelua. Ensimmäinen on Putinin Venäjän laajentumishalu ja toinen Trumpin Yhdysvaltain välinpitämättömältä kuulostava suhtautuminen Ukrainan ja Euroopan turvallisuuteen.
– Tämä on jotenkin absurdia. Ollaan siinä tilanteessa, että Britannia ja Ranska yrittävät sovitella epätoivoisesti Trumpin kanssa, Holmila sanoo.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron tapasi presidentti Trumpin maanantaina Valkoisessa talossa. Britannian pääministeri Keir Starmer vierailee siellä myös tällä viikolla.
Euroopan johtajien pitäisi saada Trump uskomaan, että Venäjän kanssa kaveeraaminen tekee Trumpista luuserin, eikä se ratkaise sotaa ja tuo hänelle Nobelin rauhanpalkintoa, Holmila sanoo.
Ero 2: Eurooppaa ei olla halkaisemassa kahtia
Suurin ero nykytilanteessa toisen maailmansodan aikaan verrattuna on se, että Eurooppaa ei olla halkaisemassa samalla tavalla kahtia kuin 1945, Holmila arvioi.
– Vaakalaudalla on nimenomaan Ukrainan kohtalo, toisin kuin Jaltalla 1945, jossa ratkaistiin koko keskisen Itä-Euroopan kohtalo.
Siinä pahimmassakin lopputuloksessa, että Ukraina menettää itäisiä alueitaan ja Krimin Venäjälle ja syntyy tynkä-Ukraina, tilanne on erilainen kuin Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen, Holmila sanoo.
Siinäkin tapauksessa jää silti epävarmuus, mitä Venäjä tekee rauhan tultua.
– Nyt viimeistään on aika päästä eroon siitä ajattelusta, että Putin ei voi testata Naton viidennen artiklan pitävyyttä vaikka Baltian maissa. Yhä enemmän näyttää siltä, että olemme takaisin vuoden 1938 hetkessä, Jyväskylän yliopiston historian professori Antero Holmila sanoo.