Yksi lihas on usein huonossa kunnossa – tällä jumpalla sen toiminta kohenee

Rento harjoitus vahvistaa tärkeitä suuria lihasryhmiä ja tasapainoa.

Mies ja nainen seisovat selät vastakkain, kädet puuskassa. MIehellä on vihreä t-paita ja naisella vaaleanpunainen pitkähihainen paita. Taustalla näkyy abstrakti pikselikuvioitu seinä.
Jumppahetken vetävät Emilia Soppela ja Mikko Myllynen, joka näyttää liikkeistä kevyemmän version tuolissa istuen. Kuva: Laura Mainiemi / Yle

Jumppahetki on kahdeksan minuutin tuokio, jonka tahdissa voit liikkua kotonasi. Sarjan uusi osa julkaistaan Yle-sovelluksessa ja Ylen verkkosivuilla aina lauantaiaamuisin.

Vastaava liikunnanohjaaja, Helsingin kaupungilla työskentelevä Emilia ”Emmi” Soppela törmää usein siihen, että paljonkin liikkuvien pakarat ovat jumissa, erityisesti työikäisillä.

– Pakara on kehon suurin lihas, jota ei arjen keskellä juuri käytetä. Sen päällä istutaan paljon, mikä aiheuttaa alaselkä- ja lonkkakipuja. Vähäinen pakaralihaksen käyttö voi laukaista myös iskiasta, Soppela sanoo.

Tämän päivän jumpassa vahvistetaan pakaran lisäksi myös jalkojen isoa lihasryhmää, joka on tärkeä tuki muuan muassa polvinivelille.

– Reisilihakset ovat supertärkeät, ei vähiten siksi, että niiden voimalla pääsee ylös, jos kaatuu. Ihan jokaisen kannattaa kokeilla, pääseekö nousemaan lattialta ilman, että auttaa käsillä.
Harjoitukseen sisältyy liikkeitä myös yhden jalan varassa. Ne kehittävät tasapainoon vaikuttavia nilkan tukilihaksia.