”Suomi on matkailun kehitysmaa”, sanoo Turun matkailupomo – alueelle tarvitaan kansainvälisiä vieraita

Vuoden 2024 tilastojen mukaan matkailu vetää paremmin kuin ennen koronaa Turun alueella. Kotimaiset vierailijat eivät riitä.

Turun tuomiokirkko on usein yksi turistien pääkohteista Turussa. Yle tapasi talvilomaviikon turisteja. Kuva ja video: Minna Rosvall / Yle

Turku tarvitsee lisää kansainvälisiä matkailijoita. Toimitusjohtaja Kristiina Kukkohovi Visit Turku Archipelagosta näkee, että potentiaalia kasvuun alueella on, mutta se vaatii investointeja.

– Meiltä puuttuu tietyntyyppinen majoituskapasiteetti eli tarvitsemme lisää majoitusta matkailijoille. Lisäksi tarvitsemme elämyspalvelujen tuottajia eli yrittäjiä ja yrityksiä, jotka haluavat luoda elämyksiä. Aktiviteettipalveluita tarvitaan ehdottomasti lisää, linjaa Kukkohovi.

Hänellä on pitkä kokemus alalta muun muassa Pohjois-Suomen matkailusta.

– Suomi on matkailun kehitysmaa, kun katsotaan maailman matkailulukuja. Monet Euroopan maat ovat jo ylittäneet vuoden 2019 luvut. Menestystä ei saada pelkällä kotimaan matkailulla, arvioi Kukkohovi.

Heinäkuinen noin kuuden viikon sesonki on liian lyhyt.

– Euroopassa lomaillaan vasta elokuussa, ja syyskuu on meillä aivan upea, siis muuallakin kuin Lapissa.

Tj Kristiina Kukkohovi Visit Turku Archipelagosta katsoo kameraan.
Visit Turku Archipelagon toimitusjohtaja Kristiina Kukkohovi toivoo kansainvälisiä vieraita Turun seudulle. Kuva: Nora Engström / Yle

Saariston mahdollisuuksista puuttuu tietoa

Tilastoitujen yöpymisten määrä ylitti viime vuonna korona-aikaa edeltävien vuosien tason, mutta vuonna 2023 oli huippuvuosi. Rekisteröityjä yöpymisiä oli Varsinais-Suomessa vuonna 2024 noin 1,3 miljoonaa. Rekisteröimättömiä, kuten Airbnb-yöpymisiä, oli puoli miljoonaa.

Yksi Turun, Paraisten ja Naantalin yhteisen matkailuyhtiön painopisteistä on saaristomatkailun kehittäminen. Toimitusjohtaja Kristiina Kukkohovi on eri mieltä siitä, että saaristoon on vaikeaa päästä.

– Suurin haaste on informaatio, eli kyllähän saaristoon pääsee. Itsekin olen alueen ulkopuolelta, ja olen sinne päässyt usein.

Projektijohtaja Carol Aren katsoo kameraan.
Projektijohtaja Carol Aren lähetti viimeksi tiistaina kyselyn Rooman ja Turun välisen lennon kohtalosta. Kuva: Nora Engström / Yle

Rooman lennon paluuta yhä odotellaan

Turkuun halutaan lisää lentoja. Viime vuonna Turun kentällä kirjattiin 255 000 lentomatkustajaa. Kasvua oli edellisvuodesta noin yhdeksän prosenttia.

Huhtikuussa avattava reitti Kööpenhaminaan on ensimmäinen uusi Turkuun saatu lentoyhteys kahteen vuoteen.

Lentoyhtiö Wizz Air keskeytti Rooman ja Turun välisen liikenteen elokuussa. Projektijohtaja Carol Aren Visit Turku Archipelagolta kyseli reitin paluusta lentoyhtiöltä viimeksi tiistaina. Paluuseen vaikuttaa lentokonepula.

– He eivät ainakaan sanoneet, että reitistä luovutaan. Joten odotamme yhä päätöstä, kertoo Aren.

Matkailuyhtiö haluaa panostaa myös työmatkustamiseen.

– Koneiden pitäisi olla täynnä, jotta lentäminen on kannattavaa. Kiinnostusta pitäisi olla sekä työmatkoilla että vapaa-ajan matkoilla, ja mielellään ympäri vuoden.

Ladataan lomaketta...