Pullajono kiemurtelee trendikorttelissa perjantai aamunpäivänä jo ennen kuin Bakerika`s leipomo-kahvila avannut edes oveansa.
– Some on täynnä näitä pullia, niiltä ei ole voinut välttyä, sanoo työkaverinsa kanssa jonossa seissyt Pepita Weeraratne.
Myös trendikkäästi pukeutuneet punavuorelaisäidit vauvanvaunuineen ovat tulleet jonottamaan someilmiöksi noussutta laskiaispullaa.
Pullan voisi tehdä myös kotona, sillä sen koristeluun käytettävää, vegaanista Biscoff-tahnaa ja -keksiä saa kaupasta. Nämä naiset kuitenkin naurahtavat, että he eivät koe olevansa siinä mielessä pullantuoksuisia äitejä, että leipoisivat kotona.
Ensimmäisenä kahvilaan pääsi Erno Rajahalme, joka tuli toiselta puolelta kaupunkia maistamaan somessa hehkutettua pullaa. Kun häneltä kysyy, miksi aikuinen ihminen tulee yhden pullan takia toiselta puolelta kaupunkia jonottamaan, hän vastaa näin:
– Rakkaudesta pullaan.
Nuorelle yrittäjälle pitkä kausi on ”hullu pullamayhem”
Kun ovet avataan, kahvila täyttyy hetkessä – ja jono sen kuin pitenee.
Pullamellakkaa on kestänyt jo viikkokausia, koska pullasesonki alkoi jo poikkeuksellisesti jo tammikuussa.
– On ihan hullua, kuinka tästä kaudesta on tullut tällainen mayhem, sanoo kahvila-leipomon omistaja, yrittäjä Erika Poussa.
Vuoden nuoreksi yrittäjäksi valittu 27-vuotias Poussa on kiitollinen, mutta myös hämmentynyt siitä miten yhdestä pullasta on tullut niin suuri someilmiö.
– Tämä on oikeasti vain pulla. On niin ihmeellistä, miten tällaisesta tuotteesta voi syntyä tällainen ilmiö, hän sanoo.
Pullia tullaan ostamaan kauempaakin: esimerkiksi Lahdesta ja Tampereelta saakka.
– Ei tätä pysty ymmärtämään, mutta tämä on upeaa, ja me nautimme, Poussa sanoo posket työnteosta ja innostuksesta punaisina.
Kalenteri pullan paistajan puolella
Poussa saa kiittää hittipullan menestysreseptistä toki itseään sekä maineen leviämisestä asiakkaitaan ja sosiaalista mediaa, mutta myös kalenteria.
Tänä vuonna laskiainen on poikkeuksellisen myöhään ja laskiaispullasesonki kestää jopa kaksi kuukautta.
Laskiaisen sijoittumisen kalenteriin määrittelee pääsiäinen, joka on tänä vuonna vasta huhtikuun lopussa. Tämän takia myös laskiainen on tavanomaista myöhemmin, koska laskiaista on juhlittu perinteisesti seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä herkutellen, ennen pääsiäiseen asti kestävää paastoa.
– Kyllä tämä kausi on ihan uskomaton, Poussa sanoo.
Pieni leipomo-kahvila painaa pullia äärirajoilla, ja myy kauden aikana Biscoff-pullia arviolta 8000 kappaletta, mikä on peräti neljä kertaa enemmän kuin viime vuonna.
Ekbergillä kinuskia keitellään kahdeksan tuntia
Pullahulluus näkyy myös parin korttelin päässä Poussan trendikahvilasta sijaitsevassa, 173 vuotta sitten perustetussa Ekbergin konditoria-leipomossa.
Laskiaispullia myydään tämänvuoden sesongin aikana jopa 10 000 kappaletta.
Kun aamuvarhaisella sukeltaa Ekbergin talon porttikongista sisään Bulevardilla, pääsee sisäpihan ovesta, kahvilan takana sijaitsevaan, historiaa havisevaan leipomoon.
Salissa raavaat miehet läiskivät pullataikinoitaan leivontapöydälle ja pyöräyttelevät vahvoin ottein taikinasta satoja pullia päivässä.
Voita, kermaa ja munia kuluu satoja kiloja laskiaispullasesongin aikana. Ja paljon kardemummaa.
Tuotantopäällikkö Hannes Toppi suihkuttaa pullosta kananmunaa pullien päälle ennen kuin hän työntää ne jättiuuniin. Pullien paistuessa hän siirtyy konditorian puolelle viimeistelemään tämän vuoden erikoispullaa.
Toppi on itse suunnitellut ”tuhtipläjäyksen” eli korvapuustilaskiaispullan. Se on jättimäinen korvapuusti, jonka sisälle tulee mantelimassaa, kinuskia ja kermavaahtoa.
Nyt hän pursottaa halkaistun korvapuustin sisään kinuskia, jota on keitetty kahdeksan tuntia.
– Näin siihen saadaan suussa sulava, samettinen koostumus.
Päälle tulee mantelilastuja – ja vielä kerran kinuskia.
Perinteistä pullaa pienellä twistillä
Ekbergin operatiivinen johtaja Saila Vuori on hyvillään siitä, että erityisesti nuoret ovat alkaneet kiinnostua entistä enemmän perinteisistä asioista kuten laskiaispullista.
Vuori myöntää, että asiakkaiden ilmaiseksi tekemä somejulkisuus on tärkeää myynnin kannalta, hyvän tuotteen ja pitkän kauden lisäksi.
– Ihmiset ovat myös jostain kumman syystä ruvenneet kunnioittamaan perinteitä, ja haluavat aitoja, perinteisiä asioita. Enkä pidä yhtään pahana, että siihen lisätään pientä twistiä, hän sanoo.
Vuori vertaa pullabuumia viimetalviseen puurohulluuteen, jossa Helsingin Tuomaan markkinoilla myytävistä puuroista tuli hitti ja eri makuja vertailtiin somessa.
Leipomossa kärryt notkuvat pullien lisäksi myös legendaarisista Aleksanterin ja Napoleonin leivoksista, jotka odottavat jo pääsyään vitriiniin, sillä myymälä avataan tasan kello 7.30
Lisää työntekijöitä menestyspullan takia
Kun Bakerika's on ollut perjantaiaamupäivänä auki 12 minuutin ajan, pullia on myyty jo 42 kappaletta.
Kaikki 346 pullaa oli myyty loppuun neljässä tunnissa. Poussa on laajentanut yritystään ja saanut palkattua lisää työntekijöitä.
Erika Poussa tietää olevansa erittäin onnekkaassa asemassa pitkään jatkuneina vaikeina aikoina, jolloin moni kahvio ja yritys ovat joutuneet lyömään lapun luukulle.
– Tämä vetää minut ihan sanattomaksi, ja pitää muistaa olla kiitollinen, hän sanoo.
Perjantaiaamupäivän ensimmäisen pullan napannut Erno Rajahalme paljastuu myös kotileipuriksi: hän on monen muun tavoin kokeillut suositun Biscoff-pullan leipomista kotona.
Nyt mies haukkaa Erikan myymää pullaa tupaten täyteen tuupatun pikkukahvion ikkunapöydässä.
– Ymmärrän, miksi tätä hehkutetaan. On hyvää.
Kumpi pulla on paremman makuinen: kotona tehty vai ammattileipureiden tekemä?
– Annan tähän poliitikoilta tutun vastauksen: en kommentoi, hän sanoo diplomaattisesti.