Seinä kaatui neljän ihmisen päälle varastossa Turussa – poliisi tutkii sortuman syytä

Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen sortumasta torstaina puoli viiden jälkeen iltapäivällä. Neljä ihmistä loukkaantui.

Paikalla oli myös poliiseja ja ensihoitoa. Kuva ja video: Jere Sanaksenaho / Yle

Neljä ihmistä jäi kaatuneen seinän alle Turussa tänään iltapäivällä.

Pelastuslaitoksen mukaan varastorakennuksen sisäseinä kaatui. Seinän pituus oli 30 metriä ja korkeus kahdeksan metriä.

Ihmiset loukkaantuivat onnettomuudessa lievästi. Pelastuslaitoksen mukaan seinän alle jääneet olivat rakennuksessa olleita asiakkaita. Kolme kuljetettiin jatkohoitoon.

– Kyseessä oli konkurssipesän myynti, ja irtaimiston uudet omistajat olivat olleet hakemassa tavaroita, kertoo päivystävä palomestari Marko Virolainen Ylelle.

Poliisi tutkii tapahtumia, kaatoiko tuuli seinän?

Pelastuslaitos kertoo tiedotteessa, että pelastuslaitos ja poliisi tutkii tapahtumia ja eristää alueen, koska siellä on edelleen sortumavaara.

– Poliisi kutsuttiin paikalle tutkimaan onnettomuutta. Lisäksi Onnettomuustutkintakeskukselle on ilmoitettu tapahtuneesta, Virolainen sanoo.

Karttagrafiikka sortumapaikasta.
Onnettomuus tapahtui Tierankadulla Itäharjulla. Kuva: Paula Collin / Yle, Mapcreator, Openstreetmap

Pelastuslaitos epäilee, että sisäseinä kaatui, koska siinä on ollut puutteellinen kiinnitys.

– Samaan aikaan ovet ovat olleet auki, jolloin seinään osunut tuuli on ollut yhtenä vaikuttavana tekijänä seinän kaatumiseen, Virolainen sanoo.

Paikalle Tierankadulle Itäharjulle hälytettiin seitsemän pelastuslaitoksen yksikköä. Pelastuslaitos sai hälytyksen sortumasta puoli viiden aikaan torstaina.