Yle seuraa yleisurheilun EM-hallikisoja hetki hetkeltä tässä artikkelissa.
Naisten 60 metrin aidoissa Euroopan mestaruuttaan puolustanut Reetta Hurske teki Hollannin Apeldoornissa voitavansa vaikeista lähtökohdista.
Kuukausi sitten takareiteensä vamman saanut suomalainen oli pitkään kisoista pois, mutta onnistui EM-halleissa lopulta mainiosti viidennellä tilallaan.
Kyseessä on 29-vuotiaan tamperelaisen uran kolmas top8-sija EM-halleissa. Aiemmin hän on ollut ykkönen ja nelonen.
Hurjatasoisessa finaalissa Hurske sai todisteen siitä, ettei hänen edellisten kisojen voittoaikansa (7,79) olisi riittänyt kullan uusimiseen. Edellisissä kisoissa pronssia saavuttanut Sveitsin Ditaji Kambundji aitoi hirmuisen Euroopan ennätyksen 7,67.
Hopeallaan jo neljännen EM-hallimitalinsa saavuttanut järjestäjämaan Nadine Visser paineli maansa ennätyksen 7,72.
Hurskeen SE-aika olisi riittänyt korkeintaan pronssiin, sillä kolmantena maaliviivan ylittäneen Puolan Pia Skrzyszowskan noteeraus oli 7,82. Hurskeen aika oli nyt 8,00. Välierissä sisukas suomalainen aitoi kauden parhaansa 7,96.
Hurske ihasteli Kambundjin menoa jo verryttelyssä.
– Ei voi kuin onnitella. Oli hyvännäköistä hänen verkkansa. Oma verkkani oli tahmeaa. Viitossijaan voi olla tyytyväinen, suomalainen myönsi.
Hurskeen mukaan finaalijuoksussa huomasi, kuinka toistot puuttuvat. Kaksi vuotta sitten mestaruuskaudellaan juoksuja kertyi vino pino ennen kauden päätapahtumaa.
Hurske sanoo, että EM-hallit olivat loukkaantumisen ja pitkän kisatauon jälkeen pieni riski. Se kuitenkin kannatti.
Hän täyttää tänä keväänä 30 vuotta. Suomalaisen kommentista saa sellaisen kuvan, ettei uran parhaita suorituksia ole välttämättä enää hirveästi jäljellä.
– Minulla oli itselläni todella vahva tunne siitä, että oli oikein tulla tänne. Yksi unelmistani on puolustaa mestaruutta. En tule sitä todennäköisesti enää urani aikana tekemään, Hurske kokee.
”Mentiin kuperkeikkaa”
Lotta Haralan uran ensimmäinen aikuisten arvokisafinaali päättyi kaatumiseen. Kokeneen suomalaisaiturin mukaan mikään paikka ei ilmeisesti hajonnut kompuroinnin aikana.
Harala yritti saada nyt hanakampaa alkua.
– Alkusileä on ollut ongelma. Olen tosi hyvässä kunnossa, mutta ensimmäiset askeleet työntyvät liian pitkälle. Olen joutunut passailemaan, mutta nyt lähdin urku auki.
– Tuli kolhu ja siitä mentiin kuperkeikkaa. En usko, että mitään pahempaa kävi, hyväntuulinen Harala kertoo.
Jos Haralalta olisi kysytty pari kuukautta sitten, hän olisi odottanut EM-halleista paljon enemmän kuin kahdeksatta sijaa.
– Kokonaisuutena kisat olivat onnistuneet haasteiden jälkeen. Oli ehdottomasti positiivinen suoritus minulta.
Senni Salminen saavutti aiemmin illan aikana kolmiloikan EM-pronssia.
Ingebrigtsen kunnioitti tapahtumaa mestaruudella
Ditaji Kambundjin Euroopan ennätys oli perjantai-illan helmiä.
Myös miesten pika-aidoissa nähtiin kovaa menoa, kun tällä kaudella hurjassa kunnossa ollut Puolan Jakub Szymanski voitti (7,43). Ranskan Wilhelm Belocian ja Just Kwaou-Mathey ottivat haltuunsa loput mitalisijat.
EM-halleja läsnäolollaan jälleen kerran kunnioittava Norjan Jakob Ingebrigtsen juoksi kokopunaisessa asussaan hallitun Euroopan mestaruuden. Voittoaika oli 3.36,56.
Ranskan Azeddine Habz kiri hopealle ja Portugalin Isaac Nader pronssille.
Kaksinkertainen olympiavoittaja tavoittelee näistä kisoista vielä 3 000 metrin kultaa. Jos hän siihen yltää, 24-vuotiaalla norjalaisella on EM-halleista kolme peräkkäistä tuplamestaruutta.