EM-kultamitalisti Saga Vanninen yllätettiin lentokentällä – sai kuulla saaneensa kirjeen presidentiltä

Euroopan mestari ei ollut suuremmin juhlistanut uransa ensimmäistä aikuisten arvokisavoittoa. Harjoittelu ja valmistauminen MM-kisoihin alkaa jo tiistaina.

Katso, miten Saga Vanninen otettiin vastaan lentokentälle. Hän sai kuulla saavansa kirjeen presidentiltä.

Tuore EM-kultamitalisti Saga Vanninen saapui maanantaina Suomeen. Mitali kaulassaan lentokentälle astellut ottelija sai heti lämpimän vastaanoton: Vanninen sai kuulla saaneensa virallisen onnittelukirjeen presidentti Alexander Stubbilta.

– Onhan se hienoa. Hän seuraa paljon urheilua ja urheilu tulee varmasti näin isommin näkyviin, tuore kultamitalisti myhäili Yle Urheilun haastattelussa.

Vanninen voitti sunnuntaina sisäratojen EM-kisojen 5-ottelun uudella Suomen ennätyksellä 4 922. Hän jätti taaksensa Hollannin Sofie Dokterin ja Irlannin Kate O'Connorin. Tulos oli samalla maailmantilaston kärkinoteeraus.

Vanninen jäi kolminkertaisen olympiavoittaja Nafissatou Thiamin kahden vuoden takaisesta maailmanennätyksestä vain 133 pisteen päähän.

Vaikka uusi Suomen ennätys oli hurja, ei Vanninen kuvaile sarjaansa erityisen onnistuneeksi.

– Kokonaisuutena tosi onnistunut. Ei se nappionnistuminen ollut, mutta ottelussa tasainen varmuus on tärkeää, urheilija muistutti.

Saga Vannisen Euroopan mestaruus ratkesi upeaan juoksuun 800 metrillä.
Näin Saga Vanninen sai kultamitalin kaulaansa.

EM-kisojen ennätyssarja oli Vanniselta erittäin vahva ja tasainen. 60 metrin aidoissa syntyi uusi ennätys 8,19. Korkeushypyssä Vanninen ylitti ennätyskorkeutensa 181. Kuulassa Vanninen ylsi kolmanneksi parhaaseen kisatulokseensa pukattuaan välineen lukemiin 15,56.

Myös pituus sujui vahvasti, kun Vanninen hyppäsi uransa pisimmän hypyn 652. Päätöslajissa 800 metrillä syntynyt aika 2.12,20 oli suomalaiselle uran toiseksi paras.

Kaiken kaikkiaan Vanninen on parantanut etenkin 800 metrin juoksuaan, sillä viimeisen kahden vuoden aikana ennätys on parantunut yli yhdeksän sekuntia.

Vanninen ei ole vielä ehtinyt käydä kisaa tarkemmin läpi uuden valmentajansa Erki Noolin kanssa.

– Siitä oli puhetta, että tekniikka ei ollut kaikissa ihan kohdallaan, mutta ihan hyvä suoritus, Vanninen sanaili.

Hallimaailmanmestaruuskilpailut kisataan kahden viikon päästä Kiinassa. Vanninen lukeutuu mestarisuosikkeihin myös MM-tasolla. Viime vuonna Vanninen juhli MM-kisoissa hopeaa.

– Pitää yrittää palautua ja nollata tämä. Tämä on hieno hetki itselle, kun tuli ensimmäinen aikuisten arvokisavoitto. Se on nollattava, jotta voi latautua uudestaan. Toivotaan, että se onnistuu.

Kultamitalia ei kisapaikalla juhlittu erityisemmin, vaikka Suomen joukkue kuohujuomaa suihkuttelikin saavutuksen kunniaksi.

– Pienimuotoisesti juhlistettiin, siitä sitten syömään ja aika nopeasti nukkumaan. Ei mitään isompaa juhlintaa, Vanninen kuvaili.

Mitkä ovat kotimaassa ensimmäiset juhla-askeleet?

– Huomenna aloitetaan taas treenit, joten eiköhän se paluu arkeen aika hyvin suju, Vanninen naurahti.