Porin kaupunginjohtaja Lauri Inna esittää, että kaupunki vastustaisi Pori Energian osakekaupasta kunnallisvalituksessa vaadittua täytäntöönpanokieltoa.
Kaupunginvaltuusto päätti tammikuun lopulla, että 49 prosenttia yhtiön osakkeista myydään ruotsalaiselle Polhem Infralle. Kauppasumma on 360 miljoonaa euroa.
Valituksen tehnyt porilainen varavaltuutettu vaatii, että kauppaa ei saa toteuttaa ennen kuin hallinto-oikeus on käsitellyt valituksen.
Porin kaupungin mukaan viivästys kaupanteossa maksaisi jopa 1,2 – 1,4 miljoonaa euroa kuukaudessa.
Kaupunginjohtajan lausuntoehdotuksen mukaan viive voisi pahimmillaan estää koko kaupan, sillä kaupan toteutumiselle on asetettu takarajapäivämäärä.
”Ei menestymisen mahdollisuuksia”
Inna esittää kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi lausuntoa, jossa todetaan valituksen sisältävän joukon virheellisiä väitteitä ja väärinymmärryksiä.
Valitus sisältää myös lausuntoehdotuksen mukaan vaatimuksia, jotka kohdistuvat muihin, jo lainvoiman saaneisiin Porin kaupungin ja Pori Energian päätöksiin.
Lausuntoehdotuksessa arvioidaan, että valitus on sisällöltään sellainen, että sillä ei ole menestymisen mahdollisuuksia muutoksenhaussa.
Porin kaupunginhallitus käsittelee valitusta ja siihen annettavaa lausuntoa kokouksessaan maanantaina.