Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan MotoGP:n kahdeksankertainen maailmanmestari Marc Marquez on aloittanut tyrmäävästi uuden kauden MotoGP-luokassa.
Kun kaksi kisaviikonloppua on ajettu, 32-vuotias espanjalaiskuljettaja on voittanut kummatkin pääkisat sekä sprinttikisat.
Täksi kaudeksi italialaisen Ducatin tehdastalliin siirtynyt Marquez otti jälleen omansa, kun sunnuntai-iltana ajettiin Argentiinan osakilpailun päälähtö.
Marquez kävi kovimman taiston pikkuveljensä Alex Marquezin kanssa. Kolme vuotta nuorempi veli johti valtaosan kisasta, mutta nimekkäämpi Marquez teki hyökkäyksensä kisan viimeisillä kierroksilla.
Kilpailun kolmas oli Italian Franco Morbidelli.
Veljekset ovat juhlineet kaksoisvoittoa kauden molemmissa pääkisoissa. MM-sarjassa Marquezilla on 16 pisteen johto ennen veljeään.
Lajin kaikkien aikojen menestyneimpiin ajajiin lukeutuva Marc Marquez tuli kaudella 2013 ryminällä MotoGP-luokkaan voittamalla heti avauskaudellaan mestaruuden. Hän juhli pääluokassa mestaruutta vuosina 2013, 2014, 2016, 2017, 2018 ja 2019.
Vuoden 2020 avauskisassa hän loukkaantui kuitenkin pahasti, mistä käynnistyi paha takaiskukierre. Espanjalainen oli pitkään kuin varjo entisestään, mutta nyt kahden avausviikonlopun perusteella hän on löytänyt jälleen mahtivireensä.
Marquez on voittanut kaikki luokat mukaan lukien 90 kilpailua. Tuoreimmalla voitollaan hän nousi kaikkien aikojen tilastossa jakamaan kolmospaikkaa espanjalaislegenda Angel Nieton kanssa.
Kahdeksan vuotta sitten kuollut Nieto saavutti vuosina 1969–1984 hulppeat 13 mestaruutta.
Kaikkien aikojen voittotilastossa Marquezin edellä ovat enää vain Giacomo Agostini (122) sekä Valentino Rossi (115).