Kotkassa mopoilijat toivovat autoilijoilta nyt lisää valppautta, kun kaupunki on päättänyt siirtää mopot pois pyöräteiltä muun liikenteen sekaan.
Kaupunki perustelee muutosta liikenneturvallisuuden lisääntymisellä sekä mopoliikenteen määrän kasvulla Kotkassa.
Kotkan mopopajalla Takojantiellä mopoharrastajat ovat huolestuneita kaupungin suunnitelmista. Aapo Tähden päivittäinen ajoreitti kouluun kulkee lähes koko matkan pyöräteitä pitkin.
– Mopossani ei ole nastoja, ja jos ajaa isolla tiellä liukkaalla kelillä ja auto tulee, niin on siinä tietysti aina pieni pelko, että se saattaa tulla vaikka kylkeen, Tähti sanoo.
Kotkan kaupunki aikoo jatkossakin sallia mopojen kulkemisen pyöräteillä sellaisissa kohdissa, joissa kiertoreitti tulisi kiellon myötä kohtuuttoman pitkäksi. Tämä koskee esimerkiksi joitain siltaosuuksia.
Lisäksi satama-alueiden lähellä mopot saavat jatkaa pyöräteillä, jotta ne eivät joutuisi ajamaan raskaan liikenteen sekaan.
Mopoilijoista elää ”vanha stereotypia”
Aapo Tähti ja hänen ystävänsä Ville Mäkinen pitävät kaupungin päätöstä huonona mopoilijoiden turvallisuuden kannalta. Itse he eivät ole havainneet vaaratilanteita pyöräteillä ajaessaan.
– Tarvittaessa hidastan vauhtia, ja kyllä siinä täytyy pitää järki päässä ettei vaan tule mitään vahinkoja, Mäkinen sanoo.
– Aina, jos näen perheitä tai lapsia, niin hidastan tai lähden kiertämään vähän kauempaa, Aapo Tähti komppaa.
Heidän mielestään mopoilijoista elää vanhentunut ja väärä käsitys.
– Yleistetään, että kaikki mopoilijat olisivat jotenkin tosi huonokäytöksisiä, ajavat liian lujaa ja pelleilevät liikenteessä. Se on vanha stereotypia, että kaikki ajaisivat sillä tavalla, Mäkinen sanoo.
Kaksikko on sen sijaan todistanut vaaratilanteita autojen ja mopojen välillä.
– Pari kertaa on ollut läheltä piti -tilanteita, kun auto on tullut kolmion takaa ja meinannut kiilata eteen. Autoilijat voisivat vähän enemmän katsoa sivuilleen risteyksissä, ettei tultaisi sieltä liian pitkälle kolmion ylitse, Mäkinen sanoo.
Tähti puolestaan on kokenut Karhulan risteykset vaarallisiksi, etenkin jos liikennevalot ovat pois päältä.
– Sieltä on tultu autolla melkein minua päin. Kyllä siinä pitää itsekin olla aika valppaana ja katsoa ympärilleen.
Kouvolassa linjaus kannatti
Mopoilu pyöräteillä on sallittua nykyään taajama-alueilla vain poikkeustilanteissa.
Liikennevirasto on ohjeistanut jo yli kymmenen vuoden ajan, että mopon paikka on ajoradalla. Vuonna 2015 Kaakkois-Suomen ely-keskus ja Kouvolan kaupunki siirsivät mopoilijat omilta pyöräteiltä autojen sekaan.
Kouvolan liikenneinsinöörin Antti Tammisen mukaan päätös on ollut oikea.
– Muutos selkeyttää mopon paikkaa liikenneympäristössä, jolloin myös autoilijat osaavat ottaa mopoilijat paremmin huomioon, Tamminen sanoo.
Mopoilijoiden henkilövahinkojen määrä on laskenut 70 prosentilla kymmenen vuoden takaisesta tasosta.
Liikenneturvan mukaan yleisimmät mopoille tapahtuvat onnettomuudet ovat suistumisia tai risteysonnettomuuksia. Onnettomuuksissa korostuu usein mopon kuljettajan osaamisen puute ja vähäinen liikennekokemus.
Kotkassa mopot on tarkoitus ohjata käyttämään ajorataa vaiheittain kesän 2025 aikana.