Tampereen taideratikan yleisöäänestys on ratkennut.
Yleisöäänestyksen voitti Ilai Lehdon Morottavat metsäneläimet (10122 ääntä), toiseksi tuli Maya Hahdon Ankkaratikka (9738 ääntä) ja kolmanneksi suosituin oli Ilmo Pihkalan Pilviä (8872 ääntä).
Uudet teokset näkyvät taideratikan yliteippauksina vuoden kerrallaan. Metsäneläimet nähdään Tampereen katukuvassa jo kesäkuussa.
Taideratikasta on tullut hyvin suosittu. Teoskilpailuun tuli 347 ehdotusta, joista raati valitsi äänestykseen 16. Äänestyksessä annettiin kaikkiaan yli 86 000 ääntä.
Kissaratikka tekee tilaa uutuuksille
Tampereen ratikoiden kyljissä on nähty jo lukuisia taideteoksia. Yksi kaikkein pidetyimmistä on Kissaratikka, joka palasi viime vuonna liikenteeseen suuren suosionsa takia.
Nyt kissat väistyvät uusien teosten tieltä, kertoo taideohjelman koordinaattori Laura Lehtinen.
– Kissaratikka liikennöi kesään saakka. Ajatus on se, että Tampereella liikkuu kerrallaan yksi taideratikka ja nyt kun uudet hienot teokset on valittu, Kissaratikka tekee tilaa, Lehtinen sanoo.
Tampereen Ratikan taideohjelma on tuonut taidetta vaunujen lisäksi raitiotien ympäristöön. Ratikan taide -ohjelmaan on osallistunut 86 taiteilijaa ja valmiita taideprojekteja on 65.