Syksy 2011. Taneli Tenhunen makaa sairaalan teho-osastolla. Munuaiset ovat lakanneet toimimasta. Lääkärin mukaan loppu on lähellä.
Pekingin paralympialaisissa Suomea pyörätuolitenniksessä edustaneen ja useita kansainvälisiä turnauksia voittaneen Tenhusen tarina on kuitenkin kaikkea muuta kuin ohi.
Selkäytimen kehityssairauden kanssa 26 vuotta sitten syntynyt Tenhunen oli elämänsä aikana taistellut todennäköisyyksiä vastaan aiemminkin.
Pyörätuolilla lapsuudesta asti liikkunut mies on sitkeää sorttia.
”Maailman paras valmentaja”
Kevät 2025. Kuopion tennishalli on vielä tyhjillään, kun Tenhunen, 39, iskee valot päälle. ”Kaikkien seura” -iskulause koristaa seinää.
Tenhusen pelaajaura on ohi, mutta hän on hengissä ja elämä hymyilee.
Hänestä on tullut valmentaja. Eikä nyt puhuta pyörätuolitenniksestä, vaan vammattomien tennispelaajien valmentamisesta.
Ensimmäinen kosketus valmentamiseen tuli yli kymmenen vuotta sitten, kun Tenhunen oli muuttanut dialyysihoitojen takia Kuopioon. Siltä ajalta tuttu valmennettava Nuutti Enkkelä on iltapäivän ensimmäinen halliin saapuva pelaaja.
Tenhunen saa Enkkelältä aikamoiset kehut.
– Maailman paras valmentaja!
Hallissa on alkamassa kilpajunioreiden kaksituntinen harjoitussessio. Tenhunen käy 11-vuotiaan Maija Pohjamon kanssa aluksi läpi sivukierteisen syöttöliikkeen saloja.
Tenhunen on ylpeä neljä vuotta sitten päättyneestä peliurastaan, jota hän pääsi jatkamaan saatuaan uuden munuaisen 2014. Hän ylsi parhaimmillaan maailmanrankingissa kaksinpelissä sijalle 60 ja nelinpelissä sijalle 55.
Vielä korkeammalle hän arvostaa sen, mitä hän on peliuransa jälkeen onnistunut tekemään.
– Kaikki saavutukseni pelaajana ovat hienoja juttuja, mutta nostan hienoimmaksi saavutuksekseni sen, että olen vakiinnuttanut oman paikkani tennismaailmassa valmentajana.
Naisten maajoukkuettakin valmentanut Tenhunen on tosiaan yltänyt aikamoiseen temppuun.
Se, että pyörätuolista voi valmentaa niinkin fyysistä lajia kuin tennis, kuulosta ihmeelliseltä. Se on koko maailmankin mittakaavassa äärimmäisen harvinaista, ellei jopa ainutlaatuista.
Miten Tenhunen on tämän tempun tehnyt?
Teemu Selänteen ennustus osui oikeaan
Pyörätuoli ei ole koskaan hidastanut Tenhusen menoa. Jo lapsena urheiluhullu poika kokeili urakalla eri lajeja.
Tenhusen tinkimätön asenne kiteytyy kertomukseen, jota voisi olla vaikea uskoa, ellei siitä löytyisi todistusaineistoa Ylen arkistoista.
Idrottsbitenin tv-jutussa vuodelta 2001 teini-ikäinen Tenhunen painaa salibandykentällä Kiuruveden Jänteen paidassa. Muut liikkuvat juosten, Tenhunen kontaten. Eikä kyseessä ole mikään pihasähly, vaan liiton alainen kilpailullinen ottelu.
– Innostuimme kavereiden kanssa yläasteella lajista niin paljon, että halusimme pelata myös sarjassa. Rupesimme kasaamaan sarjajoukkuetta. Kavereilleni oli itsestään selvää, että minäkin rupean pelaamaan.
Pommitimme salibandyliittoa sähköposteilla ja vakuuttelimme, että tämä on ihan hyvä idea.
Taneli Tenhunen
Jossain vaiheessa kävi kuitenkin ilmi, että Tenhusen osallistuminen kilpapeleihin ei sittenkään ollut ihan niin yksinkertaista.
– Pommitimme salibandyliittoa sähköposteilla ja vakuuttelimme, että tämä on ihan hyvä idea, että pelaan kuudentena kenttäpelaajana polviltani siellä.
– Olin silloin neljä- tai viisitoistavuotias. Riittävän sitkeästi kun sitä lupaa hain, lopulta onnistuin vakuuttamaan ihmiset, että tämä on hyvä juttu.
Tenhuselle myönnettiin lupa osallistua kuudentena kenttäpelaajana. Polviltaan pelannut nuorukainen iski maalin kulmalta monta osumaa. Ylivoimalla häntä ei kuitenkaan saanut ylimääräisenä pelaajana peluuttaa.
Vain kerran Tenhunen oli jäädä ulkopuolelle, sillä kuudella pelaaminen oli yhden vastustajajoukkueen pelaajan äidin mielestä epäreilua.
Kun vastustajajoukkueen pelaajille kävi ilmi, että Tenhusta ei kokoonpanossa ollut, he suorastaan vaativat hänelle pelilupaa. Ja sen hän myös sai.
Löytyypä arkistoista muitakin helmiä. Urheiluruudun jutussa vuodelta 1998 Tenhunen viilettää kaukalossa yhdessä Teemu Selänteen, Juha Lindin, Keijo Säilynojan ja muiden kiekkolegendojen rinnalla. Laji oli kelkkajääkiekko.
Sanavalmis nuori savolainen esiintyi jo silloin itsevarmasti tv-kameroiden edessä.
– On se hienoa, kun pääsee tasavertaisena pellaa muita huippuja vastaan.
Selännekin osasi jo ennustaa, että Tenhusen asenteella mennään vaikka minne.
– Elämä ei lopu, jos ei pysty kävelemään. Kun on positiivinen asenne ja elämännälkää, niin sillä pääsee pitkälle.
Maajoukkuevalmentajaksi
Kun Tenhunen neljä vuotta sitten päätti uransa pyörätuolitennispelaajana ja ryhtyi täysiaikaiseksi valmentajaksi, ei paraurheilussa vaikuttaminen häntä enää kiinnostanut. Hän ei edes harkinnut sitä.
Vaikka Tenhunen on suurelle yleisölle suhteellisen tuntematon nimi, nauttii positiivinen kuopiolainen Suomen tennispiireissä suurta arvostusta.
Kuopiossa hänelle tarjottiin heti töitä valmentajana ja seuratoiminnan kehittäjänä.
– Olen aina tuntenut olevani kotona tennismaailmassa ja sen lajiyhteisössä. Minut on nähty mahdollisuutena enemmän kuin uhkana. En oikein koskaan kotiutunut sinne parapuolelle. Se ei tuntunut omalta maailmaltani.
En ole koskaan saanut palautetta, jossa valmentamistani kyseenalaistettaisiin.
Taneli Tenhunen
Tenhunen oli hädin tuskin aloittanut seuravalmentajana, kun hän sai hän puhelinsoiton naisten maajoukkuetta valmentavalta Emma Laineelta.
Laine odotti esikoistaan, ja oli saanut Tennisliitolta luvan hankkia apuvoimia.
Laine halusi rinnalleen jonkun tennikseen intohimoisesti suhtautuvan ja pelaajista aidosti välittävän valmentajan. Positiivisen ja luotettavan yhteishengen luojan.
Laine halusi Tenhusen.
– Se näkyy kilometrien päähän, kuinka paljon Taneli välittää ja haluaa auttaa pelaajia.
Pyörätuolilla liikkuvasta Tenhusesta oli tullut maajoukkuevalmentaja.
– Muistan, että joku kysyi pyörätuolista, kun käytiin liiton kanssa vaihtoehtoja läpi. Sanoin, että en ollut edes miettinyt asiaa, Emma Laine sanoo.
Ainoa hieman hankalaksi osoittautunut asia oli, että Talin tenniskeskuksessa ei ole hissiä. Mutta siihenkin suhtauduttiin lähinnä huumorilla.
Erilainen lähestymistapa
Palataan vielä Kuopion tennishalliin. Tenhunen valmensi Laineen kanssa maajoukkuetta kahden kauden ajan, mutta nyt keskittyminen on täysillä Kuopion Tennisseuran toiminnassa.
Tenhunen myöntää, että hän joutuu lähestymään asioita vähän eri tavalla, kun kaikkea ei pysty näyttämään. Mutta ongelmaksi hän ei sitä koe.
– Monesti voi olla jopa tehokkaampaa oppimisen kannalta, että havainnollistan asioita jotenkin muuten kuin näyttämällä. Näin tehostan valmennettavan omaa ajattelua. Tällä tavalla oivaltaminen on vahvempaa ja sisäistäminen tehokkaampaa.
Ja löytyyhän taskusta aina puhelin, josta voi mallisuorituksena näyttää vaikka Roger Federerin jalkatyötä.
– En ole koskaan saanut palautetta, jossa valmentamistani kyseenalaistettaisiin, tai suoraan kokenut, että minuun suhtaudutaan epäluottamuksella.
– Koen silti, että minun pitää todistaa itselleni ja muille, että pystyn valmentamaan ihan yhtä hyvin tai jopa paremmin, kuin sellainen, jolla on tausta pystytenniksestä.
Ainakaan 11-vuotiasta Maija Pohjamoa ei valmentajan pyörätuoli haittaa pätkääkään.
– Taneli osaa valmentaa tosi hyvin tekniikkaa ja ollaan myös käyty läpi liikkumista. Taneli vaatii tarpeeksi, eikä ole liian lepsu, mutta ei huuda tai raivoa.
Kaikki tennistä pelanneet tai sitä edes kokeilleet tietävät, että laji on paitsi äärimmäisen vaikea, myös psyykkisesti haastava.
Juuri henkisellä puolella on helppo uskoa, että mutkikkaan polun käyneellä Tenhusen on valtavasti annettavaa.
Tenhusen valmennusfilosofiaan kuuluu vahvasti yksilön huomioiminen.
– Haluan luoda hyvän ilmapiirin ja kaikki lähtee hymyssä suin hallilla. Se ei tarkoita, ettemme tekisi tosissaan töitä. Vaikka teemme hommia hiki päässä ja välillä hampaat irvessä, niin silti siellä on mukavaa.
Syksyllä 2011 Tenhunen vietti teho-osastolta kaksi päivää ja sairaalassa viisi viikkoa. Sieltä hän ponnisti takaisin elävien kirjoihin ja kohti uusia unelmia.
Dialyysihoidot jatkuivat kolme vuotta, kunnes hänelle löytyi uusi munuainen.
Tenhusen elämään on mahtunut vaikeuksia ja tragedioitakin, mutta sinnikkäällä ja elämänmyönteisellä asenteella hän on luonut upean uran.
– Isoimmat rajoitteet ihminen luo itse itselleen. Jos ajattelee, että kaikki on mahdollista, niin mitä tahansa voi saavuttaa.