Vaaratilanteet ajokokeissa lisääntyvät.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin mukaan riskitilanteet ovat lisääntyneet samalla, kun pakolliset ajo-opetusmäärät ovat laskeneet.
Ajokokeeseen saavutaan entistä useammin riittämättömin valmiuksin. Halukkuutta lisäopetukseen ei kaikilla ole, vaikka tarvetta olisikin, sanoo Traficomin johtava asiantuntija Tina Forsman-Rantanen.
Kaikki Suomen ajokokeet vastaanottaa Ajovarma oy. Tutkintopaikkakuntia on satakunta. Riskitilanteita on sattunut suuressa osassa niistä.
Ajovarman toimitusjohtaja Hannu Pellikka sanoo, että tilanne on huonontunut vuoden 2018 lakimuutoksen jälkeen.
– Ajokokeisiin tulee yhä enemmän minimimäärän ajaneita, eivätkä heidän taitonsa monestikaan riitä itsenäiseen ajamiseen.
Ajokokeita myös keskeytetään aiempaa useammin.
Tina Forsman-Rantanen, Traficom
Riskitilanteista ei ole tilastoa, koska kirjauksia niistä ei voida turvallisuussyistä tehdä kokeiden aikana.
– Ajokokeita myös keskeytetään aiempaa useammin, eikä sitä tehdä koskaan kevyin perustein, Tina Forsman-Rantanen sanoo.
Ajokokeen vastaanottajan tehtävään kuuluu varmistaa kaikkien asianosaisten turvallisuus koetilanteessa. Tarvittaessa hän puuttuu ajoon tai keskeyttää kokeen.
Silloin ajokoe tulee automaattisesti hylätyksi.
Kameravalvonta vuosien päässä
Traficom on vuosia suunnitellut tallentavan kameravalvonnan käyttöönottoa ajokokeissa.
Valtion taloustilanne on kuitenkin hidastanut uudistusta. Kameravalvonta myös edellyttäisi muutoksia lainsäädäntöön ja sopimustasolle.
Lakiin muutoksia voidaan viedä vasta, kun ajokorttilakia seuraavan kerran uudistetaan. Tähän ei kyllä välttämättä mene kovin kauan, koska nykyistä lakia pidetään monilta osin epäonnistuneena.
Merkittäviä investointeja edellyttäviä muutoksia ei voi toteuttaa kesken sopimuskauden, vaan ne tehtäneen seuraavan kilpailutuksen yhteydessä.
Ajokokeet vastaanottavalla Ajovarmalla ja Traficomilla on vuoden 2026 loppuun kestävä sopimus, jossa on kahden vuoden optio.
Seuraava kilpailutus järjestetään siis todennäköisesti vuonna 2027.