Pyhäjoen päiväkotikuolemaa tutkitaan kuolemantuottamuksena – esitutkinta voi kestää alkusyksyyn

Vauvaikäinen lapsi kuoli Pyhäjoella päiväkodissa kuun alussa. Poliisin mukaan on tärkeää selvittää laajasti tapahtumien kulku ja siihen liittyvät olosuhteet.

Karttagrafiikka, jossa näkyy Raahe, vieruskunnat Siikajoki ja Pyhäjoki, sekä Oulu.
Poliisi ei ole kertonut kuolleen lapsen ikää tai nimennyt päiväkotia, jossa kuolemantapaus sattui. Kuva: Antti Heikinmatti / Yle

Pyhäjoen päiväkotikuoleman esitutkinta saattaa kestää alkusyksyyn. Pieni lapsi kuoli päiväkodissa Pyhäjoella huhtikuun alussa.

Poliisi tiedotti eilen, että Pyhäjoella päiväkodissa kuolleen lapsen tapausta selvitetään rikostutkintana. Tapausta tutkitaan kuolemantuottamuksena. Tutkintanimikkeestä kertoi ensin Iltalehti.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Minna Vuori arvioi, että esitutkinta kuolemantuottamusepäilystä kestää vähintään kolme kuukautta, mutta todennäköisimmin valmistuu vasta alkusyksystä. Poliisin mukaan on tärkeää selvittää laajasti tapahtumien kulku ja siihen liittyvät olosuhteet. Poliisi aikoo tehdä kuulusteluja ja selvittää yleisesti päiväkodin toimintakäytäntöjä.

Iltalehti kertoi viime viikolla, että kuollut lapsi oli vauvaikäinen.

Yle kysyi tutkinnanjohtaja Minna Vuorelta, onko poliisilla epäiltyä kuolemantuottamuksesta.
– Tutkinta on alkuvaiheessa ja tapauksessa tarkoitus on selvitellä tapahtumien kulkua ja päiväkodin käytäntöjä. Tässä vaiheessa asiasta emme kerro enempää, Vuori vastasi tekstiviestillä.

10.4.2025 klo 20.13 muokattu juttua tarkemmilla Minna Vuoren kommenteilla. Aiemmin jutussa mainittiin, että esitutkinta voi kestää kesän yli, ja otsikossa ”kuukausia”, muokattiin muotoon ”alkusyksyyn”.