Vappuaatto 1985 Helsingissä muutti kertaheitolla suomalaisen mediamaiseman ja kaupunkikulttuurin.
Helsinkiläinen Radio City aloitti silloin toimintansa juontajiensa Outi Poppin ja Juha Tynkkysen sanoin ja ehkä vähän yllättäen tangolaulaja Eino Grönin lurauttamin sävelin. Yleisradion monopoli radioaalloilla murtui rutisten.
– Kommentit olivat äärimmäisen närkästyneitä. Ei tuolla lailla puhuta radiossa! No, me nyt puhutaan meidän kavereille ja ne kuuntelee meitä, et millä lailla meidän pitäisi puhua, muistelee keskustelua Radio Cityn äänenä tunnetuksi tullut Dj Njassa.
Valtioneuvosto oli myöntänyt vuoden alussa toimiluvan 22 kaupalliselle paikallisradioasemalle. Lupia heltisi pääasiassa pienille, riippumattomille tekijöille. Liikenneministeriö halusi korostaa paikallisuutta ja asemien ketjuttaminen oli kielletty.
Ensimmäisenä eetteriin ehti jo huhtikuussa Radio Lakeus Pohjois-Pohjanmaalla Nivalassa. Siellä toimintaa pyöritti paikallislehteä julkaissut Nivala-seura.
Helsinkiin myönnettiin kaksi lupaa. Toisen saivat useat lehtitalot yhdessä (Radio Ykkönen) ja toisen Elävän musiikin yhdistys Elmu (Radio City).
– Elävän musiikin yhdistykselle annettiin tämä 96.2 megahertsin taajuus Helsingissä. Sillä oli suurin piirtein torimegafonia vastaava kuuluvuus, nauraa Radio Cityn päätoimittajaksi Yleisradion musiikkitoimituksesta värvätty Juha Tynkkynen.
Megafonia soittelemaan valikoitui Elävän musiikin yhdistys siitäkin syystä, että vuosi -85 oli nimetty nuorison teemavuodeksi.
– Ministeriössä varmaan ajattelivat, että tuo joukko sössii sen kuitenkin ja kohta se loppuu, Tynkkynen nauraa.
Toisin kävi. Yhdistys oli pyörittänyt viiden vuoden ajan monenkirjavaa toimintaa entisessä alkoholistien yömajassa Lepakossa Ruoholahdessa. Lepakossa toimi kahvila, oli bändikämppiä, tanssikoulu, teatteri ja graffitiseinä. Yhdessä tilassa motoristit rassasivat pyöriään, kellarissa saunottiin ja punkbändit soittivat keikkoja.
Varteenotettavaksi kulttuuritaloksi kehittyneessä Lepakossa kaikki oli totuttu tekemään kengännauhabudjetilla. Oma radioasema sopi kuvioon paremmin kuin vappunenä päähän.
Nuorten aikuisten ääni kuului myös Tampereella
Vuonna 1985 Suomi muuttui vauhdilla. Kekkonen oli vaihtunut Koivistoon, naapurissa Neuvostoliitto veteli viimeisiään. Elettiin nousukautta, kurkittiin varovasti jo Euroopan suuntaan ja pöhistiin kaupunkikulttuurista.
Suomirock eli kukoistustaan. Eput, Juice, Popeda ja Pelle Miljoona olivat jo konkareita. Dingohuuma villitsi nuorempia. Yleisradion linja soittaa rockia ja muuta niin sanottua nuorisomusiikkia vain joitakin tunteja viikossa herätti tyytymättömyyttä ja tuntui vanhanaikaiselta.
Elokuussa 1985 parkaisi lähetyksensä käyntiin myös tamperelainen Radio 957. Parkaisu ei ole kielikuva, vaan Radio 957:n lähetysvirta käynnistyi keskussairaalassa lähetyspäivänä syntyneen vauvan ensiparkaisulla.
Tampereellakin toimilupa meni nuorille. Radiota lähti pyörittämään Tampereen yliopiston ylioppilaskunta, Tamy. Luvansaaja oli suuri pettymys tamperelaisille lehtitaloille, jotka olivat odottaneet omaa radiolupaa kieli pitkällä.
Myös Radio 957:n missio oli musiikki, elettiinhän manserockin pääkallopaikoilla. Päiväsaikaan journalistiopiskelijoiden tekemässä radio-ohjelmassa käsiteltiin paikallisia aiheita. Iltaisin kuultiin musiikin erikoisohjelmia ja myös urheilua.
Ja sitten olivat tietysti radiomainokset. Niitä ei ollut koskaan ennen tehty tai kuultu Suomessa.
– Minä olen aina sanonut, että jos joku pystyy ilmaa myymään ja saa siitä vielä rahaa, se on palkkansa ansainnut, naureskelee entisen työnsä ihanuutta mainosmyyjänä toiminut Mika Manninen.
Mainosväki ja toimitus elivät saman katon alla
Mika Manninen aloitti Radio 957:n mainosmyyjänä kauppaopistopohjalta jo ennen kuin ensimmäistäkään lähetystä oli kuultu. Radiomainoksen konsepti oli tamperelaisille yrittäjille aika lailla tuntematon.
– Kyllä siellä jotkut ihan suoraan sanoen haistattelikin. He sanoivat, ettei tämä teidän radio tule ikinä tuottamaan penniäkään. Tämähän on ihan lasten touhua, Manninen muistelee.
Osa mainostajista satsasi mainosaikaan, mutta pihtasi ammattitaitoisen spiikkerin palkkioissa. Mannisen mukaan kauppiaat kävivät itse lukemassa mainoksiaan. Lopputulos oli melkoinen. Mainosmyyjät ja toimitus olivat molemmissa radioissa saman katon alla ja puhalsivat pääasiassa yhteen hiileen.
– Kyllä se, että piti tulla töihin ja kävellä sen Lepakon graffiteilla maalatun, kostean ja haisevan käytävän läpi, karsi jyvät akanoista ja meille tuli vain hyviä tyyppejä mainosmyyjiksi, muistuttaa Cityn Juha Tynkkynen.
Mainostajien kekseliäisyys kehittyi sitä myöten, kun äänimainoksiin totuttiin. Radio Cityn Dj Njassa muistaa vieläkin ulkoa Hassen Matkojen mainoslaulun. Hasse osti itselleen kokonaisia mainoskatkoja, joiden aikana soi yhtiön yli kahden minuutin mittainen mainoslaulu.
– Joskus, jos Hassen mainoksia ei ollut lähetysvirrassa, ihmiset saattoivat soittaa studioon ja toivoa ”sitä Hasse-laulua”, nauraa Njassa.
Legendat jäivät elämään
Paikallisradioiden entiset työntekijät ovat järjestäneet tänä vuonna vapaamuotoisia kokoontumisia muistellakseen 40 vuoden takaista starttiaan. Monelle, edelleen mediassa työskentelevälle paikallisradiopioneerille, tuo aika tuntuu tärkeältä ja merkitykselliseltä.
Mainosmyyjänä toiminut Mika Manninen uskoo, että jos Radio 957 olisi olemassa sellaisenaan edelleen, se olisi yhä jymymenestys.
Radio Cityn entinen päätoimittaja Juha Tynkkynen on realistisempi. Hän on kuunnellut vanhoja ohjelmiaana. Ne kuulostavat hitailta ja kauheilta. Aika on ajanut ohi.
Njassa jatkaa hyvä työtään radiostudiossa, nyt Muusikkojen liiton Radio Helsingissä. Hänestä studion pehmeydessä on rauha ja turva, kaukana kavala maailma.
Sekä Tampereella että Helsingissä nuorten radiolaisten joutsenlento törmäsi 1990-luvun lamaan. Kaupalliset asemat alkoivat ketjuuntua. Radioaalloille tunki mukaan suurten mediatalojen puolivaltakunnallisia kanavia.
Yleisradio perusti Radio Mafian ja nappasi sinne paljon tekijöitä sekä Citystä että 957:sta. Mafialle luotiin paikallisradiomainen konsepti.
– Sehän oli urheilusta tuttu hyvän joukkueen konsepti: muutama konkaripelaaja ja paljon nuoria tyyppejä, jotka haluavat saavuttaa jotain elämässään. Olihan siellä tosi lahjakkaita ihmisiä. Nyt neljänkymmenen vuoden jälkeen voi sanoa, että todella monista tuli tähtiä, Njassa sanoo.
