Kangasniemen Puulagolf avaa kenttänsä ennätysaikaisin kiirastorstaina. Perinteisesti Kangasniemellä on golfattu vasta vapun tienoilla, mutta vähäluminen talvi ja lämmin kevät ovat tänä keväänä aikaistaneet avaamista.
Puulagolfin toiminnanjohtaja Sari Ravander kertoo, että oman paineensa kentän avaamiselle tuo myös pääsiäisen myöhäinen ajankohta.
Kangasniemelle on tulossa pääsiäisen viettoon runsaasti golfaamaan haluavia mökkiläisiä.
– Parin viikon ajan on jo puhelin soinut, kun etelästä tulevat mökkiläiset ovat tiedustelleet, milloin kenttä on auki, kertoo Ravander.
Mökkiläiset ovat tärkeä pelaajaryhmä, sillä kaikista Puulagolfin pelaajista 60 prosenttia on vapaa-ajan asukkaita ja 40 prosenttia on paikallisia pelaajia.
Kentällä järjestettiin keskiviikkona kunnostustalkoot, talkoolaiset pääsivät myös ensimmäisenä avaamaan golfkauden.
Aamun viileydestä huolimatta Risto Valkonen oli ensimmäisten joukossa paikalla.
– Oletettavasti muutama käpy putoaa männyn oksalta ensimmäisellä väylällä, mutta katsotaan, lohkaisee Valkonen.
Valkosen mukaan Puulagolf on kaikille hyvä kenttä: myös kokeneimmille pelaajille löytyy haasteita.
Puulagolf avaa ensimmäisten joukossa
Etelä-Suomessa kenttiä on jo runsaasti auki, mutta Keski-Suomen korkeudella Puulagolf avaa ensimmäisten joukossa.
Puulagolfin kenttämestarina alusta, eli vuodesta 2007 saakka toiminut Harri Junni kertoo, että yhdeksästä väylästä ainoastaan yhdellä on käytössä talvigriini, muuten väylät ovat ajankohtaan nähden yllättävän hyvässä kunnossa.
– Pari kertaa kentän ruoho on leikattu tänä keväänä, sanoo Junni.
Junnin mukaan golfkenttä on pääsiäisenä erittäin hyvässä kunnossa, sillä kenttä kuivui tänä keväänä tosi nopeasti.
– Toivomme sateita, sillä emme pysty kastelemaan, koska jäät on vielä järvessä, kertoo Junni.
Kuluneen viikon lämpö tuli kreivin aikaan.
– Ainoa haaste näin aikaiselle avaamiselle on se, että on vaikeuksia löytää kesätyöntekijöitä, naurahtaa Ravander.
Puulagolf ilmoitti jo maaliskuun lopulla avaavansa kentän kiirastorstaina.