– Kadumme tätä teidän ja Jumalan edessä, ja pyydämme saamen kansalta anteeksi.
Nämä sanat kaikuivat Turun tuomiokirkossa torstai-iltana, kun arkkipiispa Tapio Luoma piti puheen Saamelaiset kirkossa -hankkeen päätösjumalanpalveluksessa. Juhlamessuun saapui vieraita saamelaisalueelta asti.
Kirkon ja saamelaisten vaikea menneisyys ulottuu vuosisatojen taa. Keskiajalta saakka kirkko on tuhonnut saamelaisten muinaista kulttuuria esimerkiksi polttamalla saamelaisten rumpuja ja rankaisemalla vanhojen perinteiden harjoittamisesta.
1800- ja 1900-lukujen taitteesta aina toiseen maailmansotaan saakka suomalaiset ja ulkomaalaiset tutkijat kaivoivat kirkon luvalla saamelaisvainajien jäänteitä haudoistaan rotubiologisia tutkimuksia varten.
Arkkipiispa myönsi puheessaan, että evankelis-luterilainen kirkko ei ole Suomessa kunnioittanut saamelaisten kansallista identiteettiä tai kulttuuria.
– Osallistumalla valtion ja yhteiskuntamme toimiin olemme osaltamme tukeneet saamelaisten valtaväestöön sulauttamista sekä heidän kielensä ja kulttuurinsa tukahduttamista. Olemme toimineet tavoilla, jotka ovat saaneet saamelaiset piilottelemaan ja jopa häpeämään omaa kulttuuriaan ja identiteettiään, totesi arkkipiispa Luoma puheessaan.
Arkkipiispa Luoma: Meillä on paljon opittavaa alkuperäiskansoilta
Kirkko aloitti oman sovintoprosessinsa Suomen valtion ja saamelaisten välisen totuus- ja sovintoprosessin innoittamana. Prosessia on työstetty Saamelaiset kirkossa -hankkeen kautta.
Arkkipiispa Tapio Luoman mukaan hanke on lisännyt ymmärrystä ja tietoisuutta kirkon osallisuudesta saamelaisten syrjintään.
– Meillä on paljon opittavaa alkuperäiskansojen ja luonnon välisestä yhteydestä, perinteisistä tiedoista ja taidoista, joita on siirretty sukupolvien ketjussa eteenpäin. Tämän ketjun soisi jatkuvan yhä tuleville sukupolville lahjana.
Hanke on nyt päättynyt, mutta arkkipiispan mukaan kirkko on halukas konkreettisten tekojen kautta pääsemään sovintoon saamelaisten kanssa.
– Kuulkoon saamen kansa tämän anteeksipyynnön. Olkoon se osoituksena kirkkomme katumuksesta ja halusta tukea saamen kansaa Suomessa ja Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa, totesi arkkipiispa puheensa lopuksi.
Haavojen parantaminen vaatii konkreettisia tekoja
Turussa järjestetyssä jumalanpalveluksessa myös saamelaiset pääsivät kertomaan kokemuksistaan.
Ristenrauna Magga kertoi, miten saamelaisnimien suomalaistaminen pappien toimesta on jättänyt moniin haavoja. Hän on kokenut sen omakohtaisesti.
Kirkonkirjoihin Maggan nimi oli merkitty Kristiina Raunaksi. Hän joutui pyytämään nimilautakunnalta luvan muuttaa nimensä sellaiseksi kuin hänen vanhempansa olivat sen tarkoittaneet.
Magga muistutti, että haavojen paranemiseksi tarvitaan tekoja, ja ensimmäisenä ehtona on saamelaisten luottamuksen rakentaminen kirkkoa kohtaan. Hän toivoo, että tätä varten kirkko tekisi yhdessä saamelaisten kanssa niin kutsutun saamelaisohjelman.
Saamelaiskulttuurin professori Veli-Pekka Lehtola nosti kirkon historiasta esiin tapahtuman, jota voi pitää kirkon ensimmäisenä julkisena pahoitteluna.
– Vuonna 1902 piispa J. R. Koskimies oli tarkastusmatkalla Inarissa. Hän valitti, kun virkaihmiset osasivat vain suomea eikä lainkaan seurakuntalaisten omaa äidinkieltä. Siitä on kulunut yli sata vuotta, ennen kuin kirkko heräsi saamelaisten kieli- ja kulttuurikysymyksille.
Kristinuskosta on tullut aikojen saatossa myös tärkeä asia monelle saamelaiselle. Heillä on myös useita kirkkoon liittyviä perinteitä.
Hankkeen loppuraportissa on esitetty kirkolle suosituksia, miten sen pitäisi vahvistaa saamelaisten asemaa kaikissa kirkollisissa rakenteissa ja panostaa saamenkielisiin materiaaleihin kaikilla Suomessa puhutuilla saamen kielillä. Kirkolliskokous keskusteli suosituksista aiemmin torstaina ja oli yksimielinen siitä, että kirkon pitää edistää niitä.