Joensuulainen linja-autonkuljettaja Rasmus Hassinen joutui kaivamaan kännykkänsä esille ja ottamaan videon todisteeksi aamuisesta kohtaamisestaan.
– Oikealla puolella pellolla liikkui jokin tumma hahmo, joka meni talon pihapiiriin.
Kulkija osoittautui karhunpennuksi, joka seikkaili kohti talon seinustaa Kulhon kylässä Kontiolahdella.
Hassinen ilmoitti asiasta hätäkeskukseen, sillä hän piti mahdollisena, että lähistöllä olisi myös pennun emo. Hän sai pian soiton poliisilta.
– Poliisi kysyi, oliko eläin kissan kokoinen. Sanoin, että se oli karhunpennun kokoinen.
Hassinen lähetti kuvaamansa videon poliisille todisteeksi.
Poliisi varoittaa lähestymästä
Itä-Suomen poliisin komisarion Hannu Virolaisen mukaan ihmisten ei pidä lähestyä mahdollisesti näkemäänsä karhunpentua.
– On viisaampaa, ettei lähesty luonnonvaraisia eläimiä, olipa eläin mikä tahansa, mutta varsinkin jos se on karhu.
Virolaisen mukaan karhusta voi aina ilmoittaa hätäkeskukseen, minkä jälkeen poliisi arvioi tilanteen. Maanantaina kyseessä oli yksittäinen havainto, eli karhu lienee ollut ohikulkumatkalla.
Komisario Hannu Virolainen sanoo ymmärtävänsä, että kohtaamiset luonnonvaraisten eläinten kanssa voivat houkutella ottamaan kuvia sosiaaliseen mediaan.
– Kuvaaminen kannattaa kuitenkin jättää ammattimaisille luontokuvaajille. Eläimiä ei pidä lähestyä some-materiaalin vuoksi.
Karhunpennusta uutisoi ensimmäisenä sanomalehti Karjalainen.