Lauantaina poltetun pääsiäiskokon pohja leimahti uudelleen liekkehin Utajärvellä tiistaina.
Pohja oli jäänyt kytemään, ja tuulinen sää roihautti sen maastopaloksi. Kova tuuli levitti paloa nopeasti.
Kokon pohja oli omakotitalon pihapiirissä. Naapurit olivat huomanneet alkaneen palon ja yrittivät sammuttaa sitä. Pelastuslaitos tarvittiin kuitenkin hätiin. Lopulta pelastushenkilöstö rajasi palon noin hehtaarin peltoalueelle.
Aineellisia vahinkoja ei tullut, kerrotaan Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta.