Kajaanin Romulle uusi hallintopakko­päätös – 100 000 euron uhkasakko tehosteena edelleen

Päätös liittyy Kajaanin Romun käsittelylaitokselle myönnettyyn uuteen ympäristölupaan.

Kuvassa käsiteltäviä romuja, ja materiaalikone joka lajittelee romukouralla tavaroita.
Kajaanin Romu vastaanottaa, käsittelee ja murskaa metalliromua Saunakankaan eli Majasaaren käsittelylaitoksessa. Arkistokuva vuodelta 2022. Kuva: Kajaanin Romu

Kainuun ely-keskus on antanut Kajaanin Romu Oy:lle uuden hallintopakkopäätöksen, joka kumoaa vuonna 2020 annetun päätöksen.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto myönsi Kajaanin Romun Saunakankaan käsittelylaitokselle uuden ympäristöluvan viime vuoden lopulla. Ympäristölupaa valvova viranomainen Kainuun ely-keskus teki asiasta huhtikuussa uuden hallintopakkopäätöksen.

Kajaanin Romun Saunakankaan käsittelylaitos on ollut pitkään ympäristöluvan vastaisessa tilassa, koska metallien murskauksesta syntyvien jätteiden varastointimäärät ovat ylittäneet ympäristöluvan salliman tason.

Vuoden 2020 hallintopakkopäätöksellä ely-keskus velvoitti yhtiötä saattamaan käsittelylaitos ympäristöluvan mukaiseen tilaan. Yhtiöltä edellytettiin jätteiden varastointimäärien jaksottaista vähentämistä ja ympäristöluvan mukaisen tilan saavuttamista vuoden 2025 loppuun mennessä.

Hallintopakkopäätöstä tehostettiin vuosittaisella 100 000 euron uhkasakolla.

Kajaanin Romu on selvinnyt hallintopakkopäätöksen velvoitteista, eikä uhkasakkoa ole ollut tarve tuomita maksuun, kertoo yhtiön operatiivinen johtaja Niko Nyyssönen.

– Uusi hallintopakko ei vaikuta yhtiömme toimintaan mitenkään, sillä toimimme lupaehtojen ja velvoitteiden mukaisesti, Nyyssönen sanoo.

Uudessa hallintopakkopäätöksessä on määrätty yhtiö saavuttamaan ympäristöluvan edellyttämä jätteiden varastointimäärä vuoden 2025 loppuun mennessä. Tehosteeksi on asetettu 100 000 euron uhkasakko.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.