WP: Trumpin hallinto lopettaa tiedonkeruun Venäjän sotarikoksista

Yhdysvallat ei enää etsi venäläisten oligarkkien piilotettuja rahoja tai estä valeuutiskampanjoita, kertoo The Washington Post.

Lasten pehmolelu sodan raunioiden seassa.
Ukrainalaiset pelastustyöntekijät kävelevät raunioiden seassa olevan lasten lelun ohi venäläisten ohjusiskun jälkeen Zaporizhzhian kaupungissa 22. huhtikuuta. Kuva: Oleg Movchaniuk / EPA

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin hallinto on lopettanut tai lopettamassa useita tutkimuksia, joissa on kerätty Venäjän Ukrainan sodan yhteydessä tekemistä rikoksista. Asiasta kertoo sanomalehti The Washington Post.

Lehden mukaan Trumpin hallinto on lopettanut koordinointitehtävän, jossa on koottu tiedustelutietoa Venäjän Ukrainassa tekemistä sotarikoksista. Lehti on saanut tiedon kahdelta asiaa tuntevalta henkilöltä, jotka pysyttelevät nimettöminä.

Lehden mukaan Yhdysvallat on myös vetäytymässä EU:n vetämästä työryhmästä, joka on perustettu rankaisemaan Moskovaa Ukrainassa tapahtuneista sotarikoksista.

Tämän ohella Valkoinen talo on supistanut oikeusministeriön sotarikostietoa keräävää tiimiä.

Hallinto on lisäksi lakkauttanut hankkeet, joilla pyritään estämään Venäjän laittomat hankkeet Yhdysvalloissa. Hallinnossa ei ole enää osastoa, joka etsisi Venäjän oligarkkien piilotettuja varoja Yhdysvalloissa tai estäisi Venäjän viestintäkampanjat, joiden tarkoitus on sekoittaa Yhdysvaltain politiikkaa.

Trumpin hallinto lopetti aiemmin myös tiedonkeruun ukrainalaisista lapsista, jotka Venäjä on ryöstänyt miehittämiltään alueilta. Yhdysvaltain kristilliset piirit kuitenkin raivostuivat päätöksestä, joten hallinto päätti jatkaa sitä määräaikaisesti, kertoo The Washington Post.