Joroisten kuntaa Pohjois-Savossa piinaa vakava rottaongelma. Rottia on niin paljon, että ne uhkaavat jo tulla asuntoihin sisälle.
– Ulos lähtiessä on potkaistava oveen, että terassilla olevat rotat kaikkoavat. Auto on siirretty takapihalta kadunvarteen, koska parkkipaikalla rotat alkoivat tunkeutua autoon, Tuija Suistomaa kertoo.
Suistomaan iäkäs äiti asuu perheen luona, ja Tuija Suistomaa kertoo, ettei äitiä voi päästää rottien pelossa enää terassille ulkoilemaan.
– Koululaiset ottavat maasta puunoksia turvaksi, kun kävelevät tätä Urheilutietä kotiin. Niillä voi huitaista, jos rotta vilistää liian läheltä, hän kertoo.
Alla olevalla videolla toimittaja Tarja Nyyssönen kertoo ja näyttää reilussa minuutissa, miten hurja rottatilanne Joroisissa on.
Syynä purettu elokuvateatteri?
Siimahännistä alkoi tulla havaintoja kunnan terveysvalvontaan ennen joulua. Lumien sulettua rottahavainnoista tuli päivittäisiä, ja ennen pääsiäistä kunta lähetti asukkaille tiedotteen vakavasta rottaongelmasta.
Keski-Savon ympäristötoimen ympäristösihteerin Marika Limatiuksen mukaan on hyvin todennäköistä, että ongelman syy löytyy syksyllä puretusta vanhasta rakennuksesta.
– Urheilutien alussa oli vuosia tyhjillään elokuvateatteri, jonka tontilta löytyi purkutyön jälkeen useita rotanpesiä. On todennäköistä, että rotat lähtivät sieltä liikkeelle.
Nyt ongelma paikallistuu tien varrella olevaan vanhaan leipomorakennukseen ja sen pihapiiriin.
Rakennuksen omistaja Mikael Bergman on tietoinen rotista ja on aloittanut jo omatoimisen torjunnan jokin viikko sitten.
Bergman kertoo, että hänellä oli viime kesästä lähtien lemmikkikanoja rakennuksessa. Hän arvelee myös kanojen ruuan houkutelleen rotat tontille.
– Nyt kanat ovat poissa. Syömistä ei enää leipomossa rotille ole, hän sanoo.
Rottasota on julistettu
Joroisten kunta on ottanut rottaongelman vakavasti ja ihmisiä on kehotettu toimiin: keskustassa tulisi lopettaa lintujen ruokinta, suojata jäteastiat ja kompostit sekä pitää pihat siisteinä.
Paikalle on kutsuttu tuholaistorjuntaan erikoistunut yritys, joka aloittaa teholoukutuksen pikimmiten. Ammattitorjujat keskittyvät ensisijaisesti kunnan omiin kiinteistöihin, mutta koska tilanne on niin vakava, apua annetaan myös yksityisille.
Vanhan leipomon omistaja Bergman on sopinut tapaamisen yrityksen edustajan kanssa vappuaatolle. Hän tietää, ettei rottaa ole helppo loukuttaa.
– Leipomon rotat ovat kasvaneet isoiksi rotkaleiksi, eivätkä meinaa mennä loukkuun lihapullallakaan. Hyvä saada ammattilaisilta neuvoja, sillä rottasota on julistettu.
Ison kaupungin ongelma pienessä kylässä
Tuholaistorjuntayritys Anticimexin aluemyyjä Kari Saikko kertoo, että tänä talvena rottahavaintoja on ollut poikkeuksellisen paljon koko Itä-Suomessa. Syitä voi olla useita, mutta ainakin sahaavalla säällä on vaikutusta.
– Rotat eivät oikein asettuneet aloilleen, kun lämpötila vaihteli plussan ja pakkasen väliä. Torjuntatöitä on ollut poikkeuksellisen paljon niin yksityiskodeissa kuin julkisissa tiloissakin, Saikko sanoo.
Alle 5 000 asukkaan Joroisten tilanteesta tekee poikkeuksellisen se, että yleensä rotat ovat isompien kaupunkien riesa.
Yleistä on, että kun taajamassa joko rakennetaan tai puretaan isoja rakennuksia, ilmaantuu rottia paikalle. Esimerkiksi Turussa ja Joensuussa ongelmia ilmeni viime kesänä.
Paikallinen nähtävyys
Joroisissa tilanteesta on otettu opiksi. Ympäristösihteeri Marika Limatius kertoo, että vanhojen rakennusten purkamista suunniteltaessa voisi jatkossa ennakoida haittaeläinten torjuntaa.
Heikki ja Tuija Suistomaa jaksavat suhtautua rottiin huumorilla, vaikka heidän naapuritontista on rottineen tullut paikallinen nähtävyys.
– Minä ajattelin, että laitetaan tuohon purkki, johon ihmiset voivat jättää lantin rotankarkotusrahastoon. Itkemällä ei rotista päästä, vaan toimilla, Tuija Suistomaa sanoo.