Vaarallinen tieosuus Seinäjoella sai valtiolta kunnostusrahaa – Penttilän silta pääsee remonttiin

Hallituksen puoliväliriihen investointiohjelmasta liikeni 11 miljonna euroa kantatie 67:n ja valtatie 19:n tieosuuden kunnostamiseen välillä Kivisaari-Atria.

Penttilän silta valtatie 19:sta Nurmossa on huonossa kunnossa.
Penttilän silta valtatiellä 19 Nurmossa on noin 60 vuotta vanha ja huonossa kunnossa. Sitä ylittävät tuhannet ajoneuvot päivittäin. Kuva: Elina Niemistö / Yle

Kantatie 67 ja VT 19 -hanke saa 11 miljoonaa euroa Nurmon Tepon risteyksen ja Penttilän sillan parantamiseen Seinäjoella.

Kyseessä on alueen kannalta merkittävä investointi, jonka toivotaan parantavan liikenneturvallisuutta sekä elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä.

Etelä-Pohjanmaan liitto, kansanedustajat, poliitikot ja alueen kaupungit ovat ajaneet voimakkaasti parannuksia valtatie 19:n turvallisuuteen.

Nyt rahoituksella kunnostetaan vaarallinen Penttilän silta ja Tepon risteysalue. Tepon liittymä on nelisuuntainen risteys, jossa erityisen riskialtista on kääntyä vasemmalle. Parinsadan metrin päässä sijaitsevaa Penttilän siltaa pidetään vaarallisena etenkin talvella.

Kuuden vuoden aikana neljässä kolarissa on menehtynyt kuusi ihmistä. Viimeisin surullinen onnettomuus tapahtui marraskuussa, kun kaksi lasta menehtyi ja yksi loukkaantui vakavasti kahden auton törmäyksessä.

Seinäjoen ja Lapuan välillä kulkeva valtatie 19 halutaan nelikaistaiseksi, mutta raha riittää vain vaiheittaiseen rakentamiseen. Nurmon onnettomuudet ovat vauhdittaneet yritystä.