Kanta-Hämeen hyvinvointialue ja Riihimäen kaupunki valmistelevat kiinteistöjärjestelyä, jossa ne luovuttaisivat toisilleen omistamiaan kiinteistöjä.
Oma Häme ja Riihimäen kaupunki kertovat tiedotteissaan, että suunnitelman mukaan hyvinvointialue luovuttaisi Riihimäen kaupungille Riihimäen sairaalan tontin, mutta säilyttäisi omistuksessaan rakennukset ja vuokraisi tontin kaupungilta.
Vastaavasti Riihimäen kaupunki myisi hyvinvointialueelle Riihikodin rakennuksen ja Riihimäen paloaseman. Hyvinvointialue maksaisi kaupungille välirahaa noin 1,5 miljoonaa euroa.
Hyvinvointialue jatkaisi Riihikodin ja paloaseman tonttien vuokraamista. Kaupunki omistaisi edelleen tontit, mutta riskienhallinta, kiinteistöjen ylläpito- ja purkuvastuut siirtyisivät hyvinvointialueelle. Riihimäki saisi vuokrista ja kiinteistöveroista noin 350 000 euron vuotuiset tulot. Lisäksi paloasemayhtiön laina siirtyisi hyvinvointialueelle.
Osapuolet kertovat, että kiinteistöjärjestelyn taloudelliset ehdot perustuvat ulkopuolisten asiantuntijoiden tekemiin markkina-arvoanalyyseihin. Oma Häme ja kaupunki ovat hyväksyneet kohteille määritellyt arvot.
Sairaalan tontin siirtyminen kaupungille mahdollistaisi alueen kaavoituksen ja kehittämisen kaupunkistrategian mukaisesti.
Riihimäen kaupunginjohtaja Jouni Eho kertoi torstai-iltana tekstiviestitse, että sairaalan tontin varalle ei ole olemassa mitään konkreettista hanketta tässä ja nyt. Sairaalan tontti sijaitsee kuitenkin hyvällä paikalla moottoritien lähellä. Ehon mukaan alueen kehittämistä tarkasteltava pidemmällä, jopa yli kymmenen vuoden, perspektiivillä.
Omistajana toiminnan kehittäminen helpompaa
Hyvinvointialue kertoo, että vaihtosuunnitelma on sille kokonaisuudessaan taloudellisesti kannattava. Esimerkiksi sairaalatontin myynti toisi sille kertaluonteisen myyntivoiton. Hyvinvointialue voisi myös keskittyä omistamaan ja kehittämään kohteita, jotka ovat sen toiminnan kannalta välttämättömiä. Samalla Oma Häme saisi vähennettyä omistukseen liittyvää hallinnollista ja taloudellista taakkaansa.
Oma Hämeen aluehallitus ja Riihimäen kaupunginhallitus käsittelevät suunnitelmaa kokouksissaan ensi maanantaina. Suunnitelmat menevät vielä aluevaltuuston ja kaupunginvaltuuston hyväksyttäviksi. Riihimäellä suunnitelmat käyvät ennen sitä lautakuntien pöydillä. Kauppa vaatii myös valtioneuvoston hyväksynnän hyvinvointialueen lainanottovaltuuden muutokselle.
Oma Häme ja Hämeenlinnan kaupunki tekivät vastaavia kiinteistöjärjestelyjä vuonna 2024.
Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.
Juttua täydennetty 25.4.2025 kello 10:51 lisätty Jouni Ehon kommentit.