Kulhon karhunpentu yritti kiivetä koiratarhaan keskiviikkona – pentu ei selviä orpona, sanoo asiantuntija

Karhunpennun emosta ei ole toistaiseksi mitään tietoa. Pentua ei saa lähestyä, jotta emolla olisi mahdollisuus löytää pentu.

Karhunpentu katselee alas puusta.
Karhunpentu kiipesi tiistaina Kulhon päiväkodin pihapiirissä sijaitsevaan puuhun. Kuva: Poliisi

Kontiolahden Kulhossa pyörivä karhunpentu vieraili keskiviikkoiltana jälleen talon pihassa. Pentu oli yrittänyt kiivetä pihassa olevaan koiratarhaan, mutta oli sen jälkeen kuitenkin poistunut pihasta.

– Kiipeily-yritys osoittaa sen, ettei karhulla ole itsesuojeluvaistoa, Riistakeskuksen riistasuunnittelija Kai-Eerik Nyholm sanoo.

Tiistaina karhunpentu kiipesi puuhun Kulhon päiväkodin pihapiirissä. Oletettavasti sama karhu seikkaili talojen pihassa myös maanantaina.

On mahdollista, että orpo karhunpentu hakee turvaa ihmisasutuksen läheisyydestä, jonne se hakeutuu liikkeen ja äänien perässä.

Poliisi seuraa tilannetta eikä ole tehnyt mitään päätöstä karhunpennun kohtalosta.

Pentu ei selviä ilman emoa

Pentu on syntynyt viime talvena ja painaa vain noin viisi kiloa. Se ei selviä kauan hengissä ilman emoa, koska se on vielä emon maidon varassa.

– Karhupentu voisi selvitä syksyllä, jolloin emo olisi syöttänyt sitä talvikuntoon. Kulhon pennulla ei ole missään tapauksessa mahdollisuutta selvitä yksin, Nyholm sanoo.

On harvinaista, että pieni karhunpentu jää ilman emoa. Nyholm muistaa vastaavanlaisen tapauksen 1990-luvulta, jolloin pentu tuli Etelä-Karjalassa pihaan syömään ruohoa.

Kulhon karhunpennun emosta ei ole tietoa. Nyholmin mukaan on mahdollista, että uroskarhu on tappanut emokarhun, kun se on puolustanut pentua. Uroskarhut yrittävät toisinaan tappaa vieraan uroskarhun siittämät pennut.

– Pentu on voinut lähteä kahakassa karhuun. Myös luontainen kuolinsyy on mahdollinen, mutta harvinainen.

Pieni karhunpentu vaelsi Kulhossa maanantaina.

Karhua ei saa lähestyä

Nyholm korostaa, ettei karhua saa lähestyä, vaan se pitää jättää rauhaan. Karhu pitää myös karkottaa omalta pihalta, ettei se totu ihmiseen. Karhunpennun emo voi olla ihmiselle vaarallinen, jos se kokee ihmisen uhkaavan pentua.

Karhunpentu on luonnossa alttiina muiden petojen, kuten ahman tai ilveksen, saaliiksi joutumiselle.

– Jos karhu hakeutuu metsään, luonto hoitaa sen. Jos se pyörii ihmisten pihoissa, sen lopettaminen on yksi vaihtoehto. Eläintarhoissa ei näillä näkymin näytä olevan tilaa.