140-vuotias sairaalan käytävä. Karuja kahden hengen huoneita. Tupakkakoppi, johon saa mennä röökille vain yksi potilas kerrallaan.
Tänne ei normaalisti päästetä ulkopuolisia. Tämä juttu näyttää, millaisia ihmisiä Kuopiossa sijaitsevassa Niuvanniemessä asuu ja miten lainsäädäntö mahdollistaa jopa rikollisen toiminnan pyörittämisen mielisairaalan sisältä.
Niuvanniemi nousi maaliskuussa otsikoihin, kun yksi sen potilaista uhkasi henkilökuntaa astalolla ja pakeni sairaalasta. Potilasta odotti sairaalan pihassa taksi, jonka kyydillä hän pakeni Niuvanniemestä. Potilas saatiin myöhemmin kiinni.
Osa potilaista on päätynyt tänne, koska he ovat tehneet vakavan rikoksen ja heidät on todettu mielentilantutkimuksessa syyntakeettomaksi. Osa on lähetetty hyvinvointialueilta, koska heitä ei ole niiden sairaaloissa tai avohoidossa pystytty hoitamaan väkivaltaisen käytöksen vuoksi.
Niuvanniemen sairaalan potilaat esiintyvät tässä jutussa keksityillä nimillä, jotta heidän yksityisyytensä voidaan suojata.
Karoliina Kiviaho on osasto ykkösen apulaisosastonhoitaja. Hänellä on menossa 19. vuosi Niuvanniemessä.
Kiviaho kertoo, että osaston elämä kulkee normaalin rauhallisen rutiinin mukaan päivästä toiseen. Päivää rytmittävät ruokailut, ulkoilut, lääkejakelut ja terapiaistunnot.
– Jokaisella potilaalla on oma hoitosuunnitelma. Hieman edistyneemmät voivat päästä saatettuna myös osaston ulkopuolelle esimerkiksi työterapiaan, mutta suurin osa meidän ihmisistämme viettää aikansa kokonaan osastolla, Kiviaho kertoo.
Tärkein turvallisuuden tae suljetulla osastolla on se, että potilaat ja hoitajat tuntevat toisensa hyvin. Hoito täällä kestää usein vuosia, jopa vuosikymmeniä.
”Joissain tilanteissa on pelottanut. Mutta teemme kaikkemme, jotta väkivaltaisia tilanteita olisi mahdollisimman vähän.”
Niuvanniemen sairaalassa ei ole vartijoita. Hoitohenkilökunnan turvana ovat hälytyslaitteet, joilla voi hälyttää kollegoja apuun vaaratilanteessa.
Potilaat asuvat suljetulla osastolla kahden hengen huoneissa.
Pärre: ”Soitan äidille aina kuuden aikaan illalla”
Pärre on ollut osasto ykkösellä jo kaksitoista vuotta. Hän istuu metallisängyn laidalla ja selaa kännykkäänsä. Suljetulla osastollakin potilailla on oikeus pitää puhelinta.
Pärre seuraa kännykän kautta urheilu-uutisia, etenkin jalkapalloa ja salibandya. Veikkauksen sivujen kautta hän lyö vetoa peleistä. Tärkein käyttö puhelimelle on kuitenkin yhteydenpito sukulaisiin.
– Soitan äidille aina kuuden aikaan illalla. Siskolle ja pikkuveljelle soittelen vähän harvemmin, mutta olemme kumminkin yhteyksissä koko ajan, Pärre kertoo.
Pärre on ollut suljetulla osastolla jo 12 vuotta. Hän toivoo, että pääsisi kotikunnan sairaalaan ennen kuin täyttää 50.
Huumeita kävelypihan aidan välistä
Niuvanniemen sairaalan turvallisuuspäällikkö Anssi Kuosmanen tietää, että potilaat käyttävät puhelimiaan muuhunkin kuin äidille soittamiseen.
– Kännykällä voi tehdä rikoksia, tilata huumeita, valmistella karkaamista tai vaikkapa häiriköidä oman rikollisen toimintansa uhreja, Kuosmanen luettelee.
Huumeiden tulo mielisairaalan alueelle on mahdollista, koska Niuvanniemen 100 hehtaarin alueelle on myös ulkopuolisilla pääsy, aitoja alueen ympärillä ei ole.
Suljetulle osastolle huumeita voi Kuosmasen mukaan kulkeutua sen ulkopuolella terapiassa käyvien potilaiden mukana, ulkoilupihan verkkoaidan välistä tai kirjepostin ja vierailijoiden välityksellä.
Huumekauppa on vakava asia, koska huumeiden käyttö saattaa tuhota sairaalan pitkäjänteisen hoitotyön tulokset.
Hoitohenkilökunnalla on oikeus ottaa puhelin pois potilaalta 30 päivän ajaksi, jos se vaarantaa jonkun muun turvallisuuden tai aiheuttaa haittaa potilaalle itselleen.
– Mutta jos osaston kaikille muille parillekymmenelle potilaalle jäävät kännykät, ei rajoitustoimenpiteellä ole kovin suurta merkitystä, Anssi Kuosmanen huomauttaa.
Onko kännykkä ihmisoikeus myös suljetulla osastolla?
Niuvanniemen sairaalan johtava lääkäri Allan Seppänen on hieman turhautunut oikeuspsykiatrisia sairaaloita koskevaan lainsäädäntöön. Viranomaisvalvonnassa korostuu hänen mukaansa potilaiden itsemääräämisoikeus, ja turvallisuusnäkökulma jää usein vähemmälle huomiolle.
– Kaikkien kansalaisten ihmisoikeuksien täysimittainen toteutuminen edellyttää kuitenkin itsemääräämisoikeuden kunnioittamisen ja turvallisuuden ylläpidon välistä tasapainoa, Seppänen painottaa.
Seppäsen mielestä Niuvanniemen ja Vanhan Vaasan valtion mielisairaaloille pitäisi säätää erityistä lainsäädäntöä, jotka mahdollistaisivat potilaiden itsemääräämisoikeuteen perusteltuja rajoituksia osastokohtaisesti.
Suljetun osaston kännykkäkielto olisi Allan Seppäsen mielestä yksi tällainen perusteltu rajoitus.
”Jos potilas on valtion mielisairaalan suljetulla osastolla, niin olisiko se kovin ongelmallista itsemääräämisoikeuden kannalta, jos meillä olisi oikeus pitää koko osasto tyhjänä henkilökohtaisista kommunikaatiovälineistä?”
Pärrelle kännyköiden pois ottaminen olisi ahdistava ajatus.
– Varmasti tekisin jonkun vastineen siitä sitten, että meidän pitää saada pitää puhelimemme.
Turvallisuuspäällikkö Anssi Kuosmanen huomauttaa, että musiikin kuuntelu, urheilun seuraaminen tai läheisille soittaminen voitaisiin suljetulla osastolla kyllä järjestää muullakin tavalla kuin jokaisen potilaan henkilökohtaisella kännykällä.
– Nykytekniikalla pystytään rakentamaan yhteydet potilaille myös valvotusti, Kuosmanen vakuuttaa.
Oleellinen osa hoitoa Niuvanniemessä on työterapia, johon suljetulta osastoltakin voin päästä saatettuna.
Rippe ja Santtis: ”Sairastumistaan ei pysty valitsemaan”
Rippe ja Santtis työskentelevät Niuvanniemen puutyöpajassa. Kumpaakin on koulukiusattu. Rippe kaivaa kännykästään esille Älä tuomitse -podcastin, jota hän on ryhtynyt tekemään Santtiksen kanssa.
– Olin vähän pullukka, siitä se lähti. Olin synkempi olemukseltani ja pukeutumiseltani, minusta tehtiin saatananpalvoja ja eläintentappaja. Minua heiteltiin lumipalloilla, hakattiin ja nimiteltiin. Oikeastaan kaikki lähti siihen mukaan, opettajia myöten. Olin puolitoista vuotta aivan yksin, Rippe kertoo.
Rippe tuli Niuvanniemen nuoriso-osastolle 17-vuotiaana. Nyt hän on 31-vuotias, töissä puutyöpajalla ja mukana sairaalan vertaistukiryhmässä.
– Alussahan tämä oli ihan vaan joutumista. Mutta nyt kun ajattelee, niin tämä oma kaari Niuvanniemessä on ollut tosi antoisaa ja kasvattanut minua ihmisenä.
Podcastin toinen tekijä Santtis on 41-vuotias. Hän kertoo aina välillä vertaavansa omaa tarinaansa ikätovereihin siviilissä.
– Monella on lapset, perheet, omakotitalot ja itse junnaan tällaisessa paikassa. Mutta olen omat valintani tehnyt aikanaan, ja niistä joudun nyt maksamaan. Eikä kaikkea aina voi valitakaan, Santtis pohtii.
– Sairastumistaan ei pysty kukaan valitsemaan, Rippe täydentää.
”Laitospaikkojen purku on naamioitu ideologiaksi”
Sairaalan hallituksen kokoushuonetta hallitsevat massiivinen kokouspöytä ja sen ympärille ryhmitellyt raskaat nahkaiset nojatuolit. Seinältä katsovat 140-vuotiaan sairaalan entisten johtajien muotokuvat.
Nykyinen johtava lääkäri Allan Seppänen on ollut virassaan vasta kaksi vuotta. Hänen muotokuvansa paikalla on vielä peili, josta Seppänen voi käydä tarkistamassa, että todella johtaa Niuvanniemeä.
Suomessa oli 1970-luvulla yli 20 000 psykiatrista laitospaikkaa. Noita aikoja Seppänen ei haikaile takaisin, mutta on vahvasti sitä mieltä, että laitospaikkojen vähentämisessä on menty liian pitkälle.
– Alasajo ei ole perustunut mihinkään johdonmukaiseen suunnitelmaan, vaan se on yksittäisten säästöpäätösten lopputulos. Laitospaikkojen purku on naamioitu ideologiaksi, jossa korostetaan potilaiden itsemääräämisoikeutta, Seppänen sanoo.
Suomessa on tällä hetkellä vähän yli 3 000 psykiatrisen sairaanhoidon laitospaikkaa. Jotta päästäisiin OECD:n keskiarvoon, pitäisi niitä olla noin 500 enemmän. Vähintään tähän pitäisi Allan Seppäsen mielestä pyrkiä ja päästä.
Niuvanniemen 300 potilaspaikasta noin yli 90 prosenttia on koko ajan käytössä, ajoittain kaikki paikat ovat täynnä.
– Meille tulee koko ajan enemmän potilaita jonoon. Se kertoo siitä, että koko palvelujärjestelmä on tukossa, Seppänen sanoo.
Tommi on lähdössä siviiliin 19 Niuvanniemen vuoden jälkeen.
Tommi: ”Hyviä juttuja tapahtuu, kun on selvin päin”
– Vanhalla juhlasalilla mentiin naimisiin joulukuussa. Sannalla oli kaunis häämekko, minulla puku. Kahvipöydässä oli mansikkakermakakku ja kinuskikermakakku, oli pullaa ja piparia. Hieno tilaisuus.
Tommi esittelee meille tuoretta vihkisormustaan Niuvanniemen puutarhan kasvihuoneella. Täällä tomaatit tuottavat jo hedelmää ja kesän kukat hehkuvat väreissä.
Kaikkein hehkuvin on kuitenkin Tommi itse. Hän on viettänyt puolet elämästään Niuvanniemessä. Kaksitoista vuotta suljetulla osastolla ja seitsemän avo-osastolla.
Nyt Tommi on naimisissa toisen Niuvanniemen potilaan, Sannan kanssa. Kahden kuukauden kuluttua hän muuttaa tuettuun asuntoon Kuopion keskustassa.
Sanna jää vielä Niuvaan, mutta pariskunnalla on selvät tulevaisuudensuunnitelmat.
– Käyn pari kertaa viikossa sairaalan kanttiinissa tapaamassa Sannaa. Kerran kuukaudessa pääsemme Harmonia-tapaamistilaan kahdeksi päiväksi ihan kahdestaan, Tommi kertoo.
Tommi on ollut ilman alkoholia 11 vuotta ja jätti Subutexin lopullisesti seitsemän vuotta sitten.
– Hyviä juttuja tapahtuu, kun on selvin päin. Olen ollut keittiössä töissä aikaisemmin, ajattelin nyt hakea tiskauspaikan jostain kuopiolaisesta ravintolasta. Niitä töitä on aika paljon tuolla netissä ja niistä maksetaan yli kolmetoista euroa tunti.
Korjattu 28.4. klo 17.40: Täsmennetty hoitaja Karoliina Kiviahon työvuosien määrä Niuvanniemessä ja poistettu kuvatekstistä kuvitusvideon ulkoilupihan sijainti.
Korjattu 29.4. klo 17.05: Oleellinen osa hoitoa Niuvanniemessä on työterapia. Jutussa käytettiin virheellistä termiä toimintaterapia.
Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella
Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostilla osoitteeseen tuomo.bjorksten@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.