Kahden kuukauden päästä Turun sisäinen joukkoliikenne muuttuu, kun runkolinjasto aloittaa heinäkuussa. Pitkään valmisteltu uudistus muuttaa kaikki Turun sisäisen liikenteen linjat ja linjojen numerot. Iso muutos koskettaa Turun lisäksi myös osaa Raisiota.
Runkolinjasto herättää mielipiteitä ja osa kaupunkilaisista on ollut huolissaan tulevasta muutoksesta. Viimeksi Majakkarannassa nousi huoli bussilinjojen lopettamisesta.
– Palautetta on tullut paljon. Muutos on jollekin parannus ja jollekin heikennys, sanoo Fölin suunnittelupäällikkö Lauri Jorasmaa.
Runkolinjasto on valmis, eikä siihen tehdä enää muutoksia tässä vaiheessa. Palautteita kuunnellaan ja tilannetta seurataan, mutta suurempia muutoksia tulevaan runkolinjastoon tehdään vasta myöhemmin.
– Vasta vuoden päästä kesällä katsomme tilannetta tarkemmin, kun runkolinjastoa on ajettu vuoden verran, sanoo Jorasmaa.
Kun liikenne lisääntyy noin viidenneksen, niin kuljettajiakin tarvitaan enemmän. Jorasmaan mukaan tähän on varauduttu etukäteen ja kuljettajia on rekrytty viimeisen vuoden aikana paljonkin.
– Tilanne on tällä hetkellä hyvä, mutta aina kuljettajista on pulaa, sanoo Jorasmaa.
Runkolinjastoa valmistellaan ja pysäkkien linjakylttejä vaihdetaan jo eri paikoissa. Valmiit kyltit huputetaan pysäkeillä. Tulevaan uudistukseen ja tuleviin reitteihin voi jo tutustua Fölin verkkosivuilla.