Työn ja arjen tarpeista hyvinvoinnin lisäämiseen – Seinäjoen ja Kurikan kansalaisopistot juhlivat tasavuosia

Kansalaisopistoilla on edelleen iso rooli matalan kynnyksen ja edullisen harrastamisen tarjoana. Opistot esittelevät töitään perinteisissä kevätnäyttelyissä.

Seinäjoen kansalaisopiston juhlavuoden näyttelyssä on esillä käsitöitä.
Seinäjoen kansalaisopiston kevätnäyttelyssä ja kasikymppisillä on esillä muun muassa käsitöitä, puutöitä, työnäytöksiä ja musiikkia. Kuva: Elina Niemistö / Yle

Kansalais- ja työväenopistojen kauden huipennus on käsillä. Monessa opistossa kevätnäyttelyt keräävät yleisöä keväisinä viikonloppuina.

Etelä-Pohjanmaalla ainakin kaksi opistoa juhlii tänä viikonloppuna tasavuosiaan.

Seinäjoen kansalaisopisto täyttää 80 ja Kurikan kansalaisopisto 60 vuotta. Seinäjoella kevätnäyttely ja ”kasikymppiset” ulottuvat lauantaina ainakin Tammikampukselle, Kalevan navettaan ja Nuorisokeskukselle.

Kurikan Tuiskulan koululle on koottu näyttely, jossa on mukana töitä Jurvasta, Jalasjärveltä ja Kurikasta useiden vuosikymmenien ajalta.

Näyttelykoordinaattori Armi Ahovaara kertoo, että esillä on myös vanhoja oppilastöitä.

– Vanhimmat työt ovat vuodelta 1969. Ne ovat shaaleja ja raanuja. Ja kun Jurva on mukana, tietysti on myös puutöitä.

Näyttelyesineitä kansalaisopiston kevätnäyttelyssä aseteltuina pöydille, seinälle ja maalaustelineille.
Kurikan kansalaisopiston näyttelyssä on esillä muun muassa taidokkaita veistoksia. Kuva: Armi Ahovaara

Arjesta hyvinvointiin

Seinäjoen kansalaisopiston rehtori Teppo Latvanen kertoo, että sotien jälkeen kansalais- ja työväenopistoja perustettiin tiuhaan. Seinäjoen työväenopiston perustaminen osuu juuri tähän ajankohtaan.

Suomen vanhin kansalaisopisto on Tampereen seudun työväenopisto, joka perustettiin jo vuonna 1899.

Kansalaisopistojen kurssit ovat eläneet yhteiskunnan mukana. Alkuun kurssit olivat pääasiassa työn ja arjen tarpeisiin liittyviä.

– Alkuvaiheessa kansalaisopiston sykli on mennyt maatalouden mukaan. Talvella on ollut aikaa kehittää itseä ja kursseja on syntynyt sen mukaan, mistä on ollut hyötyä arkisessa tekemisessä, kertoo Latvanen.

Saman allekirjoittaa Kurikan Ahovaara. Nykyään painopiste on hyvinvoinnin lisäämisessä.

– Kurssit liittyvät henkiseen hyvinvointiin, itsensä kehittämiseen ja toteuttamiseen, sekä esimerkiksi vanhojen työtapojen ylläpitoon, listaa Kurikan Ahovaara.

Kolme veistoksellista seinäkelloa on ripustettu seinälle kansalaisopiston kevätnäyttelyssä.
Kurikan kansalaisopistossa on tehty myös omaa Kurikka-kelloa. Se on puutöiden opettaja Mauno Korhosen ideoima. Kellon yläosassa oleva hirven pää kuvaa Kurikan ensimmäistä asukasta Hirvi-Heikkiä, joka saapui Satakunnasta 1400-luvulla. Kaksi piikikästä nuijaa muistuttaa nuijasodasta. Kuva: Armi Ahovaara

Halutuimmille kursseille jonoa

Tarve matalan kynnyksen harrastamiselle on viime vuosina lisääntynyt. Se näkyy ainakin Seinäjoella asiakasmäärän kasvuna.

Samaan aikaan rahoitus on kutistunut.

– Valtionosuus väheni vuosi sitten ja se tarkoitti meillä 3 000 tuntia vähemmän (opetustunteja). Onneksi kaupunki piti tuen samana, joten pystyttiin aika hyvin pitämään tarjonta samanlaisena, toteaa Latvanen.

Seinäjoen kansalaisopiston rehtori Teppo Latvanen.
Seinäjoen kansalaisopiston rehtori Teppo Latvanen toivoo, että kansalaisopistot jatkossakin pystyvät toimimaan ”peruspalveluna” kunnissa. Suomessa on 174 kansalaisopistoa. Kuva: Elina Niemistö / Yle

Myös kansalaisopistoissa on huoli nuorempien ikäluokkien tavoittamisessa.

– On vaikein tavoittaa 20–30-vuotiaita nuoria aikuisia. Ymmärrän hyvin, että perheen perustamisvaiheessa on vähemmän aikaa harrastaa. Mutta jos se laajenee, silloin kansalaisopistotoiminta on uhattuna.

Tällä hetkellä suosiossa ei kuitenkaan näy minkäänlaista laskua.

Halutuimmille kursseille ilmoittautuminen on syksyisin varsinainen operaatio ja joillekin kursseille joutuu jonottamaan.

– Ilmoittautumispäivä elokuussa on kriittinen päivä monelle perheelle. Silloin rekrytoidaan sukuakin ilmoittautumaan, jotta päästään sille halutulle kurssille, tietää Latvanen.

Kurikan juhlanäyttelyssä kansalaisopistotöitä 60-luvulta lähtien
Audiossa Kurikan kansalaisopiston näyttelykoordinaattori Armi Ahovaara kertoo juhlanäyttelystä. Toimittaja on Päivi Rautanen.