Kokkolalaista urheiluhistoriaa 1800-luvulta lähtien esittelevään ”Jaksaa jaksaa! Kämpa på!” -näyttelyyn on tutustunut vajaan kolmen viikon aikana nelisensataa kävijää.
Näyttelyssä ovat esillä muun muassa vanhat urheilupaikat ja menestyneet urheilijat.
Se on toteutettu yhteistyössä paikallisten urheiluseurojen kanssa. Urheiluhistoriaa esitellään valokuvien ja esineistön avulla.
Tutkimusamanuenssi Erik Engberg kiittelee seurojen panosta näyttelyn onnistumisessa.
– Yllättävää oli se, kuinka paljon seuroilla oli esineitä, jotka liittyvät sekä nykyiseen toimintaan että vanhempaan historiaan. Tämä on tärkeää, jotta voimme nähdä, millä välineillä urheilua on harjoitettu aikaisemmin.
Mukana ovat esimerkiksi kokkolalaislähtöisen nyrkkeilijän Olli Mäen nyrkkeilyhanskat, jotka on lainattu näyttelyn ajaksi Suomen Urheilumuseosta.
Liikuntapaikoista esiin nousevat monen lajin tapahtumapaikkana toiminut Kokkolan keskuskenttä, kaupungin monet uimarannat ja vuonna 1970 rakennettu Kuplahalli-uimala.
Pitkän tutkimustyön lopputulos
Näyttelyn rakentaminen sai alkunsa kolmisen vuotta sitten, kun urheiluhistorian harrastajat Petri Harsunen ja Olav Björkstrand tekivät asiasta aloitteen.
He muodostivat työryhmän yhdessä silloisen museojohtajan Kristiina Ahmaksen kanssa, ja myöhemmin museolta liittyi siihen lisää jäseniä.
Näyttelyyn liittyvä tutkimustyö on ollut mielenkiintoinen kokemus, sanoo Harsunen.
– Kyseessä oli aikamatka, joka paljasti yhteiskunnallisen ja alueellisen kehityksen sekä seuratoiminnan muutokset. Näyttelyssä on esillä muun muassa urheilupaikkoja, jotka ovat olleet muussa käytössä jo vuosikymmeniä.
Myös vapaaehtoistyön ja sen tekijöiden iso rooli näkyy vahvasti näyttelyssä.
– Urheilu on aina ollut olennainen osa yhteisöämme, ja innokkaat ihmiset ovat rakentaneet ja kehittäneet sitä. Ilman vapaaehtoisia tekijöitä urheilukulttuurimme ei ehkä olisi sitä mitä se tänä päivänä on, pohtii Petri Harsunen.
Toiveena uusia kävijöitä museoon
Tänä vuonna 80 vuotta täyttävälle Ullavan Kilvalle näyttelytyöryhmän pyyntö seurahistorian päivittämisestä tuli sopivaan kohtaan.
– Meillä oli paljon tuloksia mielessä, mutta niitä ei ollut aiemmin tallennettu missään muodossa. Olemme nyt kirjoittaneet pienimuotoisen historiikin vuodesta 1945 alkaen. Toki jo 1930-luvulla ullavalaisilla oli joitakin kyläotteluita Kälviän kanssa, kertoo seurassa monessa eri roolissa toiminut Risto Ala-Korpi.
Tutkimusamanuenssi Erik Engberg uskoo näyttelyn houkuttelevan yleisöjä, jotka eivät yleensä vieraile museoissa.
– Se kiinnostaa varmasti urheilijoita, harrastajia, ammattilaisia sekä turisteja, jotka haluavat tutustua kokkolalaisen liikunnan monimuotoiseen historiaan.
”Jaksaa jaksaa! Kämpa på” -näyttely on esillä K.H.Renlundin museon näyttelyhallissa marraskuun puoliväliin asti.