Oikeuskansleri Tuomas Pöysti toteaa, että hyvinvointialueet eivät voi jättää palveluita lainvastaisella tavalla hoitamatta kattaakseen alijäämänsä.
Etelä-Karjalan ja Satakunnan hyvinvointialueet tekivät kantelun siitä, ettei alueilla ole mahdollista hoitaa samaan aikaan sekä laissa määrätyt sosiaali- ja terveyspalvelut sekä lain määräämä velvollisuus kattaa alijäämä.
Valtiovarainministeriön on Pöystin mukaan seurattava ja arvioitava rahoitusmallin toimivuutta ja tarvittaessa muuttaa lakia.
Jos hyvinvointialueiden rahoitus ei riitä lakisääteisten palveluiden järjestämiseen, hyvinvointialueiden ensisijaisena keinona on hakea lisärahoitusta. Päijät-Hämeen hyvinvointialue haki lisärahoitusta viime vuonna.
Hyvinvointialue pitää linjausta hyvänä
Päijät-Hämeen hyvinvointialuejohtaja Petri Virolainen kuvailee päätöstä odotetuksi. Pöystin päätös antaa aluevaltuustolle selkänojaa siihen, miten luovia kahden lain välissä.
– Meidän kannalta tärkeä linjaus on, että perustuslaki on laki, joka hoidetaan ensisijaisesti. Meillä on velvollisuus järjestää nämä palvelut. On toissijainen asia, pystymmekö kattamaan alijäämän.
Virolaisen mielestä päätös ei kuitenkaan anna hyvinvointialueille mahdollisuutta olla piittaamatta budjetista.
– Jos palvelut on järjestetty asiallisesti ja kaikki mahdollinen säästötoiminta on tehty, voidaan myöntää vastuuvapaus siitä huolimatta, että budjetti ylittyy.
Virosen mukaan Päijät-Hämeen hyvinvointialue yrittää tänä vuonna päästä tilanteeseen, jossa uutta alijäämää ei synny.
– Tämä on erittäin kova tavoite. Sen eteen on tehtävä paljon. Ilman merkittävää palvelutason laskemista ja perustehtävien vaarantamista emme pysty kattamaan jo edelliseltä vuodelta syntynyttä alijäämää.
Hyvinvointialue katsoo vasta tämän vuoden tilinpäätöksen valmistumisen jälkeen, hakeeko se lisärahoitusta.
Virolainen toivoo, ettei lisärahoituksen hakeminen ole tapa, jolla järjestelmää korjataan. Hän toivoo, että alueille annettaisiin aikaa alijäämän kattamiseen.
– Hyvinvointialue tulee pystymään erittäin suurella todennäköisyydellä tasapainottamaan taloutensa siinä vaiheessa, kun me saamme valtiolta tarveperusteisen rahoituksen, joka tälle alueelle on laskennallisesti määritetty.