Melania Trump jää tänään ilman syntymäpäivälahjaa

Hiukan hiukopalaa lentomatkalla Roomasta kotiin Yhdysvaltoihin lienee kuitenkin luvassa.

Presidentti Donald Trump ja Melania Trump astuvat autoon Rooman lentokentällä.
Presidentti Donald Trump ja hänen puolisonsa Melania Trump saapuivat Roomaan myöhään perjantai-iltana. Kuva: EPA-EFE

55-vuotispäiviään tänään lauantaina viettävän Yhdysvaltain ensimmäisen naisen Melania Trumpin on turha odottaa syntymäpäivälahjaa puolisoltaan. Presidentti Donald Trump on nimittäin jo etukäteen paljastanut, ettei hänellä ole ollut aikaa sellaisen hankkimiseen.

– En ole ehtinyt ostaa lahjoja, on ollut aika kiireistä, hän sanoi toimittajille perjantai-iltana lentomatkalla Roomaan.

Donald Trumpin toinen virkakausi Yhdysvaltain presidenttinä on pian kestänyt hektiset 100 päivää, joina häntä ovat työllistäneet maan sisäisten asioiden lisäksi muun muassa tullisopimukset, Ukrainan sota, Iran ja Gazan tilanne. Trump tunnustikin, ettei aikaa paljon muuhun ole ollut.

Italiaan myöhään perjantai-iltana saapunut presidenttipari osallistuu tänään Vatikaanissa ja Roomassa paavi Franciscuksen hautajaisiin. Presidentti Trump myönsikin, ettei ajankohta ole ihanteellinen syntymäpäivän juhlimiseen.

– Hänellä on työpäivä, presidentti Trump kuvaili puolisonsa syntymäpäiväsuunnitelmia.

Paavin hautajaiset ovat Trumpin ensimmäinen ulkomaanmatka hänen virkaanpaluunsa jälkeen.

Trumpit lentävät takaisin Yhdysvaltoihin heti hautajaisten jälkeen

Luvassa ei myöskään ole romanttista päivällistä Rooman illassa hautajaisten jälkeen, sillä presidenttipari lentää heti seremonioiden päätyttyä takaisin Yhdysvaltoihin. Aivan ilman huomionosoituksia Melania Trump ei ehkä kuitenkaan jää.

– Vien hänet päivälliselle Boeingiin, vien hänet päivälliselle Air Force Oneen, Trump veisteli Yhdysvaltain presidenttien käyttämään lentokoneeseen viitaten.

Viime vuonna Melania vietti syntymäpäiväänsä erillään puolisostaan Floridassa. Donald Trump oli puolestaan New Yorkissa keskellä hyssyttelyrahaoikeudenkäyntiä.

– Olisi mukavaa olla hänen kanssaan, mutta olen oikeudessa väärin perustein syytettynä, Trump lausui tuolloin.

Lähde: AFP