Yhdysvalloissa järjestettiin perjantai-iltana maailman ensimmäiseksi mainostettu ”siittiöiden uintikilpailu”.
Los Angelesissa pidetyssä tapahtumassa valkoiseen laboratoriotakkiin pukeutunut mies asetti pipettien avulla kilpailijoilta etukäteen kerättyjä spermanäytteitä pienille kahden millimetrin pituisille ”radoille”.
Kilparataa suurennettiin mikroskoopilla 100-kertaisesti. Sitten kamera filmasi kuvan, joka siirrettiin 3D-animaatio-ohjelmaan ennen lopullisen videon lähettämistä yleisölle.
Kilpailun videotallenteelta näkyy, kuinka kaksi siittiöiden joukkoa ui eteenpäin kahdella toisistaan erillään olevilla mutkikkailla radoilla.
Jotkut paikalla olleet suhtautuivat näkemäänsä epäluuloisesti.
– Ei ole mitään keinoa sanoa, onko tämä totta, mutta haluan uskoa niin, 20-vuotias katsoja Felix Escobar kertoi uutistoimisto AFP:lle.
Sadat katsojat kannustivat paikan päällä videoruudulla näytettyjen mikroskooppisten siittiöiden etenemistä. Videopalvelu Youtuben suora lähetys tapahtumasta keräsi yli 100 000 katselukertaa.
Spermanäytteitä oli kerätty Los Angelesin kahden kilpailevan yliopiston UCLA:n ja USC:n opiskelijoilta. Kilpailun voittajasta järjestettiin vedonlyönti.
”Spermageddon” uhkaa maailmaa
Spermakilpailun keksi 17-vuotias lukiolainen Eric Zhu. Hän sai kerättyä yli miljoona dollaria tapahtuman järjestämiseksi.
Losangelesilainen lukiolainen sanoi saaneensa inspiraation tapahtumaan uutisista, jotka kertovat siemennesteen laadun romahtamisesta.
Vuonna 2022 julkaistujen tutkimustulosten mukaan 50 vuoden aikana miesten siittiöiden keskimääräinen määrä on puolittunut maailmassa. Myös suomalaisten sperman laadun on havaittu huonontuneen viime vuosikymmenien aikana.
Tiedemaailmassa ei kuitenkaan olla yksimielisiä siemennesteen laadun heikkenemisestä.
Siittiöiden määrän lasku ja sperman laadun heikkeneminen lisäävät lapsettomuutta. Maailmalla hälyttävää ilmiötä kutsutaan ”spermageddoniksi”. Se on väännös Raamatussa kirjoitetusta armageddonista, joka viittaa maailmanlopun aikaan.
Terveelliset elämäntavat voivat parantaa hedelmällisyyttä
”Siittiöiden uintikilpailun” avulla haluttiin kiinnittää huomiota miesten hedelmättömyyteen ja poistaa siihen liittyviä tabuja.
Erikoisen tempauksen keksinyt Zhu sanoi tahtovansa tuoda esiin terveellisten elämäntapojen vaikutuksen hedelmällisyyteen. Siittiöiden laatu kulkee käsi kädessä yleisen terveyden kanssa.
– On sinun valintasi mennä nukkumaan aikaisemmin, lopettaa päihteiden käyttö tai syödä terveellisemmin. Nämä kaikki vaikuttavat merkittävästi siittiöiden kykyyn liikkua, Zhu kertoi AFP:lle.