Tiistain tulospäivänä Nesteeltä odotettiin jälleen huonoa tulosta. Ja huono tulos myös saatiin.
Ei kuitenkaan niin huono kuin pelättiin – ja tämä pieni valonpilkahdus riitti kääntämään osakekurssin ensi alkuun yli 12 prosentin nousuun, Sittemmin nousu tasaantui hieman yhdeksän prosentin alapuolelle.
Nestettä voi kutsua kansanosakkeeksi monessakin merkityksessä. Yhtiöllä on omistajinaan paljon piensijoittajia – ja toisaalta yhtiön suurin omistaja on Suomen valtio.
Muutamassa vuodessa yhtiön osakkeen arvo on kuitenkin murentunut murto-osaansa. Uusiutuvat polttoaineet eivät olleetkaan innovaatio, jota muut eivät voisi suhteellisen helposti kopioida. Nyt markkinoilla on ylitarjontaa ja alan pioneerin tuloskunto on heikko.
Toimitusjohtaja Heikki Malinen summaa Ylen haastattelussa alkuvuoden saldon.
– Ensimmäinen vuosineljännes oli meille haastava, mutta olemme panneet kasaan erittäin hyvän tehostamisohjelman. Ja ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen meillä on jo 52 miljoonaa euroa säästöjä tulossa, hän sanoo.
Myös Rotterdamin ja Singaporen tuotantolaitokset ovat toimineet alkuvuonna hyvin. Viime vuonna koneisiin ja laitteisiin liittyvät ongelmat painoivat tulosta.
Säästämällä ja laitteiden kunnossapidolla ei kuitenkaan kasvubisnestä rakenneta. Pitää myydä tuotetta, jolla on kysyntää ja kovat katteet.
Uusiutuvien polttoaineiden markkinoilla kilpailu on kuitenkin lisääntynyt. Ylitarjonta murentaa katteet ja kannattavuuden niin dieselin kuin lentopolttoaineidenkin puolella.
– Lentopolttoaineissa on ainakin hetkellisesti ylitarjontatilanne, ja se selittää miksi hinnat ovat laskeneet. Se ei kuitenkaan jatku ikuisesti, ja kun tasapaino löytyy, se vaikuttaa hintatasoon, Malinen uskoo.
Hän ei lupaa tilanteen korjaantuvan nopeasti.
– Siihen voi mennä muutama vuosikin.
Ei kommentoi palkkioita
Aiemmin mm. Outokummun toimitusjohtajana toiminut Heikki Malinen aloitti Nesteen johdossa viime lokakuussa. Jo toimeksiannon alkumetreillä nousi kohu palkkioista.
Sekä valtio-omistaja että yhtiökokous tuomitsivat sovitun palkitsemispaketin kohtuuttoman suureksi. Nyt asia on yhtiön hallituksen pöydällä.
Malinen kommentoi asiaa niin niukasti kuin mahdollista.
– Yhtiön hallitus päättää aina toimitusjohtajan palkkauksen, se vastaus kuuluu heille, hän sanoo.
Et siis ota asiaa henkilökohtaisesti, vaikka asiaa käsitellään tällä tavoin jälkikäteen?
– Se on hallituksen asia ja minä olen hyvällä mielellä täällä. Fokus on yhtiön kannattavuuden parantamisessa.
Yhdysvalloissa tuet ovat tulleja suurempi kysymys
Vielä viime vuoden alussa lähes puolet Nesteen uusiutuvien polttoaineiden myynnistä tuli Yhdysvalloista. Kuten alla oleva taulukko kertoo, tämän vuoden alussa Yhdysvaltojen osuus oli painunut reiluun kolmannekseen. Tähän vaikuttaa ylitarjonta, mutta myös politiikka ja tuet.
– USA:n myyntiä on tehty pitkälti Singaporesta, ja siihen vaikutti tiettyjen tukien päättyminen Bidenin kauden jälkeen, Malinen sanoo.
| Liikevaihto maittain, Uusiutuvat | Milj. euroa 1-3/2025 (Muutos) |
| Suomi | 60 (36 %) |
| Muut Pohjoismaat | 230 (19 %) |
| Itämeren alue | 23 (23 %) |
| Muu Eurooppa | 766 (40 %) |
| Yhdysvallat | 569 (-36 %) |
| Muut | 42 (147 %) |
Aiemmin Yhdysvalloissa tukea saivat kaikki uusiutuvat polttoaineet. Uutta clean fuel production credit -tukea saavat mitä ilmeisimmin vain ne, jotka jalostavat polttoaineensa Yhdysvalloissa.
Tästä syystä Neste ei enää toimita entiseen tapaan uusiutuvaa polttoainetta Singaporesta Yhdysvaltoihin, vaan se tuotanto suuntautuu Eurooppaan.
– Uskon kuitenkin, että näitä tukia palautuu myöhemmin ja se avaa meille Yhdysvaltojen markkinaa uudestaan, Malinen sanoo.
Uudestakin tuesta pääsee kuitenkin hyötymään Nesteen puoliksi omistama Martinezin jalostamo Kaliforniassa. Inderesin analyytikko Petri Gostowski kuitenkin laskee, että jalostamon tuotanto ei täysin kompensoi sitä, mitä Singaporesta tuotiin.
– Eli nettona Neste kyllä tukimuutoksissa häviää, Gostowski sanoo.
Trumpin masinoima tullisota sen sijaan ei vaikuta Nesteeseen samalla tavalla kuin moneen muuhun Yhdysvalloissa toimivaan suomalaisyhtiöön. Tämän toteaa myös toimitusjohtaja Malinen.
– Suorat vaikutukset ovat verrattain vähäiset. Epäsuorat vaikutukset tulevat öljyn ja raakaöljyn hinnasta, mutta toistaiseksi tilanne näyttää verrattain hyvältä.
Tuontitullit eivät koske uusiutuvia polttoaineita, mutta raaka-aineita kyllä. Niinpä Nesteen puoliksi omistama tuotantolaitos pyrkii nyt siirtämään painopistettä kotimaisiin raaka-aineisiin.
– Nesteellä on Yhdysvalloissa oma raaka-aineen hankinta. Keräämme rasvat 90 000 keittiöstä, Malinen kuvaa.
Uusiutuvat ovat aina politiikkaa
Tuet, tullit ja sekoitevelvoitteet – Nesteen tulevaisuus on sidottu tiukasti kiinni tällaisiin pykäliin, joita voidaan peruuttaa, siirtää tai muokata suuntaan tai toiseen.
Tällä alalla sitä ei voi välttää, sanoo Malinen.
– Fakta on, että uusiutuvat polttoaineet ovat aina kalliimpia kuin perinteinen fossiilinen polttoaine, ja jotenkin se ero pitää kattaa. Siksi sääntelyllä on iso merkitys, hän sanoo.
Jatkuvasti etenevä ilmastonmuutos pitää kuitenkin hänen mukaansa huolen siitä, että sääntely etenee jatkossakin.
– Huolimatta tämän hetken epävarmuudesta, näemme mahdollisuudet etenkin ilmailussa aivan hurjina, Malinen sanoo.
– Kerosiinimarkkina on valtava, ja meidän tuotteemme on ainut maailmassa, joka pystyy vähentämään lentämisen päästövaikutusta.
Nestettä pitkään seurannut piensijoittaja saattaa ajatella, että toimitusjohtajan viesti kuulostaa tutulta. Nesteellä piti olla etumatka myös uusiutuvan dieselin puolella, mutta se rapautui nopeasti. Kenties ilmailun puolella käteen jää jotain pysyvää?
Hyvä uutinen on ainakin se, että tänä vuonna astuu Euroopassa voimaan lentopolttoaineissa sekoitevelvoite. Se tarkoittaa, että lentokoneiden polttoaineeseen on lorautettava mukaan tilkka uusiutuvaa, kuten liikennepolttoaineissakin tehdään.
| Nesteen tulos | Milj. euroa 1-3/2025 (1-3/2024) |
| Liikevaihto | 5017 (4801) |
| Liikevoitto | -25 (200) |