Rovaseudun Markkinakiinteistöjä koskevassa jupakassa on tehty lisää rikosilmoituksia.
Rovaniemen kaupunki antoi vuosi sitten keväällä potkut kaupungin kiinteistöyhtiön toimitusjohtajalle Antti Herajärvelle ja koko yhtiön hallitukselle. Samaan aikaan kaupunki teki asiasta myös tutkintapyynnön poliisille. Syynä olivat kaupungin mukaan epäilyt taloudellisista väärinkäytöksistä.
Nyt myös yhtiön entinen toimitusjohtaja Herajärvi on tehnyt kaupungin toiminnasta rikosilmoituksen.
Herajärven mukaan tutkintapyynnössä on mainittu useampi epäkohta tai rikosnimike. Poliisi vahvistaa, että kaupungin toimia koskeva rikosilmoitus asiasta on tehty.
Herajärven mukaan hän teki rikosilmoituksen, koska kaupungin toiminta asiassa on ollut kohtuutonta. Vaikka potkuista ja kaupungin tekemästä rikosilmoituksesta on kulunut jo vuosi, kukaan ei ole edelleenkään kysynyt häneltä mitään, ei kaupunki eikä poliisi.
– Minut on leimattu, mutta en edelleenkään tiedä, mitä olen varsinaisesti tehnyt väärin, hän sanoo.
Poliisi sai lopulliset materiaalit vasta marraskuussa
Vaikka kaupunki teki rikosilmoituksen jo vuosi sitten, ei poliisi päässyt aloittamaan esitutkintaa kunnolla ennen kuin kaupunki toimitti sille lopullisen sisäisen tarkastuksen raportin marraskuussa.
Kaupunki toimitti poliisille kesällä 2024 viipymättä sillä hetkellä olemassa olevat materiaalit.
– Tällaisesta viivyttelystä on harmia paitsi minulle myös kaupungille ja yhtiölle, Herajärvi sanoo.
Hän toivoo, että hänen tekemänsä tutkintapyyntö toisi asiaan jonkinlaista selkeyttä.
– Olen pettynyt siihen, miten prosessia on hoidettu. En halua kenenkään muun joutuvan vastaavaan tilanteeseen.
”Lähde ja jätä avaimet pöydälle”
Rovaniemen kaupunginlakimies Mikko Lindroos vahvistaa, ettei kaupunki ole ollut yhteydessä Herajärveen sen jälkeen, kun tämä irtisanottiin tehtävistään viime toukokuussa.
Kaupunki julkisti kesäkuussa sisäisen tarkastuksen laatiman alustavan yhteenvedon Rovaseudun Markkinakiinteistöt -yhtiön väärinkäytösepäilyistä. Lindroos vahvistaa, ettei Herajärveä tai muuta Rovaseudun Markkinakiinteistöjen johtoa kuultu sisäistä tarkastusta tehdessä.
Herajärvi sai raportin ensin Ylen toimittajalta, ja vasta myöhemmin kaupungilta tietopyynnöllä.
– Kaikki ne raportissa olleet syytökset olisivat olleet selvitettävissä dokumenteilla ja tiliotteilla, mutta minulta ei koskaan pyydetty vastinetta. En edelleenkään tiedä, onko tässä kaikessa kyse väärinkäsityksestä vai jostain tekemästäni virheestä, Herajärvi sanoo.
Lindroosin mukaan tavanomaisessa tilanteessa sisäinen tarkastus haastattelee tarpeelliseksi katsomiaan henkilöitä tiedon keräämiseksi.
– Tässä tapauksessa ilmeni muun aineiston perusteella, että sisäistä tarkastusta ei voida suorittaa yhtiön johtoon kohdistuvien vakavien epäilyjen vuoksi ilman esitutkintaviranomaista, Lindroos toteaa sähköpostivastauksessa.
Siksi yhtiön ylin johto jätettiin sisäisen tarkastuksen osalta kuulematta.
– Minulle sanottiin vain että kerääpä Antti tavarasi ja jätä avaimet pöydälle. Puoli tuntia sen jälkeen luin uutisista, että olen saanut potkut väärinkäytösepäilyjen takia, Herajärvi sanoo.
Ei mahdollisuutta puolustautua
Rovaniemen kaupungin toiminta on Herajärven mukaan johtanut siihen, että häntä on käsitelty julkisuudessa syyllisenä ilman mahdollisuutta puolustautua.
– Minusta tehtiin kriittisiä lehtijuttuja, koska toimittajat uskoivat kaupungin virkamieskoneistoa. Ymmärrän sikäli median ratkaisun, koska Suomessa olemme tottuneet siihen, että viranomaisiin voi luottaa. Silti surettaa, että minulle ei annettu aitoa mahdollisuutta puolustautua.
Herajärven mukaan yhtiö teki hänen toimitusjohtajuuskaudellaan erinomaista tulosta.
– Siksi irtisanomiseni syy ei voinut olla liiketoiminnallinen. Jos kaupungilla on selkeät todisteet minun muka tekemistäni väärinkäytöksistä, miksi niitä ei toimitettu poliisille heti viime vuonna, kun kaupunki teki rikosilmoituksen? Miksi prosessin hoitaminen on kestänyt näin kauan?
Kaupunki mustamaalasi
Yle kertoi viime keväänä, että irtisanomisen taustalla olisi muun muassa asuntokikkailua ja epäselvyyksiä luottokorttien käytössä.
Herajärven mukaan kaikki hänen toimitusjohtajana tekemänsä päätökset ovat olleet läpinäkyviä, yhtiön hallituksen tiedossa tai hyväksymiä.
– Toimitusjohtajana minua sitoi ja sitoo yhä vaitiolovelvollisuus yhtiön asioista, joten en voi julkisuudessa avata niitä dokumentteja, jotka todistaisivat syyttömyyteni.
Herajärven mielestä tilanne on kaikin puolin epäreilu.
– En itse voi tuoda julkisuuteen asioita, mutta kaupungin suunnasta on levitetty minua mustamaalaavia tietoja. Poliisi nyt toivottavasti selvittää nämä asiat, heillä nämä kaikki tiedot ovat käytettävissä.
Juttua muokattu 9.5. kello 17.51. Lisätty sana ”kunnolla” toiseen kappaleeseen, jossa puhutaan poliisin esitutkinnan käynnistymisestä. Poistettu väite, ettei tarkastusraporttia toimitettu Herajärvelle. Kaupunki toimitti raportin hänelle myöhemmin, tietopyynnön jälkeen. Lisätty toiseen väliotsikkoon sana ”lopulliset”.
Juttua muokattu 9.5. kello 21.02. Lisätty, että kaupunki toimitti kesällä 2024 poliisille viipymättä sillä hetkellä olemassa olevat materiaalit.