Syyttäjä vaatii 16-vuotiaalle pojalle ehdotonta vankeusrangaistusta Heinolan puukotuksesta

Päijät-Hämeen käräjäoikeus antaa ratkaisunsa puukotusjutussa toukokuun 16. päivä.

Linja-autopysäkki alkukeväästä tien varressa.
Puukotus tapahtui kuvassa olevan bussipysäkin lähistöllä Mustikkahaan kaupunginosassa. Kuva: Sini Ojanperä / Yle

Syyttäjä vaatii 16-vuotiaalle nuorelle vähintään kolmen vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta Heinolassa viime vuoden marraskuussa tehdystä puukotuksesta.

Rangaistusvaatimus tulee tapon yrityksestä nuorena henkilönä ja törkeästä pahoinpitelystä nuorena henkilönä.

Puukottaja löi kahta saman ikäistä poikaa kääntöveitsellä. Toista poikaa hän osui käsivarteen ja toiselle koitui rintakehään pistohaava, joka syytteen mukaan olisi voinut olla hengenvaarallinen.

Rintakehään osuman saanut nuori oli tullut poliisin mukaan tilanteeseen rauhoittelemaan kahden muun nuoren riitaa.

Kahakassa 16-vuotiaat nuoret olivat selvittämässä välejään väkivalloin kadulla Mustikkahaan alueella.

Kaikki osalliset ovat heinolalaisia ja käyneet samaa koulua. Poliisi kertoi aikaisemmin, että se epäilee puukotuksen taustalla olleen koulukiusaamista ja että puukottaja olisi joutunut pahoinpidellyksi koulussaan reilu viikko ennen puukotusta.

Jutussa syyttäjä vaatii toiselle väkivaltaan osallistuneelle alaikäiselle sakkorangaistusta pahoinpitelystä nuorena henkilönä. Hän oli lyönyt puukottajaa kasvoihin.

Juttua käsiteltiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa maanantaina 28. päivä huhtikuuta. Tuomio annetaan toukokuun 16. päivä.