Taas sattui ja tapahtui NHL:ssä tiistainvastaisena yönä – suomalaisittainkin.
Ensin rytisi Floridassa. Jo aiemmin pahan pojan mainettaan kasvattanut Niko Mikkola tuli täysin oikeutetusti ajetuksi ulos ottelusta.
Mikkola taklasi todella rumasti päädyssä huonossa kyykkyasennossa ollutta Tampa-hyökkääjä Zemgus Girgensonia päähän. Latvialaishyökkääjä ei loukkaantunut tilanteessa, mutta Kiimingin miehen temppu oli tarpeettoman vaarallinen.
Niin ja huonosti ajoitettu. Tampa johti ottelua tuossa vaiheessa 2–1.
Jo aiemmin oli verenpaineita nostatettu toisen Florida-puolustajan Aaron Ekbladin taklauksella, minkä seurauksena Tampa-hyökkääjä Brandon Hagelin ottelu päättyi. Ekbladin kyynärpää osui suoraan Hagelin leukaan ja kaatuessaan tämä löi vielä päänsä jäähän. Luultavasti puhumme aivotärähdyksestä.
Ei jäähyä, ei mitään.
Lopulta Aaron Ekblad, joka olisi pitänyt heivata ottelusta taklauksen vuoksi, iski Floridalle elintärkeän voittomaalia edeltäneen 2–2-tasoituksen.
Täydellinen tuomarifiasko.
Homma karkaa hallinnasta
Kaikenlaista nähtiin myös myöhemmin alkaneessa Dallasin ja Coloradon ottelussa. Etenkin poikittaisella mailalla sai ottelussa piestä vastustajaa selän ja kyljen alueelle surutta, ja mikä tärkeintä ilman seuraamuksia.
Rumin temppu nähtiin ikävä kyllä tässäkin ottelussa suomalaispelaajan taholta.
Dallasin Roope Hintz nimittäin paukautti kesken alivoimapelin täysin yllättäen ja odottamatta Coloradon ykköspelaajaa Nathan MacKinnonia poikittaisella mailalla kovalla voimalla suoraan niskaan.
En tiedä, miten tekoa voisi edes kuvailla, saati puolustella. Ruma, epäurheilijamainen ja sanalla sanoen raukkamainen teko täysin puolustuskyvytöntä pelaajaa kohtaan.
Ei jäähyä, ei mitään.
Mutta tätähän NHL juuri nyt on. Välillä on tullut itsekin kehuttua lajia ja kolmen kirjaimen liigaa kehityksen kehittymisestä. Hiljalleen sanoja on alettava ottaa takaisin, sillä tätä menoa NHL palaa 80-luvulle hyvin nopeasti.
Mailalla hakkaamisessa, ennen muuta poikittaisella mailalla hakkaamisessa ei ole tällä haavaa mitään häpyä.
NHL tuntuu odottavan sitä hetkeä, kun ensimmäisen kerran sattuu pahasti – eikä siihen välttämättä mene kauaa.
Tuntuu, että niin pelaajat kuin liiga ummistavat silmänsä vaaraelementiltä, joka sikailussa piilee.
Jääkiekkoa pidetään kovien miesten kovana pelinä, mitä se onkin, mutta miten alfauroskuvastoon istuu puolustuskyvyttömän pelaajan tahallinen vahingoittaminen?
Ei tarvitse lääketieteen tutkintoja ymmärtääkseen, mitä kovat iskut pään alueelle, selkään tai niskaan voivat aiheuttaa.
Homma on karkaamassa hallinnasta.
Tänäkin keväänä on jo nähty joitakin pään alueelle tulleita taklauksia, joilla vastustajalta on sammutettu valot.
Aleksander Barkov koki sen menneellä viikolla, Brandon Hagel tänään. Jotkut saattavat muistaa edelliskeväältä Barkovin joukkuekaverin Sam Bennettin todella sikamaisen mailanpääiskun silloin Bostonissa pelanneen Brad Marchandin päähän.
Nyt kaksi viimeksi mainittua pelaavat samalle logolle Floridassa.
Ylivoimapelien määrät romahtivat
NHL ei kuitenkaan ole kiinnostunut selkeästi näkyvissä olevasta huolestuttavasta trendistä. Päättyneessä runkosarjassa joukkueet saivat vähemmän ylivoimamahdollisuuksia kuin koskaan aiemmin mittaushistorian aikana.
Kahdessakymmenessä vuodessa on tultu 5,85 ylivoimamahdollisuudesta per ottelu 2,71:een.
Etenkin pudotuspeleissä pojat on poikia ja pilli pidetään taskussa.
Jos Hintz olisi saanut poikittaisestaan asiaan kuuluvan rangaistuksen, Colorado olisi päässyt pelaamaan viidellä kolmea vastaan. Mutta ei.
Pelaajien turvallisuuden ohella vessasta vedetään oikeudenmukaisuus. Se taas lisää kierroksia kaukalossa, koska jos tuomarit eivät jaa oikeutta kaukalossa, pelaajat ottavat sen omiin käsiinsä.
Pelaajat eivät täysin ymmärrettävistä syistä aina pysty ottelun tuoksinassa tekemään kaikkein järkevimpiä rationaalisia ratkaisuja. Siksi kaukalossa on neljä raitapaitaa.
Jos tuomareiden linjaus kuitenkin on runkosarjasta tuttu ”mitään ei vihelletä”, ollaan todella vaarallisella tiellä sekä pelin että ennen kaikkea pelaajien turvallisuuden osalta.
Ei NHL:ssä takavuosikymmenien kaltaisia paholaisia sentään ole. Ulf Samuelsson ja Chris Pronger käyttivät aikanaan mailaa enemmän vahingoittamiseen kuin pelaamiseen, mutta suuntaus on juuri nyt sama.
Kauaksi on tultu kauden 2005–2006 talkoista, jolloin peli päätettiin siistiä – ja se todella siistittiin.
Nyt mailahäirintä, estäminen, roikkuminen, poikittaiset mailat ja päähän kohdistuvat taklaukset ovat taas in.
Kunnes rytisee pahasti…
Suuntaus on karmiva ja lajia, peliä sekä pelaajia vahingoittava. Viime kädessä sormella on kuitenkaan turha osoitella pelaajia tai tuomareita.
On omistajien ja seurajohtajien tehtävä nähdä, mitä kaukalossa tapahtuu ja siistiä peliä. Antaa tilaa nopeudelle ja taidolle, joilla lajia myydään.
Eikä päähän silti tarvitse asetella kukkahattua. Jokainen jääkiekon seuraaja haluaa nähdä kaukalossa kovaa tunnetta, painavia taklauksia, maalineduskahakoita, provosointia ja kaikenlaisia kahakoita.
Näillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä tarkoituksenmukaisen vahingoittamisen kanssa. Iskut pään, selän ja niskan alueelle ovat raukkamaisia.
NHL joutuu siistimään keittiönsä ennemmin tai myöhemmin. Liigan johdon ja itsestään vitsin tehneen kurinpitopäällystön tuntien nopeita liikkeitä ei kuitenkaan kannata odotella.
Viidakon lait vallitsevat, kunnes takaseinä tulee vastaan.
Viimeksi pelin siistimiseksi tarvittiin työehtosopimusneuvottelut, jotka ovat muuten nytkin alkamassa.
Tai sitten joudumme odottelemaan sitä karmeaa hetkeä, että jotakin vakavaa oikeasti sattuu.