Erikoinen ongelma Oulussa: putkaan joutuneet eivät pääse alueelta pois, koska monella ei ole bussirahaa

Putkasta aamulla vapautuneista on ollut havaintoja lähiseudun kevyen liikenteen väylillä, kaupoissa, yrityksissä, päiväkodissa ja koulussa. Erityisesti käsidesi on kiinnostanut.

Kävely metsäiseltä teollisuusalueelta keskustaan ei kaikilta onnistu. Osa on heikossa hapessa tai suunnistaminen koetaan vaikeaksi. Video: Paulus Markkula / Yle.

Oulun pääpoliisiaseman helmikuinen muutto uuteen paikkaan on luonut uuden ilmiön, joka puhuttaa lähiseudun ihmisiä. Osa aamulla putkasta vapautuvista poliisin asiakkaista jää pyörimään lähistölle.

He eivät eri syistä pääse Kuusamon suunnassa sijaitsevalta Ruskonselän turvakampukselta kotiinsa tai keskustaan.

Vaikka poliisilaitoksen lähialueella ei ole sattunut mitään vakavaa, siellä on koettu monenlaisia lieveilmiöitä.

Aamuisin putkasta ulos päässeet ovat käyneet viemässä käsidesiä muun muassa päiväkodista, koulusta ja kaupasta. Poliisi on ohjeistanut laittamaan käsidesit piiloon.

Oulun poliisivankilan päällystöesimiehen, komisario Janne Törmäsen mukaan tilaisuus on tehnyt niin sanotusti varkaan.

– Hyvin monella meidän asiakkaalla on vahva alkoholiongelma. He hakevat päihteen sieltä, mistä sen onnistuvat saamaan.

Oulun poliisivankilan päällystöesimies, komisario Janne Törmänen.
Poliisi on ohjeistanut laittamaan käsidesit piiloon. Kuvassa Oulun poliisivankilan päällystöesimies, komisario Janne Törmänen. Kuva: Janne Korkko / Yle

Oulun poliisiputkat sijaitsivat aikoinaan Haukiputaalla, noin 20 kilometrin päässä kaupungista. Tuolloin poliisi antoi putkasta pääsevälle bussilipun.

Nyt putkan ovelta kaupungin symbolin Toripoliisi-patsaan luokse on noin kymmenen kilometrin kävelymatka, eikä lippukäytäntöä enää ole.

Putkareissua varten pitäisi varata matkaan bussiraha, mutta osalta se puuttuu.

– Toiminta ei ole kaikkien asiakkaidemme osalta suunnitelmallista, sanoo Törmänen.

Videolla toimittaja Timo Sipola kertoo, mistä ilmiössä oikein on kyse. Video: Janne Körkkö / Yle

Kävely metsäiseltä teollisuusalueelta keskustaan ei kaikilta onnistu. Osa on heikossa hapessa tai suunnistaminen koetaan vaikeaksi.

Uusi tilanne vaatii totuttelua kaikilta

Hönttämäen päiväkodin johtaja Ursula Kopola kertoo, että päiväkotiin on tullut henkilöitä, joita ei ole ennen näkynyt.

– Päiväkodin keittiön ovesta on pyydetty milloin vettä, milloin sokeria ja kaikenlaista tällaista, sanoo Kopola.

Hönttämäen päiväkodin johtaja Ursula Kopola.
Käsidesit on pantu parempaan talteen, Hönttämäen päiväkodin johtaja Ursula Kopola kertoo. Kuva: Janne Korkko / Yle
Hönttämäen koulun vararehtori Irma Ala-aho.
Hönttämäen koulun vararehtori Irma Ala-aho kertoo, että koululla on mietitty, pitäisikö koulun tiloja alkaa lukitsemaan myös keskellä päivää. Kuva: Janne Korkko / Yle

Paikallisten asukkaiden mukaan putkasta vapautuvat ovat hakeutuneet myös leikkipuistoihin levähtämään.

Komisario Janne Törmäsen mukaan uusi tilanne vaatii totuttelua asiakkailta.

Kuva Oulun uuden poliisivankilan putkasta.
Tältä näyttää Oulun uuden poliisivankilan putka. Kuva: Paula Tavasti