Eeva Mäki-Maukola.
Eeva Mäki-Maukola työskentelee kyberturvallisen Suomen eteen. Kuva: Ghadi Boustani / Yle
Pesäpallo

Eeva Mäki-Maukola varoittaa suomalaisia kyberuhista

Jyväskylän Kirittärissä pelaava Eeva Mäki-Maukola päätyi kyberturvallisuuden asiantuntijaksi puolivahingossa. Nyt hän uurastaa suomalaisten turvallisuuden puolesta.

Kuvat ja videot:Ghadi Boustani

Nelinkertainen Suomen mestari Eeva Mäki-Maukola istuu kotinsa keittiön pöydän ääressä Jyväskylässä ja tuijottaa tietokoneen näyttöä. Etätyöt sopivat huippu-urheilijalle hyvin.

Kirittärissä pelaava Mäki-Maukola, 30, tunnetaan pesäpallokentillä kylmähermoisena etenijänä ja vaihtajana. Paineensietokykyä ja ongelmanratkaisutaitoa hän tarvitsee myös työssään kyberturvallisuuden parissa.

– Aihe on kriittinen tämän hetken yhteiskunnassa. Kyberturvallisuus ei ole vain salasanoja, vaan laaja kokonaisuus. Tietoturvaa ja kyberturvallisuutta ei voi nykypäivänä unohtaa, Mäki-Maukola sanoo.

Ala on ollut viime vuosina isosti otsikoissa, kun uutisissa on kerrottu Venäjän tekemistä kyberhyökkäyksistä, tietomurroista tai vaikkapa yksittäisten ihmisten kohtaamista nettihuijauksista.

Kiristyneessä maailmanpoliittisessa tilanteessa Venäjä ja Kiina ovat suojelupoliisin mukaan merkittäviä kyberuhkia Suomelle.

– Tilanne ei hirvitä, mutta kyberturvallisuus on valtavan iso asia.

Siksi Mäki-Maukola haluaa varoittaa suomalaisia kyberuhista, jotka voivat osua keneen tahansa ihan henkilökohtaisella tasolla.

Eeva Mäki-Maukola.
Mäki-Maukola löytää yhtäläisyyksiä pesäpallosta ja vaativasta ammatistaan. Kuva: Ghadi Boustani / Yle

Mäki-Maukola työskentelee nykyään Kelan tietoturva-asiantuntijana. Salamyhkäinen ja vaativa ammatti on monelle haave ja selvä päämäärä, mutta Mäki-Maukola päätyi alalle sattumalta.

– Muistan, että katsoimme entisen joukkuekaverini Sallisen Emman kanssa Jyväskylän yliopiston hakukohteita. Mietimme, mihin osuisi pääsykoe sellaiselle päivälle, ettei olisi peliä eikä valintakokeeseen olisi ennakkomateriaalia. Sieltä löytyi tietotekniikka, Mäki-Maukola nauraa.

Kandidaatin tutkinnon jälkeen Mäki-Maukola vaihtoi pääaineensa kyberturvallisuuden maisteriohjelmaan.

– Silloin palaset loksahtivat kohdalleen. Tajusin, että tämä on se, mitä haluan oikeasti tehdä. Se oli älyttömän mielenkiintoista, Mäki-Maukola muistelee.

Rakkaus joukkueurheiluun

Kun työpäivä on ohi, Mäki-Maukola suuntaa harjoituksiin Hippoksen pesäpallostadionille. Pelipäivät ovat hänelle vapaapäiviä töistä. Viikonloppuisin on enemmän aikaa panostaa lajiin.

Mäki-Maukolan kasvattajaseura on Joensuun Maila. Hän pelasi Viinijärven Urheilijoissa ja Rauman Ferassa ennen kuin asettui Jyväskylän Kirittäriin vuonna 2018.

Mäki-Maukola on juhlinut Suomen mestaruutta neljä kertaa, viimeisin niistä tuli kolme vuotta sitten. Silloin hänet valittiin myös pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Mäki-Maukola on pelannut seitsemän kertaa Itä–Länsi-ottelussa ja kaksi kertaa hän on saanut kultaisen räpylän, jonka saajaksi pelaajat äänestävät mielestään parhaan ulkopelaajan.

Kirittärien Eeva Mäki-Maukola kärkkyy ykköspesällä.
Harva huippupesäpalloilija on kokopäiväinen ammattiurheilija. Eeva Mäki-Maukola on panostanut urheilu-uralla myös työuraansa. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle

Menestyksekäs ura päättyi ensimmäisen kerran kauden 2023 jälkeen. Mäki-Maukola palasi takaisin pelaamaan kuitenkin jo seuraavalla kaudella runkosarjan puolivälissä.

Palo oli vielä liian kova.

– Tarvitsin ulospuhalluksen, mutta kaipasin nopeasti takaisin joukkueurheilun pariin. Halusin pelata vielä, kun se on mahdollista. Yhteiset unelmat, tavoitteet ja tunteet motivoivat. Vielä ei ollut minun aikani lopettaa, Mäki-Maukola kertoo.

Ongelmien ratkomista kentällä ja koneella

Pesäpallo vaatii strategista ajattelua, keskittymistä ja taktista osaamista. Samanlaisia ominaisuuksia Mäki-Maukola käyttää päivittäin myös tietoturva-asiantuntijana.

Aikaisemmin työnantajana oli Puolustusvoimat ja tätä nykyä Kela.

– En pelkää tuoda asioita esille, olen aika kovapäinen ja ratkaisukeskeinen. Se auttaa työelämässä ja joukkueurheilussa. Myös yhteistyötaitoja tarvitaan molemmissa, Mäki-Maukola kertoo.

– Tuntuu hienolta tehdä merkityksellistä työtä, joka koskettaa jokaista suomalaista jossain vaiheessa elämää.

Uhat koskettavat kaikkia

Voi arvioida, että lähes jokainen suomalainen vähintään tuntee jonkun, joka on joutunut viime vuosina tietomurron uhriksi.

Esimerkiksi viime vuonna Helsingin kaupunkiin kohdistuneessa laajassa tietomurrossa uhrina oli jopa 300 000 ihmistä. Julkisuudessa on käsitelty paljon myös psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurtoa, jossa 33 000 asiakkaan henkilö- ja potilastiedot varastettiin.

Ei ole siis ihme, että suomalaiset ovat entistä kiinnostuneempia aiheesta. Tämän vuoden maaliskuussa uutisoitiin, että Jyväskylän avoimen yliopiston suosituin kurssi käsittelee kansalaisen kyberturvallisuutta.

Mäki-Maukolan mukaan kyberturvallisuus koskettaa jokaista Suomen kansalaista. Hän kehottaa suomalaisia varovaisuuteen.

Mäki-Maukola antaa videolla vinkit kyberturvalliseen arkeen.

Nettihuijaukset, joista voi seurata taloudellista harmia ja mainehaittaa, ovat yleinen turvallisuusuhka.

Suojauksesta kannattaa huolehtia, sillä netin kautta rikolliset pääsevät käsiksi arkisiin laitteisiin. Tekoälyn hyödyntäminen lisääntyy, joten senkin mahdollisia riskejä ammattilaiset pohtivat.

Puolustusvoimissa Mäki-Maukola on päässyt näkemään kyberturvallisuusasioita valtion näkökulmasta. Tällä hetkellä hän saa työskennellä esimerkiksi väestön tietoturvan parissa. Kun pesäpalloura joskus päättyy, kiinnostavat myös suuremmat saappaat kyberturvallisuuden parissa.

– Olen onnellinen, että olen pystynyt luomaan urheilijaroolin rinnalle merkittävän työroolin ja saanut vielä yhdistettyä ne, Mäki-Maukola hymyilee.

Eeva Mäki-Maukola.
Golf on Mäki-Maukolan tapa rentoutua. Kuva: Ghadi Boustani / Yle

Mäki-Maukolan työ ja urheilu-ura vaativat jatkuvaa ajatustyötä. Rentoutuminen ja pään nollaus tapahtuu golfkentällä. Ihan helpolla päämäärätietoinen nainen ei itseään sielläkään päästä.

– Golf on minulle maailman paras tapa rentoutua. Haluan toki onnistua viheriöllä, mutta golfissa onnistuminen on vain itsestä kiinni. Se on lohdullista, Mäki-Maukola naurahtaa.

– Golfissa teen enkä niin paljon ajattele. Mietin lähinnä, minkä mailan otan seuraavaksi käteen.