MS-taudin etenemiselle löytyi uusi ennustamistapa

Uusi löytö auttaa kohdistamaan hoitoja MS-potilaisiin, joiden tautipesäkkeistä nähdään, että tauti etenee nopeasti.

PET-kamera. Tutkimussänky tyhjillään. Kuvassa ei potilasta.
MS-taudin tautipesäkkeet ovat syvällä aivoissa, mutta ne pystytään paikallistamaan ja näkemään PET-kuvauksella. Kuva: Markus Bergfors / Yle

Turun yliopiston tutkijat ovat löytäneet uuden ennustetekijän, joka kertoo MS-taudin etenemisnopeudesta.

Uuden tiedon mukaan aivojen tulehduspesäkkeiden reunojen paksuus on yhteydessä taudin vaikeusasteeseen ja etenemisvauhtiin, kerrotaan Turun yliopiston tiedotteessa.

Monissa aivosairauksissa niin sanotut puolustussolut (aivojen mikrogliasolut) alkavat jostakin syystä toimia väärin eli aivokudosta tuhoavasti.

Turun yliopiston MS-tutkijoiden käsitys on, että hillitsemällä tällaisten puolustussolujen toimintaa voitaisiin MS-taudin eteneminen saada pysähtymään.

MS-taudin tautipesäkkeet ovat syvällä aivoissa, mutta ne pystytään paikallistamaan ja näkemään PET-kuvauksella.

Tieto auttaa uusien lääkehoitojen kehitystyössä

Professori Laura Airaksen tutkimusryhmän tuloksista nähtiin, että mitä leveämpi reunus tautipesäkkeissä on, sitä nopeammin etenevästä taudista on kyse.

Hän avaa asiaa vertauksella tennispalloon.

– Jos MS-tautipesäke olisi kuin tennispallo, rauhallisessa tapauksessa pallon pintaa peittäisi matala nukka. Erittäin aktiivinen solutoiminta taas vastaisi sitä, että tennispallon pintaa peittäisi pitkä karva.

Airaksen mukaan uusi löytö auttaa kohdistamaan hoitoja MS-potilaisiin, joiden tautipesäkkeistä nähdään, että tauti etenee nopeasti. Reunusilmiö voi toimia myös biologisena mittarina uusien lääkehoitojen kehityksessä.

Löydös syntyi professori Laura Airaksen johtamassa tutkimusryhmässä. InFLAMES on Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteinen hanke, joka tähtää uusien lääkekehityskohteiden tunnistamiseen yhdessä biotekniikka- ja lääkeyritysten kanssa.

Tutkimustulokset julkaistiin Nature Medicine -lehdessä tiistaina.