Mikkeli nostaa luottamus­henkilöiden palkkioita roimasti – näin kaupungin­hallituksen puheenjohtaja perustelee

Mikkeli korottaa luottamus­henkilöiden palkkioita noin viidenneksellä, ja asiantuntija pitää palkkioita maltillisina. Palkkioiden korotus on kunnissa herkkä asia.

Mikkelin kaupungintalo on Raatihuoneenkadulla Mikkelissä.
Mikkeli korottaa luottamushenkilöiden palkkioita kesäkuun alusta alkaen. Kuva: Esa Huuhko / Yle

Kuntien luottamushenkilöille maksettavat palkkiot nousevat esille uusien valtuustojen aloittaessa työnsä kesäkuun alussa. Palkkiot vaihtelevat eri kunnissa, mutta pääsääntöisesti kokouspalkkioiden lisäksi maksetaan vuosikorvausta muun muassa puheenjohtajille.

Mikkelissä kesäkuussa voimaan astuvien palkkioiden euromääristä sovittiin viime syksynä eli reilusti ennen huhtikuun kuntavaaleja. Samalla linjattiin, miten keskeiset luottamushenkilöpaikat jaetaan puolueiden välillä.

Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom kiittelee Mikkelin tapaa sopia palkkioista ennen vaaleja. Palkkioiden korottaminen on aina herkkä aihe, joka nousee julkiseen keskusteluun.

– Harva tietää, miten paljon aikaa luottamustehtävä vie. Jotkut ovat sitä mieltä, ettei mitään kannata maksaa kun ne eivät mitään teekään,

Kaupungin omien toimielinten palkkioita nostetaan reilusti, keskimäärin 20 prosenttia. Konserniyhtiöissä palkkioita sen sijaan leikataan.

– Siellä palkkiot olivat päässeet ajan mittaan hieman karkaamaan, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Pöyry (kesk.) sanoo.

Pekkola-Sjöblom pitää Mikkelin uutta palkkiotasoa varsin maltillisena.

– Samankokoisiin kaupunkeihin verrattuna kokouspalkkiot ovat ehkä hieman keskimääräistä korkeammat, mutta vuosikorvaukset alemmat.

Pekka Pöyry perusteleee uusia palkkioita. Video: Esa Huuhko / Yle

Kaupunginvaltuuston ja -hallituksen kokouspalkkio nousee 35 eurolla 150 euroon. Lautakunnissa maksetaan 95 euron sijasta 120 euroa.

– Samalla kuitenkin luovuttiin korotuksesta, joka aiemmin tuli kokouksen venyessä yli kolmen tunnin, Pekka Pöyry muistuttaa.

Kokouspalkkion lisäksi kunnat maksavat vuosipalkkiota eniten aikaa vievissä tehtävissä.

Korkeimmasta vuosipalkkiosta Mikkelissä nauttii jatkossakin kaupunginhallituksen puheenjohtaja, joka saa 5 300 euron vuosikorvauksen. Valtuuston puheenjohtajan korvaus on 4 100 ja kaupunginhallituksen jäsen 2 500 euroa vuodessa.

Pöyryn mielestä käytettyyn työmäärään nähden palkkio on hyvin kohtuullinen, kun palkkiosta vähentää puolueveron, muut kulut ja toriparkkimaksut.

– Saa joskus puhtaan paidan päälleen, kun käy ahkerasti kokouksissa.

Uutena ryhmänä vuosipalkkion piiriin pääsevät valtuustoryhmien puheenjohtajat. Heille maksetaan 100 euroa ja lisäksi 100 euroa jokaista ryhmän jäsentä kohti. Suurimpien ryhmien, keskustan ja kokoomuksen vetäjille on tiedossa 1 500 euron vuosikorvaus.

– He ansaitsevat ehdottomasti korvauksen. Ryhmien vetäjien työtaakka on iso, Pöyry puolustaa.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan on helppo seistä Mikkelin korotusten takana.

– Ne eivät ole verrokkikaupunkien kärjessä, eikä toisaalta hännilläkään.

Palkkioissa suuria vaihteluita

Luottamusmiesten palkkiot vaihtelevat paljon kuntakohtaisesti. Kuntaliiton Marianne Pekola-Sjöblomin mukaan pienissä kunnissa korvaukset ovat yleensä matalampia ja suurissa korkeampia.

– Ne ovat aika vaatimattomia suhteessa työmäärään ja vaatimustasoon, mikä luottamushenkilöillä on. Etenkin, jos henkilö perehtyy päätettäviin asioihin.

Kuntaliiton syksyllä 2024 tekemän selvityksen perusteella kuntien luottamushenkilöt käyttävät tehtävään keskimäärin seitsemän tuntia viikossa. Suurissa kaupungeissa aikaa kuluu selvästi enemmän.

– Mikkelin kokoisessa kaupungissa kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävään menee herkästi tunteja puolipäivätyön verran, Pekola-Sjöblom arvioi.

Pekka Pöyry on samoilla linjoilla. Kaupunginhallitus kokoontuu kolmesti, valtuusto kerran kuukaudessa.

– Niiden lisäksi ovat valmistelukokoukset, ryhmäkokoukset, yhteydenpito muihin ryhmiin. Koko ajan täytyy olla ajan hermolla, kun ajankohtaisia kysymyksiä nousee esille.

Marianne Pekola-Sjöblom vertaa palkkioita Saloon, jossa taso on Mikkeliä korkeampi. Molemmissa on tehty hiljattain useita kuntaliitoksia.