– Esimerkkipelaaja ja hieno mies, sanoo Yle Urheilun jääkiekkoasiantuntija Ismo Lehkonen, kun häneltä kysytään Valtteri Filppulasta.
Filppula, 41, ilmoitti pelaajauransa päättymisestä tiistaina Jokerien verkkosivuilla. Filppulan viimeinen kausi pelaajana huipentui Mestiksen mestaruuteen Jokerien kanssa. SM-liigan karsinnoissa Pelicans oli lopulta vahvempi.
– Kyllä kaikesta näki, että hänellä on edelleen se kilpailuvietti. Hänelle se voittaminen on kaikki kaikessa. Edelleen, kun niitä pieniä asioita katsoo, niin hän teki kaikki asiat viimeisen päälle huolella, Filppulan uraa tarkasti seurannut Ismo Lehkonen sanoo.
Lehkosen ensimmäinen muistikuva Filppulasta on Jokereiden A-junioreista kaudelta 2002–2003, kun hän voitti runkosarjan pistepörssin ennen Bluesin Jarkko Immosta.
– Silloin kiinnostuin ihan älyttömästi, siitä että minkälaisesta pelaajasta on oikein kysymys. Se oli vain ajan kysymys, koska hän lyö itsensä NHL:ssä läpi. Ei hän kuitenkaan mitään helpointa tietä ole kulkenut, Lehkonen viittaa Filppulan AHL-polkuun.
Filppula aloitti jo toisen kautensa (2006-2007) Detroit Red Wingsin farmijoukkueessa ennen NHL-pelipaikan vakiinnuttamista.
– Aika nopeasti valmentajat huomasivat, että tässä on muuten aika tärkeä palanen heidän menestykseen.
Lehkosen mukaan Filppula oli pelaajana valmentajien ihannepelaaja.
– NHL:ssä, missä yhden virheen merkitys korostuu paljon, niin valmentajat luottivat aivan maksimaalisesti Filppulan toimintaan.
– Kun hän siirtyi NHL:ään, niin otin paljon klippejä talteen hänen pelaamisestaan, miten määrätyt tilanteet pelataan oikealla tavalla. Filppulan pelivideot ovat nuorten pelaajien koulutuspankki.
Filppula kuuluu ainoana suomalaiskiekkoilijana kolmen kullan klubiin. Hän on ainoa suomalainen, joka on voittanut Stanley Cupin, olympiakullan ja MM-kullan.
NHL-fanit luulivat Filppulan jo lopettaneen
Filppulan mittava 1 056 ottelun NHL-ura päättyi keväällä 2021 Detroit Red Wingsin paidassa – seurassa, jonka kanssa hän juhli Stanley Cupin voittoa 13 vuotta aiemmin. Kirkkaimmissa valoissa hän ehti edustamaan myös Tampa Bay Lightningia, Philadelphia Flyersia ja New York Islandersia.
Filppulan NHL-uran loppumisesta on nyt noin neljä vuotta aikaa, jonka jälkeen hän on saavuttanut muun muassa olympiakullan ja Sveitsin sekä CHL:n mestaruudet.
Menestyksestä huolimatta useat pohjoisamerikkalaiset kiekkofanit luulivat Filppulan uran päättyneen jo kauan aikaa sitten, kun NHL tiedotti kanavissaan suomalaiskiekkoilijan uran päättymisestä tiistaina.
– Luulin ihan oikeasti, että hän lopetti pelaamisen ainakin viisi vuotta sitten, yksi fani kommentoi.
– Luulin hänen jääneen eläkkeelle jo kauan aikaa sitten. No, hyvää eläkettä, toinen murjaisi.
– Ai hän pelasi vielä?, kolmas kannattaja kysyi.
– Kyllä tuo aika hyvin kuvastaa sitä, että NHL-fanit aika pitkälti seuraavat vain sitä omaa sarjaansa, Lehkonen kertoo.
Lehkonen mainitsee myös sen tosiasian, että kun Suomi voitti olympiakultaa kapteeninsa Valtteri Filppulan johdolla, ei mukana ollut NHL-pelaajia eikä näin myöskään sarjan seuraajia.
– Aika moni luulikin, että Filppula oli lopettanut, kun hän lähti NHL:stä.
Siinä missä monet yli 1000 NHL-pelin konkarit lopettavat uransa taalaliigaan, jatkoi Filppula vielä pelaamista ja voittamista Euroopan kentillä.
– Hänen NHL-uransa jälkeenkin tapahtui vielä paljon asioita, Lehkonen painottaa.
Perintö suomalaiselle jääkiekolle
Lehkonen nostaa Filppulan samaa kastiin suurien suomalaisten ”kiekkolähettiläiden” joukossa.
– Teemu Selänne, Kimmo Timonen ja Teppo Numminen. Kyllä Filppulan voi nostaa omalla olemuksellaan, kaukalon ulkopuolisella käytöksellä ja sillä kuinka paljon hän omalla pelityylillään kunnioitti peliä. Kyllä hän on aivan kärkinimiä tässä luokassa.
– Filppulassa näkyy hyvä kotikasvatus. Kaikki valmentajat ja opettajat, mitä hänellä on tuossa matkan varrella ollut, niin kyllä hän on imenyt heiltä erittäin hyvät käytöstavat. Toivoisin, että tuon tason pelaajat, jotka saavat paljon mediahuomiota osaisivat käyttäytyä samalla lailla kuin Filppula.
Filppula tunnettiin pelaajaurallaan herrasmiespelaajana, niin kentällä kuin sen ulkopuolella.
– Pelin kunnioittaminen on iso juttu, niin kyllähän Filppula on täydellinen esimerkki siitä, että miten tuota peliä pelataan oikealla tavalla.
Entisen hyökkääjän urasuunnitelmista kiekkouran jälkeen ei vielä tiedetä. Lehkonen uskoo, ettei Filppulaa tulla ainakaan valmentajana näkemään.
– En kauheasti jaksa uskoa, että Filppula jaksaisi itseään kiusata valmentajana. Valmentajana vastuu on kova. Hänellä on tosi kova sisäinen motivaattori, että haluaa tarjota kaikille hyvää. Se olisi tosi kuluttavaa.
Valmennusuran sijaan Lehkonen näkisi Filppulalla paikan jossain seurajohtajana.
– Näkisin aika helposti, että joku seura saisi Filppulasta erittäin hyvän seurajohtajan. Suomi tarvitsee erittäin hyviä urheilujohtajia, Lehkonen kertoo.
Yle Urheilu ei onnistunut tavoittamaan Filppulaa kommentoimaan uransa päättymistä.