Uuden valaistuksen rakentaminen alkaa Kontiolahden ampumahiihto­stadionilla

Reilun miljoonan euron urakka käynnistyy toukokuussa ja valmistuu ensi syksynä. Rakennustyöt vaikuttavat ampumahiihtostadionin käyttöön kesällä.

Yleisö heiluttaa siniristilippuja ampumahiihtostadionin katsomossa.
Valaistuksen parantaminen kohentaa Kontiolahden mahdollisuuksia saada järjestettäväkseen kansainvälisiä ampumahiihtokisoja myös tulevaisuudessa. Kuva: Esa Kinnunen / Kontiolahti Biathlon

Ampumahiihtostadionin valaistuksen uusiminen Kontiolahdessa alkaa toukokuun puolivälissä.

Uuden valaistuksen ansiosta Kontiolahti voi kilpailla tasaveroisesti kansainvälisten tason ampumahiihtokisojen järjestämisestä.

Urakan kustannusarvio on 1,4 miljoonaa euroa.

Maakuntahallitus myönsi hankkeelle valtion rahoitusta 70 prosenttia hyväksytyistä kuluista eli lähes miljoonan. Kontiolahden kunta on varannut työhön puoli miljoonaa euroa.

Kilpailutuksen voitti Karelian Sähkö.

Ampumahiihtostadionin uudistunut valaistus valmistuu lokakuussa.

Rakennustöiden vuoksi stadionin rata-alueella ei pääse hiihtämään rullasuksilla kesän aikana. Sen sijaan stadionalue on käytettävissä normaalisti.