Sokka löysi kadonneen henkilön muutamassa tunnissa – poliisi: ”Henki on pelastettu”

Itä-Suomen poliisin alueella poliisikoirat löytävät vuosittain 25–30 ihmistä.

Belgianmalinos-rotuinen poliisikoira Sokka.
Poliisikoira Sokka on seitsemänvuotias. Kuva: Itä-Suomen poliisi

Hoivakodista lähtenyt mies löytyi vain muutaman tunnin etsinnän jälkeen tiistaina Pieksämäellä.

Poliisi sai tiistaina iltapäivällä kello neljän aikoihin kadonneen henkilön etsintätehtävän. Paikalle pyydettiin Mikkelin poliisista koirakko: belgianmalinos Sokka ohjaajansa kanssa.

Sokka sai vainun ja löysi kadonneen miehen maastosta ennen kello kuutta illalla.

Sami Joutjärvi Itä-Suomen poliisista kertoo, että löydetty mies oli liikuntakyvytön.

– Voisi sanoa, että henki on pelastettu tai ainakin ihminen välttynyt vakavilta vammoilta, kun Sokka on saatu ajoissa liikkeelle.

Seitsemänvuotias Sokka on työskennellyt koko uransa Mikkelin poliisissa. Sillä on vielä työuraa jäljellä: keskimäärin poliisikoirat eläköityvät kymmenenvuotiaina.

Poliisikoirilla tehtäviä keskimäärin kaksi päivässä

Pohjois- ja Etelä-Savon sekä Pohjois-Karjalan alueella poliisikoirilla oli viime vuoden aikana 760 tehtävää. Näistä henkilöetsintöjä oli 159.

Suurin osa henkilöetsinnöistä on kadonneiden etsintöjä, mutta joukossa oli myös esimerkiksi rikoksesta epäiltyjen etsintöjä.

Vuosittain koirat löytävät Itä-Suomen alueella 25–30 henkilöä.

Joutjärvi kuvailee Pieksämäen tiistain keikkaa perustyökeikaksi. Koiran on helpompi jäljittää metsässä kuin taajama-alueella, missä on enemmän häiriötekijöitä.