Pakistanissa on suljettu yli tuhat koulua Pakistanin hallitsemalla Kashmirin alueella, kertoo paikallinen viranomainen uutistoimisto AFP:lle. Tauko kestää kymmenen päivää.
AFP:n lähteen mukaan koulujen sulkemisen syynä ovat Pakistanin ja Intian kiristyneet välit. Maiden suhteet ovat kiristyneet äärimmilleen 26 ihmisen hengen vaatineen terrori-iskun jälkeen. Kashmirissa viime viikon tiistaina tehdystä iskusta on ottanut vastuun aiemmin tuntematon ryhmä Kashmir Resistance (suom. Kashmirin vastarinta).
Intia syyttää Pakistania osallisuudesta iskuun. Pakistan kiistää Intian syytökset, ja maiden armeijat ovat ottaneet yhteen iskun jälkeen. Pakistanin tiedotusministeri Attaullah Tararin kertoi eilen keskiviikkona, että maalla on tiedustelutietoa, jonka mukaan Intia suunnittelee Pakistaniin sotilaallista iskua.
Intia on myös vastatoimena purkanut maiden välisen vesisopimuksen, jonka maat solmivat vuonna 1960.
Lähde: AFP