Hauet livahtivat karkuun käsinkalastajilta Vieremällä – varhainen kevät vauhditti eväniekkoja

Kutemaan nousevien haukien kalastaminen ilman apuvälineitä on vuosikymmeniä vanha perinne Ylä-Savossa.

Kalakonkari Jukka Nissisen vinkit siihen, kuinka hauki Rahajoesta nousisi, jos se kohdalle sattuisi. Video: Antti Karhunen / Yle

Vähäluminen talvi ja varhainen kevään saapuminen vaikuttivat jopa tämän vuotuisiin vapputapahtumiin. Vieremän Rahajoella jo vuosikymmeniä järjestetty haukien käsinkalastustapahtuma joutui tänä vappuna tyytymään särkien kalastamiseen.

Hauet ja sittemmin ahvenet olivat varhaisen kevään myötä menneet kutupaikoille jo yli viikkoa normaalia aiemmin.

Järjestäjien mukaan vesi ei tapahtuman 35-vuotisen historian aikana ole ollut näin alhaalla tässä vaiheessa kevättä. Vesi oli myös normaalia lämpimämpää.

Normaalina vuosina 4–5 kiloiset hauet ovat olleet tapahtuman vakiovieraita.

Hauen saatavuuteen on ajan mittaan vaikuttanut myös lisääntynyt majavakanta. Niiden patoama vesi on tarjonnut hauelle paremmat elinolosuhteet ja kalan liikkuvuus Rahajoessa on vähentynyt.

Kaksipäiväinen tapahtuma keräsi haukien puutteesta huolimatta satoja kävijöitä tänäkin vuonna. Kunnanjohtaja Mika Suomalainen oli yksi osallistujista.

– Olemme kunnassa halunneet pikkuhiljaa lisätä tällaisten paikallistapahtumien tukemista. Mistään muusta ei saa niin hyvää tuottoa yhdelle eurolle, kuin kun sen suuntaa tänne kylätoimintaan.